Mammuttimarssia odotellessa...

• Yhteislenkillä Teräsmiehen ja Visan kanssa ensinmainittu kamppasi Tiukus-paran jo ensimmäisen puolen kilometrin aikana. Polvi ja nyrkki maahan.

• Oman seuran kannustus on muutenkin arveluttavalla tasolla: Lenkin päätyttyä kuulin jotain uhoa siitä, että vesirastilla vettä ei kohdallani todellakaan säästellä. Mutta ei se mitään. Katsotaanpa kenelle paukahtaa se pitkä yöosuus Vehka-Jukolassa. Se parhaiten nauraa, joka joukkueen kapteenina nauraa.
  
  
• Kiitos kuitenkin vuoden 2008 Mammuttimarssin uintikuvasta:
  
  

• Injinji-sukat (liner) toimivat hyvin kompressiosukan alla. Vahva ehdokas ensi perjantaille. Muuten varustepuoli aika auki sääennusteita odotellessa. Ruokapuolikin vähän hakusessa. Lamppuvalinta on myös tekemättä.
  
  
• Yöunet tuppaavat olemaan suunnistus- ja juoksupainotteisia. Saisi aihepiiri jo pikkuhiljaa vaihtua. Ehkä sitten reilun viikon päästä.
  

Tiukusen tulokaspäivä

I Tiukus-rogaining Tikankololla, Saarilammella 17.10.2010

(Tiukusen tulokaspäivä)

Sarjat: Yhteislähtösarja H/D21

Matka: 1,5 tuntia.

Kartta: 2010, 1:10 000, käyräväli 5 m, Sikoilampi

Lähtö: klo 14.15. Matkaa lähtöön 10 m.

Leimaus: Rastikoodin kirjaaminen henkilökohtaisen kilpailukortin ruudukkoon.

Kilpailun kuvaus: Rogainingissa eli vaellussuunnistuksessa pyritään keräämään kilpailuajan puitteissa mahdollisimman yhteispistemäärä maastossa olevista rastia 1,5 tunnin aikana, jotka on vaikeustasonsa tms. perusteella pisteytetty eri tavoin. Kunkin rastin tuoma pistemäärä on merkitty karttaan rastiympyrän viereen. Saman yhteispistemäärän keränneiden kesken sijoituksen ratkaisee kilpailuun käytetty aika. Aikaa reitin suunnitteluun on 15 minuuttia ennen lähtökäskyä. Teoriassa kaikki rastit (19) on kierrettävissä kilpailuajan puitteissa.

Aikasakko: Alkaa kilpailuajan (1,5 tuntia startista) umpeuduttua siten, että jokaisesta alkavasta minuutista kertyy 10 pistettä sakkoa.

Rastipisteet: On merkitty maastoon sinisellä koodilapulla ja sinisellä kreppinauhan palasella. Rasteja ei ole varsinaisesti piilotettu, mutta ne löytääkseen on kilpailijan oltava rastipisteessä. Kilpailutoimikunta ei ota vastuuta rastipisteiden oikeista sijainnista.

Protestit: Kilpailijan on mahdollisuus protestoida erinäisistä syistä kilpailuajan umpeuduttua, mutta valituksia ei käsitellä.

Turvallisuus: Kilpailija kulkee pääosin yksin. Kilpailijalla tulee olla kännykkä mukanaan. Kilpailumaasto on laaja, joten maastoon eksyneen, loukkaantuneen tms. vaeltajan etsiminen voi olla vaikeaa. Osallistujia ei ole vakuutettu järjestäjän toimesta.

Kilpailumaasto: Kilpailumaasto on Elohovin ympäristön nopeakulkuista avokalliomaastoa. Kaikki rastit kiertävät joutuvat käymään myös (hillitysti) suolla.

Varusteet: Vaatetus metsään sään mukaan (kumisaappaita tai monoja ei tarvita), kännykkä, juomaa tai energiaa tuskin kukaan tarvitsee mukaansa metsään, kynä reitin piirtämiseen ja koodin kirjaamiseen rastilla (järjestäjän puolesta), lämmintä vaatetta kisan jälkeen.

Opastus: Omaa järkeä käyttäen Tikankololle, tarvittaessa opastus matkapuhelimeen.

Pysäköinti: Parkkipaikalla lähellä Tikankoloa.

Palkinnot: Jopa kansainvälistä mainetta ja kunniaa. Voittaja palkitaan erikoispalkinnolla.

Tiedotus: Tiukunen

Tulokset: Peräkylän Ponnistuksen nettisivuilla ja Tiukusen blogissa.

Muuta: Muksula ja tunnelmaravintola kilpailukeskuksessa. Omat juomat. Peseytyminen saunassa (lämmin vesi) ja/tai järvessä (kylmä vesi).

Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja Tiukunen, ratamestari Tiukunen, valvojaa ei ole.

Tervetuloa!

Karhusolan Tiukunen

Tulokset:

Paloheinän Pantteri 635p (ei aikasakkoa)

Visa 385p-30p aikasakkoa (aikasakkokäytäntö tuli ns. yllätyksenä, vaikka kilpailuohjeet tulikin näennäisesti luettua enne lähtöä:) )

Kukasjärven Kuikka 340p-40p aikasakkoa

Suinulan Teräsmies 290p-20p aikasakkoa

Ylä-Savon Rehveli DNS

Mäkkylän Mammutti DNS

Pantterin voittohan oli tähtiin kirjoitettu, koska ykköspalkintona oli "jokanaisen peruspakaasi" = selviytymismuona (makuna kissakala, ateria tunnetaan myös minkinruokana), Leukoplast-rulla, energiageeli, kylmägeelipullo ja tölkki olutta.

Kuikka lunasti nimeensä kohdistuneet odotukset ja haki ainoana vesistörastin:

...jääriitteessä soutaen.

Mammutti piti ulkoilmaravintolaa, jossa jännityksen hetkiä ei säästelty:

Rastit pois pimeyden turvin. Auttamassa Sari. Päälle älyttömän kuuma sauna, jonka jälkