sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Kaksi kysymystä

Tuossa iltasella, kun hiihtelin lamppu päässä Solvallaa kohti, juolahti mieleeni kaksi kysymystä. Nämä elämän ja eksistentiaalin kysymykset toistuvat eri variaatioineen talvi toisensa jälkeen, luultavasti täältä ikuisuuteen.

Ensimmäinen kysymys:

Miksi sitä vapaata tyyliä pitää tulla survomaan kahden pertsauran väliin, jos matkaa latujen välillä on maksimissaan metri? Tuon vasta-ajetun latu-uran poikittaisen kuokkimisen suksen kantilla pitää tuottaa jotain alkukantaista tyydytystä mitä suuremmassa määrin, koska sitä niin säännöllisesti harrastetaan vaikkapa tuolla Nuuksion maisemissa.

Toinen kysymys:

Ovatko Suomen Equus caballus -lajiin kuuluvat yksilöt niin huonokuntoisia, että eivät kykene nostelemaan kavioitaan hieman yli kinnerniveleen yltävässä hangessa, vaan joutuvat turvautumaan vieressä kulkevaan ajettuun uraan? Vai onko syy kuitenkin tuon uljaan eläimen selässä istuvassa Homo sapiens -lajin edustajassa?

lauantai 11. joulukuuta 2010

Mammuttihiihtoa odotellessa, osa 1: Forte


Hiihtokausi tuli avattua 24. marraskuuta. Meno on keskittynyt lähinnä viikonloppuihin, koska Gumbölen latu ei runsaahkon lumentulon johdosta ole ollut parhaimmillaan vapaan uran suhteen. Muille laduille en viikolla ole joutanutkaan, työ kun on alkanut haitata harrastuksia. Vastoin periaatteitani olen siis juosta nylkyttänyt tielenkkiä. Tosin siihenkin saa uudenlaisen näkökulman, kun starttaa esimerkiksi aamulla klo 5.30.

Uutta näkökulmaa toi myös illan hiihtolenkki Nuuksioon, jonka tein sankassa, koko päivän jatkuneessa lumisateessa, lamppu päässä. Fiilis oli erittäin korkealla, vaikka / sillä:


Alimmaisessa kuvassa siis (muka) näkyvät sukseni, ladulla... Hiihdin Karhusuolta Sorlammelle, siitä lenkkiä myötäpäivään, kurvaus Hynkänlammelle (poikkesin "ladulta" ihastelemaan lampea keittokatoksen alla olevalle kalliotöyräälle), sieltä Pirttimäkeen ja takaisin kotiin. Eli perussetti, mutta ajoitus ja olosuhteet tekivät lenkistä loistavan! Viimeiset kilometrit tuupin lamppu sammuksissa, koska punertavan pimeä taivas antoi aivan riittävästi valoa jopa lopun kuusikossa.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Juhlatunnelmissa

Suomen Suunnistusliiton 75-vuotisjuhlagaala Hotelli Presidentissä 27.11.2010. Kaapista valittiin urheilukerraston ja lenkkivermeitten sijaan jotain muuta.



Mutta olisiko sittenkin pitänyt ottaa jalkaan ne 2,5 numeroa liian isot Asicsit? Au-au-au...

tiistai 2. marraskuuta 2010

Cool cats on the road: Mammuttimarssi 2010, Kytäjä


Vuosi sitten, muutaman viikon ikäinen pieni tyttövauva käsivarsillani vannoin, että ensi vuonna olen marssin viivalla. Ja vaikka kuulemma vannomatta paras, niin näin kävi. Päämääriähän on hyvä olla. Maastoina Kytäjän seutu, josta olin jo nautiskellut tuplana kesäkuussa ─ Venloissa ja Jukolassa.

Varusteet:

Päällä säällisten alusvaatteiden (vesirastin olemassaolo huomioitu) lisäksi Nonamen trikoot, Devoldin villakerraston paita, Niken juoksutakki, puolibuffi kaulassa ja kokonainen päässä. Jalassa Injinjin varvassukat (liner), joiden päällä polveen ulottuvat kompressiosukat, joiden päällä villasukkien varret, joiden päällä Dirty girl gaitersin Cool catit...huh. Lenkkareina täysin uudet eli todellakin täysin lenkittämättömät Asicsit, jotka ostin 2,5 numeroa suurempina kuin normitossut. Aika raju veto. Kädessä hanskat. Selässä Ospray Talon 22, jossa vaihtovaatteita (2x sukat, villakerraston paita, hanskat, punainen Kytäjä Jukolan buffi hirvestäjien varalle, klassinen Reima-paita, Haglöfs Oz 175g kuoritakki ja kuorihousut), Deuterin vajaa pari litrainen vesipussi Dexalia, Leukoplastia, Compeedia, erilaisia nappeja (Ibumax, suola, kofeiini, energia), kynsisakset, kaulaan ripustettava kevyt karttapussi, peukkukompassi, kartat (neljä kappaletta peruskarttoja, pari suunnistuskarttaa) ja rastiohjeet. Lappuna Led Lenser H7, erittäin hyvä ja kevyt, paristokäyttöinen vempain.

Suinulan Teräsmies oli kiinnostunut tietämään, oliko ripsiväri vedenkestävää. Kyllä. Kisatuoksuna jälleen Kenzon Le mondo est beau. Lisäksi pankkikortti, elintestamenttikortti ja kelakortti ─ olisi sitten mistä valita kulloisenkin tarpeen mukaan.

Ravintona muutama energiapatukka (söin yhden), kaksi pähkinäpatukkaa (söin yhden), viisi geeliä (söin neljä), neljä paria ruispaloja meetwurstilla (söin kaikki). Jatkossa otan geelejä ja metukkaleipiä. Viime hetken valmisteluina söin Rytkössä Frutti di mare -pannupitsan ja join tölkin Red Bullia, Frezza moccan ja pullon Mehukattia.

Sitten asiaan:

Karttakuvissa on punaisella piirretty etukäteen suunniteltu reitti, muutoskohdat merkitty oranssilla. Suunnittelin jossain vaiheessa ostavani mp3 -soittimen, mutta en ehtinyt/viitsinyt/normaalisti katso sellaista tarvitsevani, joten kuvitteelliset musiikkivalinnat ovat jutun ohessa.

Lähtö - R1 Kaveton (5,5km): Ei mitään mainittavaa. Paitsi että ennakkosuunnitelmissa oli juosta suoraan ja oikoa Kavetonin länsirataa pikkupolkua suunnistuskartan avulla:

Minuutti ennen starttia aloimme kallistua tiekiertoon oikealta. Todellinen viisauden ylistys oli "oikoa" möykkelikköinen niityn pohja ennen maantielle tuloa... "Mutku noiki menee"...

Musiikkina Dixie Chicks/Ready for Run: " Oh yeah, ready, ready, ready, ready...ready to run, all I'm ready to do is have some fun."

R1 - R2 Läyliäinen E (11,5km): Reitti oli pässinlihaa Kalliomäkeen saakka, mutta talon takaa ei sitten löytynytkään karttaan merkittyä polkua. Näimme tiheässä vitelikössä muitakin lamppuja. Lopulta tuuppasimme kyntöpeltoa pitkin ladolle, josta luonnollisesti lähti parempi latu. Asicsitkin alkoivat näyttää jo metsäuskottavilta: hohtava valkoisuus oli enää vain muisto. Maantieltä ennen Tulimäkeä piti lähteä oikopolku, mutta sellaista ihmettä emme koskaan tavanneet. Sen sijaan tavoitimme kaksi muuta tiimiä, Team Täysii ja Luistelijat, jotka päät yhdessä ihmettelivät polun puuttumista. Me emme uhranneet aikaa pällistelyyn, vaan jatkoimme samaa vauhtia eteenpäin tehdäksemme koukkauksen eteläkautta kohti Linnalaa. Tämä yritys palkittiin ja juoksimme koko sakki yhteistuumin kohti Läykkää. Taivas loisti tähtikirkkaana ja kuun puolikas mollotti hohtavana tummassa sametissa. Älyttömän hienoa.

Musiikkina U2/One Tree Hill:

"The moon is up and over one tree hill,
we see the sun go down in your eyes
you run like a river
on like a sea
you run like a river runs to the sea."

R2 - R3 Läyliäinen P (2,2km): Hölkkäilimme poikain perässä Läyliäisen kylän raittia. Alkoi pakastaa ja kävelytien asvaltti muuttui liukkaahkoksi. Haistelimme paikallisen pizzerian tuoksuja ja jätimme kartanluvun vetureille. Virhe. Eikun kortteli pitkäksi ja u-käännös takaisin.

Musiikkina Bryan Adams/Run to you: "When the feeling's right, I'm gonna run all night..."

R3 - R4 Hirvijärvi (12,3km): Sitten lähdimmekin läpsyttelemään hieman pidemmälle välille. Pohjana asvalttia ja maantietä. Ei mikään herkkupätkä polkujuoksijalle. Otin kofeiinitabun.

Musiikkina Sheryl Crown/ Run baby run: "Run baby, run... Baby loves to run"


R4 - R5 Launonen (11,5 km): Nelosrastilla fiilistä kohotti se, että kaikki kolme tiimiä tekivät eri reitinvalinnan Launosiin: Team Täysii lähti Djurvikin jälkeen jonnekin vasemmalle, me Djurvikista luoteeseen kohti Uusiniemeä ja Luistelijat jonnekin oikealle ennen Djurvikiä. Domina hätkähti pimeässä kiiluvia silmäpareja: lehmiä. Meillä Pahansuonkorven metsäoiko (alemmassa kartassa) sujui mahtavasti, tosin oion jälkeen kierimme ennakkosuunnitelmista poiketen tietä pitkin kohti peltoja, koska arvelimme polkujen olevan mahdollisesti hieman epämääräisiä. Kun lähestyimme Launosten urheilustadionia, kuulimme takaamme puhetta. Siellähän läpsyttelivät Täysiä-pojat! Leimasimme yhtä aikaa ja yritimme olla luomatta mitään kokonaiskuvaa seuraavasta tappovälistä... Oikeaa pohjetta alkoi vähän kivistää.

Musiikkina Nordman/På mossen:

"Mossen ligger mörk och tyst,
mörk och tyst, men den ler
vaktar den som dödens kyss,
dödens kyss, den kräver fler
hjälp mig över du som kan,
du som kan, så tror jag dig
om vi tröttnar på varann,
på varann, så lämna mej

lämna mej men inte nu,
jag har något på känn
låt mig komma hem i tid,
resten tar vi sen"

R5 - R6 Retkioja (17,1 km): Ja sitten vaan kone autopilotille ja maailman tappiin asvalttia pitkin. Kormun jälkeen juttu alkoi hieman himmetä ja fiilis tummua, etenkin kun ilma lämpeni selkeästi ja alkoi lätkiä vettä. Heitin gore-kuoret päälle. Dominalta loppui juoma. Riutan risteyksen kohdalla huomasimme, että Täysii-pojat päästelivät jossain edellä katuvalojen loisteessa. Ihmettelimme ääneen outoa reitinvalintaa, mutta emme alkaneet huudella perään (välimatkaa useita satoja metrejä). Naisseurassa kun voi puuteroidakin vapautuneesti koska haluaa poistumatta kiskoilta, ja koska minä en muista hikoilleeni enää Paalijärven jälkeen, puuteroinkin ehkä 20 kertaa koko loppumarssin aikana... Puolustuksekseni on kyllä sanottava, että olen sairaan nopee siinä touhussa.

Musiikkina Iron Maiden/Loneliness of the Long Distance Runner:

"The tough of the track
With the wind and the rain that's beating down on your back
Your heart's beating loud and goes on
Getting louder and goes on even more
'Til the sound is ringing in your head
With every step you tread
And every breath you take
Determination makes you run never stop
Got to win got to run 'til you drop
Keep the pace, hold the race
Your mind is getting clearer
You're over halfway there
But the miles they never seem to end
As if you're in a dream
Not getting anywhere, it seems so futile

Run on and on
Run on and on
The loneliness of the long distance runner

I've got to keep running the course
I've got to keep running and win at all costs
I've got to keep going be strong
Must be so determined and push myself on"

R6 - R7 Kiiskilampi (4 km):

Matkalla Kiiskilammelle Lupus Extreme tuli vastaan ja kannusti meitä ilmoittamalla, että olemme toisena. "Mulla meni lenkkiin viisi tuntia, että varautukaa siihen!" Kun takana oli jo reilut 60 kilometriä, alkoi huumorimme olemaan hieman kuivakkaa. "Jaa, no entäs jos ei varauduta? Mitäs meille sitten tapahtuu?" Ehe-ehe.

Vesikidustusrasti oli minulle jo etukäteen mietittynä suuremman luokan rajapyykki, josta eteenpäin matka olisi enimmäkseen kivoja polkuja ja vaihtelevaa ympäristöä. Puuduttava kovalla köpöttely olisi siis suurin piirtein tehtynä. Laavun tulet loimusivat kutsuvina ja salamavalot räiskyivät. Domina sai itsensä ensinnä kidutuskuntoon, minä askartelin tovin gaitereiden ja sukkaviritysten kanssa. Kun sain itseni alusvaatteisilleni, oli Stopparikin jo miltei saanut ämpärinsä täytettyä. Joten eikun pötkölleen laiturille ja nautiskelemaan!

Kenzon "maailman kauneus" hävisi (yltäni) sen siliän tien. Ylhäältä alas tapahtuva veden kaato oli miltei siedettävää, mutta kun nykyinen pehtoori pääsi näyttämään kieroutuneen puolensa ja jatkoi samalla ämpärillisellä takaisin kohti ylävartaloa, alkoi tunne olla jo hieman kiduttunut. Tosin ehdin siinä mielessäni vertailemaan vesikidutusta uintiin ja totesin, että kyllähän se uinti olisi ollut paljon kovempi juttu.

Laavulla vaihdoin alusvaatteet ja uuden villakerraston paidan ja buffin, sekä vedin villasäärystimet käsivarsiini. Jalkojen teipit (samoin kuin sukatkin) olivat sen verran hyvässä kuosissa, että annoin niiden olla ennallaan. Makkara kouraan ja kohti uusia seikkailuja!

Musiikkina Billy Idol/ Rebel yell: "In the midnight hour she cried more, more, more... With a rebel yell she cried, more, more, more!" Eli hyvä yritys, oi rakkaat seuratoverini!

R7 - R8 Iso-Kypärä (2,2 km): Luistelijat olivat saaneet meidät laavulla kiinni ja lähdimmekin yhtä aikaa kohti seuraavaa rastia. Leivoimme hitusen yhtä risteystä ja etsiskelimme rastiohjeita, ja niinpä miehet saivat meihin riittävästi kaulaa kadotakseen seuraavalla rastivälillä näkymättömiin.

Musiikkina Kate Bush/Running Up That Hill:

"And if I only could,
I'd make a deal with God,
And I'd get him to swap our places,
Be running up that road,
Be running up that hill,
With no problems..."

R8 - R9 Iso-Karhu (2 km + pummi): Kartalta katsoen helppo nakki. Ohjeet (=heijastimet johdattavat polulta rastille) lukien olisi ollut helppo nakki. Karttaa ja ohjeita lukematta ei niinkään helppo nakki eli tässä tuli koko reissun ainoa kunnon pummi. Pyörimme Iso-Karhun nuotiopaikoilla ja kallioilla noin 25 minuuttia, kunnes ryhdistäydyimme ja menimme rastille. Veekäyrä aavistuksen yläviistossa...

Musiikkina Chris Isaak/We lost our way: "Nobody warns ya, oh we lost our way (...)We searched for something, we could not find."

R9 - R10 Ali-Mattila (3,1 km): Etukäteispiirroksesta poiketen käännyimme polkujen risteyksestä pohjoiseen ja menimme soista solaa pitkin tielle.

R10 - R11 Vaiveron Myllytilan silta (2,2 km): Aamuaurinko alkoi luoda kultiaan jossain pilviverhon takana. Lampun sammuttaminen tuntui kuitenkin hyvältä, samoin kuin gore-housuista luopuminen. Fiilis alkoi siis taas olla kohillaan!

R11 - R12 Alarinne (0,5 km): Ingenting specielt.

R12 - R13 Sveitsin huippu (0,3 km): Mä silmät luon ylös taivaaseen... Mäennyppylä oli lyhyt, mutta ytimekäs. Akillesjänteet tuli hyvin venyteltyä tiukimmassa kohdassa, koska oikea pohje ei sallinut päkiällä ponnistamista.

R13 - R14 Vaivero (0,7 km): Alarinne oli yllättävän helppo.

R14 - R15 Sveitsin Puistotie (1,4 km): Matkalla Domina istahti lähteen reunalle teippaamaan nahattomia pikkuvarpaitaan. Ei kuulemma ollut välttämättä viisas veto.

R15 - R16 Hyyppärä (1,6 km): Hyvä fiilis.

R16 - R17 Usminjärvi (3,2 km): Matka alkoi olla miltei lopuillaan tai siltä tässä kohtaa ainakin alkoi tuntua, koska edessä odotti taas eräällä tapaa armahtava Kytäjän maasto. Moikkailtiin heppoja ja pääsin melkein rapsuttamaan irtokoiraa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että olin kuin olinkin saanut piirrettyä edes yhden (eli tämän) rastin päin peppua. Tulimme tietä talolle, jossa rastina olleen pukukopin piti olla. Huomasimme kuitenkin varsin nopeasti, että talo on yksityiskäytössä ja että rastikohde oli rantaviivaa vasemmalle. Hiivimme vaivihkaa tontinreunaa pitkin korkealle raja-aidalle, joka luonnollisesti päättyi sojottavine rauta- ja piikkilankoineen veteen. Gore-takkia varoessa sai siis kasteltua viimein lenkkarit. Johan se oli aikakin!

R17 - R18 Piilolammi E (2 km): Oikaisimme rantaa pitkin mökkialueen kylkeen ja siirryimme polulle. Sitä pitkin ei ollut ongelmia kipittää rastille. Alamäki lammelle tuntui aika jyrkältä.

Musiikkina Gary Moore/ Over the Hills and Far Away

R18 - R19 Kolmiperslammi (4 km): Tien lampsimista. Huomasimme olevamme edelleen siinä vireessä, että jaksoimme ihastella hienoja kalliomäkiä ja taiteellisesti kellahtaneita keloja.

R19 - R20 Suolijärvi (2,5 km): Tietä pitkin kumpareen kohdalle ja siitä metsään. "Rasti niemen juuressa olevan laiturin kupeessa". Niemen juuressa? Arvatenkin alhaalla, koska kyse on laiturista, mutta millähän kohtaa rataviivaa ajatellen rasti voisi olla? Luonnollisesti tulimme ensin vasemmalle, josta ei päässyt laiturille. Jouduimme siis jynkimään rinteen taas ylös ja laskemaan alas. Tein huomioita lampaankäävistä, Domina totesi, että ne voivat olla myös typäskääpiä. Laiturin vieressä olevalla nuotiopaikalla oli kaksi pappaa oranssit hirvestäjänlakit päässään. Tervehdin kohteliaasti ja aloin juuri selittää, miksi olemme liikenteessä, kun toinen sedistä alkoi jo suoltaa juttua: " No huomenta! Kuulkaa se pieni mänty on tuossa ihan laiturin vieressä. Juu-u, siellä. Meillä ei ole nyt tarjota teille mitään, kun me annettiin leipä yhdelle tytölle, joka oli tässä ennen teitä. Haluatteko tulla istumaan tähän nuotiolle? Jaa ette. Kannattaa sitten mennä sitä oikean puoleista polkua ylös, vasen reitti on pidempi. Hyvää matkaa, aikamoinen reissu teillä!"

R20 - R21 Kiiskilampi (3,5 km): Sitten laavulle hakemaan vaatemyttyäni. Kun oikein runttasi, niin sen sai vielä mahtumaan reppuun. Otin taas makkaran evääksi. Olipa hyvvee. Aikaa tähän R7 - R21 -kierrokseen kului kuusi tuntia.

R21 - R22 Hapulahti - maali (13,5 km): Saimme seuraksi maratonilla olleen naisen, jonka joukkuetoverit olivat jättäneet leikin kesken, ja yhdessä sitten jatkoimme matkaa maaliin saakka. Emme kylläkään Dominan kanssa kyenneet enää kovinkaan suuriin sosiaalisiin suorituksiin, päässä takoi enimmäkseen ajatuksia irtoavista varpaankynsistä ja kipeistä lihaksista. Domina yltyi kuitenkin vielä näytökseen, jossa ylävartalo juoksi ja alavartalo käveli. Metkan näköistä. Oikea pohkeeni ja polvitaipeeni oli äitynyt sellaiseksi, että jalan suoristaminen oli mahdotonta. Ibumaxit loppu.

Musiikkina John Mellencamp/I'm not Running Anymore:

"So I push the hair back out of my face
That's O.K., I knew this would happen
But I was hopin' not today
Hey Baby, I'm not running anymore
But I'm on my way"

Matkalla Hapulahteen teimme nopean oion Vatsianjärven eteläpuolelta. Toinen oiko tehtiin Mustalahdesta lounaaseen. Siinä suunnatonta vauhdin hurmaa rajoitti metsäpätkän heinikko ja rankojen aitominen. Olosuhteisiin ja karttaan nähden oikaisu meni kuitenkin aika puikkoihin. Oheisessa karttapiirroksessa tuota oikoa ei ole näkyvissä. Heh. Tunteella ja tuurilla - vai miten se nyt menee?

Puuduttavan loppupätkän päätteeksi Cool Catit pysähtyivät Rytköön ajassa 18 tuntia.



Domina harmitteli, että oli jossain vaiheessa maininnut ääneen olevamme maalissa klo 15. Olisi pitänyt sanoa esimerkiksi klo 13, niin olisi välttynyt parin viimeisen tunnin tuskilta.

Musiikkina Nordman/ Ännu glöder solen:

"Och blir du rädd -så blunda hårt
jag bär dig om du vill
för ditt är ditt, men vårt
är vårt
och tiden den står still
(...)
För ännu glöder solen
och ännu finns det liv
det blåser upp till storm inatt
-så göm dig nära mig
Och jag ska hålla i dig
-men bara om du vill
jag tar dig genom vindarna
så länge jag finns till"

Lopuksi:

Tämän retkikartta.fi -mittauksen jälkeen matkaa kertyi 103,3 (ilman pummia), totuus lienee jossain 105 km:n huitteilla, koska en ruudulta mitatessani jaksanut napsutella joka polun mutkaa. Varusteet toimivat hyvin, jolleivat peräti erinomaisesti. Ruokapuolen suhteen keskityn jatkossa ns. normaalieväisiin ja jätän patukat kauppaan. Vauhtini osui miltei täydellisesti yksiin Dominan kanssa, muutenkin tyyli toimia oli samanlainen, joten suuret kiitokset seurasta! Eikös vaan ollutkin hyvä idea osallistua? Suuret kiitokset seurani jäsenille koitoksen järjestämisestä ja kovasta kannustuksesta. Kiitokset myös Teppo Tulpun kuvista!

Kisaan valmistautuminen meni niin hyvin kuin kahden alle kouluikäisen lapsen äidiltä voi mennä, järkyttävä flunssakausikin saatiin juuri sopivasti alta pois. Kun oli viikon verran tuutinut yksivuotiasta rohistelijaa sylissään yökaudet, osasi taas arvostaa normaaleja yöunia, joista sai nauttia vajaan viikon ennen marssia. Pitkiä (>2h) lenkkejä en tehnyt edeltäneen kuukauden aikana kuin kolme, joista yksi oli Kolin maastomaraton. Tästä on siis hyvä ja helppo jatkaa. Ens kauel on kaikenlaisia suunnitelmia, mutta saapa nähdä, malttaako Mammuttimarssia jättää pois kalenterista. Nähkääs:

"Ihminen voi tulla riippuvaiseksi myös jonkin toiminnan harjoittamisesta. Riippuvuus ilmenee usein tiettyjen tunnetilojen toistumisena ja tiettyjen toimintojen pakonomaisena toistamisena. Riippuvuus voi olla haitallista tai haitatonta, henkistä tai ruumiillista (...) Nk. rundi on kaikille riippuvuuksille tyypillistä. Riippuvuuteen liittyy myös elimistön kyky kehittää sietokyky eli toleranssi riippuvuutta aiheuttavaan aineeseen, jolloin tarvitaan jatkuvasti suurempia annoksia saman vaikutuksen saamiseksi.” (Wikipedia)

Yhteenvetona: Rush/Marathon:

It's not how fast you can go
The force goes into the flow
If you pick up the beat
You can forget about the heat
More than just survival
More than just a flash
More than just a dotted line
More than just a dash

It's a test of ultimate will
The heartbreak climb uphill
Got to pick up the pace
If you want to stay in the race
More than blind ambition
More than simple greed
More than a finish line
Must feed this burning need
In the long run...

Chorus
From first to last
The peak is never passed
Something always fires the light that gets in your eyes
One moment's high, and glory rolls on by
Like a streak of lightning
That flashes and fades in the summer sky

Your meters may overload
You can rest at the side of the road
You can miss a stride
But nobody gets a free ride

More than high performance
More than just a spark
More than just the bottom line
Or a lucky shot in the dark
In the long run...

Chorus

You can do a lot in a lifetime
If you don't burn out too fast
You can make the most of the distance
First you need endurance
First you've got to last...

Chorus

perjantai 22. lokakuuta 2010

Mammuttimarssia odotellessa...

  • Yhteislenkillä Teräsmiehen ja Visan kanssa ensinmainittu kamppasi Tiukus-paran jo ensimmäisen puolen kilometrin aikana. Polvi ja nyrkki maahan.
  • Oman seuran kannustus on muutenkin arveluttavalla tasolla: Lenkin päätyttyä kuulin jotain uhoa siitä, että vesirastilla vettä ei kohdallani todellakaan säästellä. Mutta ei se mitään. Katsotaanpa kenelle paukahtaa se pitkä yöosuus Vehka-Jukolassa. Se parhaiten nauraa, joka joukkueen kapteenina nauraa.

  • Kiitos kuitenkin vuoden 2008 Mammuttimarssin uintikuvasta:

  • Injinji-sukat (liner) toimivat hyvin kompressiosukan alla. Vahva ehdokas ensi perjantaille. Muuten varustepuoli aika auki sääennusteita odotellessa. Ruokapuolikin vähän hakusessa. Lamppuvalinta on myös tekemättä.

  • Yöunet tuppaavat olemaan suunnistus- ja juoksupainotteisia. Saisi aihepiiri jo pikkuhiljaa vaihtua. Ehkä sitten reilun viikon päästä.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Tiukusen tulokaspäivä

I Tiukus-rogaining Tikankololla, Saarilammella 17.10.2010

(Tiukusen tulokaspäivä)

Sarjat: Yhteislähtösarja H/D21

Matka: 1,5 tuntia.

Kartta: 2010, 1:10 000, käyräväli 5 m, Sikoilampi

Lähtö: klo 14.15. Matkaa lähtöön 10 m.

Leimaus: Rastikoodin kirjaaminen henkilökohtaisen kilpailukortin ruudukkoon.

Kilpailun kuvaus: Rogainingissa eli vaellussuunnistuksessa pyritään keräämään kilpailuajan puitteissa mahdollisimman yhteispistemäärä maastossa olevista rastia 1,5 tunnin aikana, jotka on vaikeustasonsa tms. perusteella pisteytetty eri tavoin. Kunkin rastin tuoma pistemäärä on merkitty karttaan rastiympyrän viereen. Saman yhteispistemäärän keränneiden kesken sijoituksen ratkaisee kilpailuun käytetty aika. Aikaa reitin suunnitteluun on 15 minuuttia ennen lähtökäskyä. Teoriassa kaikki rastit (19) on kierrettävissä kilpailuajan puitteissa.

Aikasakko: Alkaa kilpailuajan (1,5 tuntia startista) umpeuduttua siten, että jokaisesta alkavasta minuutista kertyy 10 pistettä sakkoa.

Rastipisteet: On merkitty maastoon sinisellä koodilapulla ja sinisellä kreppinauhan palasella. Rasteja ei ole varsinaisesti piilotettu, mutta ne löytääkseen on kilpailijan oltava rastipisteessä. Kilpailutoimikunta ei ota vastuuta rastipisteiden oikeista sijainnista.

Protestit: Kilpailijan on mahdollisuus protestoida erinäisistä syistä kilpailuajan umpeuduttua, mutta valituksia ei käsitellä.

Turvallisuus: Kilpailija kulkee pääosin yksin. Kilpailijalla tulee olla kännykkä mukanaan. Kilpailumaasto on laaja, joten maastoon eksyneen, loukkaantuneen tms. vaeltajan etsiminen voi olla vaikeaa. Osallistujia ei ole vakuutettu järjestäjän toimesta.

Kilpailumaasto: Kilpailumaasto on Elohovin ympäristön nopeakulkuista avokalliomaastoa. Kaikki rastit kiertävät joutuvat käymään myös (hillitysti) suolla.

Varusteet: Vaatetus metsään sään mukaan (kumisaappaita tai monoja ei tarvita), kännykkä, juomaa tai energiaa tuskin kukaan tarvitsee mukaansa metsään, kynä reitin piirtämiseen ja koodin kirjaamiseen rastilla (järjestäjän puolesta), lämmintä vaatetta kisan jälkeen.

Opastus: Omaa järkeä käyttäen Tikankololle, tarvittaessa opastus matkapuhelimeen.

Pysäköinti: Parkkipaikalla lähellä Tikankoloa.

Palkinnot: Jopa kansainvälistä mainetta ja kunniaa. Voittaja palkitaan erikoispalkinnolla.

Tiedotus: Tiukunen

Tulokset: Peräkylän Ponnistuksen nettisivuilla ja Tiukusen blogissa.

Muuta: Muksula ja tunnelmaravintola kilpailukeskuksessa. Omat juomat. Peseytyminen saunassa (lämmin vesi) ja/tai järvessä (kylmä vesi).

Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja Tiukunen, ratamestari Tiukunen, valvojaa ei ole.

Tervetuloa!

Karhusolan Tiukunen



Tulokset:


Paloheinän Pantteri 635p (ei aikasakkoa)

Visa 385p-30p aikasakkoa (aikasakkokäytäntö tuli ns. yllätyksenä, vaikka kilpailuohjeet tulikin näennäisesti luettua enne lähtöä:) )

Kukasjärven Kuikka 340p-40p aikasakkoa

Suinulan Teräsmies 290p-20p aikasakkoa

Ylä-Savon Rehveli DNS

Mäkkylän Mammutti DNS


Pantterin voittohan oli tähtiin kirjoitettu, koska ykköspalkintona oli "jokanaisen peruspakaasi" = selviytymismuona (makuna kissakala, ateria tunnetaan myös minkinruokana), Leukoplast-rulla, energiageeli, kylmägeelipullo ja tölkki olutta.

Kuikka lunasti nimeensä kohdistuneet odotukset ja haki ainoana vesistörastin:

...jääriitteessä soutaen.

Mammutti piti ulkoilmaravintolaa, jossa jännityksen hetkiä ei säästelty:



Rastit pois pimeyden turvin. Auttamassa Sari. Päälle älyttömän kuuma sauna, jonka jälkeen saunottelua jatkettiin älyttömän kuumassa mökissä.


Sen pituinen se.


maanantai 11. lokakuuta 2010

Wassup trail dawg? ─ Kolin Vaarojen maraton 2010

Taktiikka? Juosta normaalisti sen kun jaksaa. Selvitä mahdollisimman vähillä hiertymillä ynnä muilla vaurioilla, jotta Mammuttimarsin lähtötilanne olisi terveyden osalta mahdollisimman ideaali. Selvitä mahdollisimman vähillä kaatumisilla. Pitäisi muistaa juoda ja syödä matkan varrella jo ennen kuin on niin sanotusti myöhäistä. Pitää hauskaa ja katsoa edes pari kertaa maisemia. Siinäpä se.

Ensimmäinen maraton on kuulemma ikimuistoinen, niinpä päätin varmistaa sen valitsemalla tarkoitukseen sen "nopean ja helpon". Jep. Toisaalta lähestulkoon vain poluilla lenkkinsä juoksevalle maastomaraton sopisi kuin nyrkki silmään.

Kelin puolesta päivä oli ideaali: lämpöä saman verran kuin kotimaisemissakin (jotain alle +10˚C ) ja poutaa. Jaloissa Inov-8 Mudrocit, jotka eivät lipsu vaativassakaan maastossa, nilkoissa Dirtygirlgaitersin uutukaiset suojat (koirantassukuosi "Wassup trail dawg"), trikoot ja paitoina aitoa vintagea oleva Reima-paita (aktiivikäytössä vuodesta 1982) ja Icepeakin paksuhko juoksupaita. Käsiin ohuet hanskat ja otsalle huivi. Ripsiväri oli vastoin Annen suosituksia vesiliukoinen, koska en näillä keleillä juurikaan hikoile, enkä myöskään aikonut uida Kiviniemen vesistönylitystä. Selkään Deuterin pieni juomareppu ja sinne varapaita, peukkukompassi (!), vajaa pussillinen Dexalilla värjättyä vettä sekä sekalainen valikoima kaikkea kaapista löytynyttä energiasälää. Kello oli unohtunut kotiin, mutta arvelin, että luultavasti joltakulta muulta löytynee, ja toisaalta maaliviivahan se pysäyttää eikä mikään aikaraja.

Lähtökäskystä Anne ampaisi keulilta polulle, minä ja Marja kuuliaisesti kannoilla. Kiisseli koneeni löi ylikierroksilla, mutta niinhän se lyö aina ensimmäiset puoli tuntia lenkillä kuin lenkillä. Noin kolmenkilometrin jälkeen meidän kolmen yhteinen taipaleemme päättyi, kun Marja lähti lyömään tiepätkällä. Tienvarressa ensimmäinen duosarjan mies venytteli ilmeisesti krampanneita pohkeitaan. Jauholanvaaralle (213m) noustessa Marja juuttui hieman hitaampaan letkaan ja sain eron kurottua kiinni. Kohti Kiviniemeä juostessa arvelin vauhdin olevan hieman liikaa minulle, mutta annoin mennä kun kerran meni mukavasti. Rannassa soutuvenettä ei tarvinnut odotella ollenkaan, joten vesistön ylitys vei vähemmän aikaa kuin geelin kaiveluni takataskusta. Kiviniemen vesipisteellä porukkaa oli kuin Ilveksen maalilla, me pysähdyimme vain hörppäämään mukillisen vettä geelinpainikkeeksi ja jatkoimme matkaa. Kolivaaralle (185m) nousu ja lasku menivät suuremmitta muistikuvitta.

Kaksikymppiä paukahti tauluun ja tuli mieleen, että kohta voisi olla syytä ottaa jotain energiaa. Edessä kun olisi kuuluisa Ryläyksen nousu (yli 300m). Polku oli sitä mitä oli luvattu (ja mitä se oli ollut jo aiemminkin): kiveä, juurta ja tassujen asettelua. Lisänä veemäisen jyrkkiä nousuja, jotka lupasivat paljon huipunsaavuttamisen suhteen, mutta silti niitä vaan tuli ja tuli ja tuli... Kävelynousujen jälkeen piti jo käskeä itsensä juoksuaskeliin. Marja oli jäänyt, mutta onneksi oli aina jotain letkantynkää, vaikka mitään keskusteluja ei juuri käytykään. Kaivoin "vauhdissa" patukan repusta ja nakkasin sen kitusiini. Oli suunnitellut myös tyhjennystaukoa jo ainakin neljä kilometriä. Nyt hoksasin hetkeni tulleen, poistin valmiiksi juoksuhanskat vyötärökuminauhan alta ja juoksin ehkä kolmisen minuuttia kädet housunkauluksessa odotellen maastollisesti ja letkallisesti täydellistä hetkeä. Eikä turhaan: pit stoppi polulla formulatyyliin alle 10 sekuntia.

Kun nousuun vaadittavat reisilihakset oli jyystetty löysiksi alkoikin laskulihaksien kuumennus. Puolisen kilometriä ennen Ryläyksen päättävää lyhyttä maantiepätkää vasemman reiden lähentäjä kramppasi. Ei perhana. Venyttelin pienen hetken ja päästin yhden naisen ohi. Totesin, että ei sitä tähänkään voi jäädä ja pakotin itseni varovaiseen hölkkään. Kramppi meni onneksi ohi, mutta tiesin sen vaanivan sopivaa hetkeä iskeä uudestaan. Ryystin juomaa, otin geeliä ja nappasin myös noin kolmannen suolatabun. Tuolla lyhyellä tienpätkällä ohi meni kolme naista, ja hyppäsin junaan. Kolmekymppiä matkamittarissa kartan mukaan. Jeron rantoja nuoleva suht tasainen polkuosuus meni reisitilanteeseen nähden hyvin ja pysyin kyydissä. Yritin ryystää nestettä ja suunnittelin juomapussin täyttöä viimeisellä (eli toisella) vesipisteellä. Näin tein ja kaivoin samalla kaiken lopun energian repusta (pähkinäpatukka, eräpäivältään vuoden 2006 geeli). Edessä kuuden kilometrin tiepätkä. Nopeiden huoltotoimieni aikana naiset olivat jo lähteneet, joten menin niin sanottua omaa vauhtia. Se oli hidasta. Tyyleinä vuorottelivat reipas kävely ja juoksua imitoivat liikkeet. Nimetön varvas yritti krampata alamäessä ja etureisi-/lähentäjäosasto odotteli vuoroaan. Söin loput energiat, otin suolatabun ja vielä yhden ilmaisnäytteenä saadun piristysnapin. Matona korvassa kaiverteli Nordmanin jostain biisistä yksi ainokainen lause: "Om jag skulle dö nu..."

Kaksikolmasosaa tiepätkästä oli ilahduttavasti uutta tienparannussepeliä, joten Kolin puoleen väliin nouseva ja takaisin tielle laskeva loppua ounasteleva "pikkukiusaus" tuntui vain hyvältä. Olin saanut seurakseni naisihmisen, jonka kanssa tuo polkuosuus ja sitä seurannut lyhyt tienapsaus sujui mukavasti rupatellessa. Jalat toimivat jo ihan kiitettävästi aiempaan verrattuna. Varsinainen Kolille (n. 320m) nousu oli minulle odotettua helpompi (joskin juoksuaskeleita otettiin vain tasaisella) ja saavutin minut edellisellä tiellä ohittaneet pari miestä hyvissä ajoin ennen maalia. Juttelimme siinä kaikesta mukavasta, kuten pitkistä juoksutapahtumista, ja kannustin heitä osallistumaan myös Mammuttimarssiin. Miehet pitivät ehdotusta oikein hyvänä. Loppuviitoituksella jaksoin vielä venyä juoksuun ja ylitin maalilinjan ajassa 5.41.40.

(Kuva Tomi Mäkelä: http://picasaweb.google.fi/niilosmc/VaarojenMaraton2010?authkey=Gv1sRgCIG4lpGXvPXqHw#5526848122864116434)

Anne tupsahti maaliterassille parisen minuuttia myöhemmin ja otimme yhteistuumin hyvin paistuneet pötköt juoksijan vihannesta. Pienen valokuvaus-/rupattelu-/patsastelusession jälkeen keräilimme kamat kassin ja Ryläyksen ruoskiman Marjan mukaamme ja siirryimme Icepowerin katkuisen pukuhuoneen kautta saunan hellittäviksi. Oikean jalan varpaista löytyi pari kunnon rakkoa, vasemman jalan rakot huomasin vasta vuorokautta myöhemmin kotona. Muita hiertymiä ei tälläkään kertaa tullut, joten selvisin vähällä.

Loppuilta sujui ensin lounasruuan ja pari tuntia sen jälkeen päivällispihvin merkeissä. Nestetasapaino saatiin myös vakautettua, reidet verryteltiin mainion bankettibändin, Suklaamunien, tahdissa. "Minä tahdon Pohjois-Karjalaan...vaihdan farkut verkkarihousuun..." Kello 23.57 Suomen kansan saagaan saatiin uusi luku, kun viisi Ryläyksen ystävien (ehkä joskus ry?) tulevaa jäsentä allekirjoittivat perustamisasiakirjan. Kuin sinettinä edelliselle, ilta huipentui juoksulle Ukko-Kolin huipulle. Tähän huolellisesti suunniteltuun spektaakkeliin osallistuivat hyvin lyhyellä varoitusajalla vastaperustetun yhdistyksemme mediapäällikkö, sihteeri (valokuvaajana) sekä noin seitsemän tulevaa jäsentä. Tulkoon tämä kirmaus yhdistyksemme yön kirkkaimmaksi tähdeksi myös tulevina vuosina!

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Hyvä lenkki, parempi mieli


Kun lenkkiseuralaiseni tipahtivat harmittavasti kyydistäni jo ennen lenkkiä (flunssaa ja aikatauluongelmia), päätin vaihtaa Karhusuo - Pirttimäki - Hynkänlampi -kolmiosta uusiin ja sitä kautta motivoivimpiin maisemiin. PePon lenkkipuutarhajuhlien päänäyttämönä olleen Stenbackan ympäristö oli minulle aika tuntematonta, lukuun ottamatta lyhyttä lenkkiä Klassarinkalliolla ja SM R1 -viestin kisapaikalla patsastelua parisen viikkoa sitten. Alueelta löytyi vähäisellä kaivamisella (vain ns. akuutti karttalaatikko) kolme käypää karttaa: Kattila - Tervalampi, SM-viestin kisakartta eli Sikolampi ja alueella asuvalta Jakosen Markulta (tunnetaan eräissä piireissä myös nimellä Kärppä) saamani 1:20 000-mittakaavan, vuoden 1974 priima yksilö.

Lenkki starttasi parkkipaikalta läheltä Elohovia sääolosuhteissa +10C ja auringonpaiste. Kipittelin ensin katsomaan tuota Tikankoloa, jossa siis pidetään myös tulokaspäiväni reilun viikon päästä. Siitä jatkoin viistosti kaakkoon Sikolammen kartan Holma-Saarijärvelle. Juoksupaidan alla ollut ohut craft alkoi ahistaa ja riisuinkin sen reppuun vaimentamaan erittäin vajaatäytteisen juomapussin ärsyttävää hölskettä. Kun sain juoksupaidan taas päälleni, vierestäni kuului köhimistä - kävelyretkensä tauolla oleva pappa päätti paljastaa sijaintinsa.

Jatkoin juoksua edelleen Haukkalammen eteläpuolelle, josta käännyin luoteeseen kohti Iso-Holmaa. Poikkesin kyseisen lammen kohdalta pääpolulta, käväisin katsomassa nuotiopaikaksi merkityn niemen ja jatkoin matkaa Kattilaan. Puolisen kilometriä ennen Kattilan rakennuksia käännyin metsäautotietä luoteeseen. Muistelin, että Nuuksion retkeilyoppaassa mainittiin alueella olevan siirtolohkare. Paikallisinkin sen suunnistuskartalta (uskomattoman huonon) karttamuistini avulla ja tein 300 metrin piston etelään. Ja siinähän se oli. Kohde, jolle en olisi suonut suunnistaessani tuskin ajatustakaan, mutta joka tarkemmin tutkaillen olikin aika hieno: suuri siirtolohkare oli asettunut vakaasti jumppapallon kokoisen kiven päälle keskelle avointa kalliorinnettä. Siis rasti ruutuun kohtaan "punainen 25" (Joel Ahola: Nuuksion retkeilyopas) ja kohti Ruuhilampea.

Ruuhilammella tarkastin Oravankolo-nimisen vuokramökin, joka oli valitettavasti jo varattu tulokaspäiväni ajankohtana. Mökki oli nytkin varattu, joten en mennyt koikkelehtimaan aivan pihapiiriin, vaan jatkoin matkaa Ruuhilammen lounaispäähän. Ajattelin hieman lyhentää lenkkiä oikomalla erään pikkupolkujen muodostaman kolmion, mutta päädyin puolivahingossa aiemmin suunnittelemalleni Tervalammen kartanolle vievälle uralle. Tämä ura oli merkitty parissa paikassa kyltein "kuntopolku" ja suurinpiirtein keskellä ei mitään puuhun oli köytetty metallinen postilaatikko. Postilaatikon kanteen oli ajan saatossa raaputeltu kaikenlaista, mm. " Hei hölmö, tämä laatikko ei sisällä rahaa". No pakkohan laatikkoon oli kurkistaa ja selata siellä oleva pieni ruutuvihko. Jonkinlaista lenkkipäiväkirjaa siinä tunnuttiin pitävän, tekstit kun olivat tyyliä Jaakko B2 jne. Mikä tuo B2 sitten oli, en tiedä.

Käännyin kaakkoon Saarilammelle päin ja huomasin Klassarinkallion sopivan loppureitilleni, joten mikäpä olikaan sopivampi kruunu mukavalle jolkotukselle kuin nousta muutama käyrä hienolle avokallioalueelle ja lasketella neulasten peittämää, samettista polkua alas kohti Elohovia. Tuossa alamäessä huomasin edelläni kulkevan pariskunnan. Ajattelin olla kohtelias ja varoittaa etukäteen hieman raskaammalla askeleella ja köhimisellä. Mutta kun sitten kahautin ohituskaistalle mustikanvarpuihin, taaimmaisena kulkeva mies hyppäsi pelästyksestä ilmaan ja päästi kauhistuneen huudon. Erittäin nopeasti reagoiva rouva pelästyi miehensä ääntä, katsoi taaksensa, näki minut ja pelästyi entistä enemmän. Pyytelin ohijuostessani anteeksi ja sanoin, että yritin kyllä vähän köhiä, mutta... No, hetken päästä kuulin jo helpottunutta naurua ja puheensorinaa. Olisi varmaankin pitänyt huudella aiemmin lanseeraamaani fraasia: "Täältä tulee ihminen, ei susi eikä karhu!" Pitääpä ottaa uudestaan käyttöön.

maanantai 27. syyskuuta 2010

X-kaato 2010 Rajamäellä

Archipelagossa vannoin, etten lähtisi X-kaatoon, mutta kun tuli tieto, että kisa olisi Rajamäellä, en voinutkaan vastustaa kiusausta. Vihdin Haimoossa asuessamme vuosina 2001 - 2007 hiihdin ja juoksin paljon lenkkejä kyseisissä maastoissa, jotka ovat siis (etenkin pyöräily-) mukavaa kangasta. Lisäksi starttiaika aamuyöstä klo 04.00 antoi kisaan hauskan lisämausteen, varsinkin kun parina olisi hyvä yösuunnistaja.

Syksyisen flunssakauden häränsilmässä hillittömän rutinoitunut tiimimme Tiukunen & Kulkunen arpoi osallistumistaan vielä kisaa edeltävänä torstaina. Kulkunen valitti ruumiinlämmön sahaamista, itse olin jo lähes menettänyt taistelun flunssaa vastaan ja salaisesti itsekseni toivoin, että reissumme peruuntuisi. Kulkunen kuitenkin kuittasi perjantaisen vointitiedusteluni tekstarilla: "Vuh. Parempi", joten eihän siinä sitten auttanut minunkaan vetäytyä. Että eikun kajakkia katolle (ja sävy sävyyn tietty).

Saavuimme Sääksin parkkipaikalle lähellä kuuluisaa viime hetkeä eli tässä tapauksessa klo 03.35 (lähtöön siirtyminen klo 03.50). Varusteet oli onneksi kasattu suht valmiiksi, joten ainoat kisaa edeltävät hommat olivat karttatelineen ja eturenkaan asentaminen Kulkusen pyörään, sekä melontaliivin pukeminen ja karttojen säätäminen telineeseen. Luonnollisesti Miryn pultti napsahti poikki sitä kiristäessäni, mutta kuin tilauksesta Kulkusen pyörässä ei pysty edes käyttämään kuin yhtä kiinnityspulttia, joten niinpä selvisimme säikähdyksellä ─ ja teipillä. Kipittelimme parkkikselta Sääksin hiekkarannalle viemään lootan ja pyörät varikolle, ja siitä lähestulkoon samantien lähtöviivalle.

Lähtökäskystä kiihdytimme kanooteille ja laskimme purret vesille. Etukäteen tiimiämme hieman mietitytti se, miten kajakkikaksikostamme noustaisiin mahdollisimman nopeasti rantaan leimaamaan ja ennen kaikkea miten purtilo pysyisi toimituksen aikana oikeinpäin (siis ns. reikäpuoli ylöspäin). Ennakkotestausta ei luonnollisesti oltu tehty, mutta hyvinhän tuo meni muutenkin. Ykkösrastilla vaihdoimme emitin lennosta omaan käteeni, koska minä lyhyempireitisenä olin ketterämpi nousemaan leimauspuuhiin. Ja siinäpä sitä saikin voimistella ja pulia yhtä lukuunottamatta joka rastilla: kajakin istuimesta tuli jo kertalaakista viileänpuoleinen istuma-amme. Melonta oli kuitenkin verrattain lyhyt ja ilma tyyni, joten paatti kulki harjoitukseen (=0) nähden ihan kiitettävästi. Tulimme vaihtoon kaikista kilpasarjoista sijalla 13. Well done.

Alaselkään asti jo kastuneena edessä oleva yösuunnistus tuli oikeaan väliin lämmittämään lihaksia ja kuivaamaan vaatteita. Jalatkin toimivat jotenkin järjellisesti, vaikka hengitys ei taudista johtuen ollutkaan ihan kuosissa. Kulkunen veti hyvin ja kellotimmekin sarjassamme parhaat osuusajat väleillä 7 - 14, miesten sarjassakin olisi vielä pötkitty sijalla 13. Keskinäiset nyrkki maassa -pisteemme olivat kisan tässä vaiheessa 1- 1.

Varikolla Kulkunen vaihtoi pyöräilykenkiin, minä jatkoin Ice Bugin nappuloilla edelleen. Vuorossa oli lyhyt, vajaan kympin mittainen maastopyöräily pääosin hyvillä baanoilla. MTB-C -rastin tienoolla oli puolisen kilometriä kapeaa pikkupolkua, jossa päästin suosiolla ja hyvän hengen vuoksi muita pareja edelleni ─ tosin välillä tuntui, että ihan turhaan. Kävelyksi näytti muillakin välillä menevän. Tultuamme pikkupolun ja leveämmän kärrytien risteykseen Kulkunen pysähtyi ja alkoi sadatella tutkiessaan karttaa. "#*%*¤*, leimasin väärällä rastilla!" Hä? Millä ihmeen väärällä rastilla? Kulkunen muisteli leimanneensa polun varrella rastilla koodinumero 118, mutta reittikirjan mukaan kyseinen koodi löytyisi vasta seuraavalta suunnistuspätkältä Märkiö-järven päästä, jossa emme todellakaan olleet käyneet. Paikalle pölähti muitakin tiimejä mölyämään ja pällistelemään, jonka seurauksena me päättelimme leimauksiemme olevan kunnossa. Tästä torikokouksesta osa lähti polkemaan kohti vaihtoa, Hiiltonaiset takaisin leimaamaan väliin jääneelle rastille ja me väärää kärrypolkua ulos kartalta. Suitsin kuitenkin Kulkusen (tuon Oittaan Orhin) varsin nopeasti ja tiukalla otteella, ja pienen kartan ääressä suoritetun puhaltelutuokion seurauksena teimme uparit ja pääsimme oikealle uralle. Heja heja.

Varikolla ryyppäsimme nestettä, kengitimme orhin uudelleen ja säntäsimme vajaan kympin yösuunnistuspätkälle. Pieniä ongelmia joillekin näytti tuottavan suunnistusrasti numero 9 laajentuneen hakkuuaukon johdosta, sekä rasti numero 11 väärän sijaintinsa johdosta (pienen lahden sivussa; ei päässä, kuten rastiympyrä osoitti). Pari kilometriä ennen varikkoa aloinkin kuulemaan Kaajan ääniä takaani ja totesimme juoksevamme samassa "letkassa" sekä rogaining.fi-tiimin että Telemark Team Örnin kanssa. Myös JytkyVenture 2 oli kaiketi hyvinkin samoissa jäljissä väliajoista päätellen. Miesten sarjassa siis sijalla 11, omassa noin 27 minuutin keulat.

Vaihdoimme taas pyöräilykenkiin, otimme vähän energiaa messiin ja hyppäsimme satulaan. Päästelimme jo tuttua reittiä suunnistuskartan reunaan ja siitä 1:40 000-kartalle mtb-osiolle. Reitti oli pääosin leppoisaa poleskelua metsäautoteitä pitkin. Köröttelyn lomassa Kulkunen huusi äkisti minua pysähtymään. Ounastelin jotain kartanlukuerhettä, mutta tarkkaavainen parini oli huomannut, että etupyöräni lukitussysteemi oli auennut ja luultavasti hetken päästä mukanamme olevien ea-välineiden (1m urheiluteippiä ja ensiside) sijaan olisi pitänyt varautua rautalapiolla ─ käytettäväksi joko kuopan kaivamiseen tai tajun poiskalauttamiseen. Suunnistuksellisia ongelmia tuotti yksi vanha kärrytien pohja rastille MTB-G mennessä. Ura oli sinällään varsin ajettavaa sorttia, mutta emme lopultakaan löytäneet siltä rastille erkanevaa, samanvahvuiseksi merkittyä polkua. Radan tässä kohtaa olimme lähes neitseellisellä maaperällä, sillä miehet olivat vetäneet kick&run -osuuden ennen tätä viimeistä pyöräilyä ja lisäksi miesten rata koukkasi Vihtijärven suuntaan kahdelle lisärastille (MTB-E ja MTB-F). Muiden jälkiä ei siis ollut ja päätimme lähteä jynkimään erittäin hyvällä tahdolla jonkinlaiseksi uraksi tulkittavaa painaumaa, joka sitten kohta jo katosikin kokonaan. Taluttelimme kuusikossa kohti pohjoista, josta uskoimme osuvamme aikanaan metsäautotielle. Ennen tätä maasto muuttui hieman soistuvapohjaiseksi puskavitikoksi, jota vielä maustoivat pari tukkoisen ojan ylitystä ja vanha hakkuun tynkä. Pyörä jäi kiinni pariin otteeseen ja rumien sanojen määrä triplaantui. Hirvitornin nähdessäni aavistin onnettaren jälleen saavuttaneen meidät, ja kohta kuuluikin jo Kulkusen huutelu "tie on täällä!" Ja eikun naputtelemaan loput mtb-leimat plakkariin ja kohti kickbike-pätkää.

Kickbike-osuus oli hyvin yksinkertainen, joten Kulkuselle jäi aikaa tekniikanopetustehtäviinkin. Oppilas ei tosin ollut hapottavine tukijalkoineen kovin vastaanottavainen, mutta pisti kaiken korvan taakse tulevaisuutta ajatellen. Osuuden aluksi annoimme muille tasoitusta kääntymällä hakemaan unohtuneet pyöräilykypärämme varikolta melkein puolen kilometriä ajettuamme. Maalissa loppusijoituksemme siis sekasarjan (ja myös saman radan käyneiden naisten) ykkönen, eroa "sekakakkosiin" 41 minuuttia.

Kisasta jäi oikein hyvä mieli näin kauden päätteeksi. Ennakkoajatukset reitin sopivuudesta meille natsasivat ja Rajamäen maastot sopivat näiden kekkereiden näyttämöksi erittäin hyvin. Varikkotoiminta oli taas erinomaisen ripeää ja fiilis kohillaan koko kisan ajan. Kaiken kruunasi vielä Kulkusen siivellä nautittu lounas Oittaan navetalla ja ansaittu lepotauko kartanon residenssissä. Jalat ylhäällä, Ishestar-sukat jalassa, sopi unelmoida vaikka mahdollisesta Laugavegurista sitten joskus tulevaisuudessa... ja merkillisesti yltyneen flunssan paranemisesta mahdollisimman nopeasti...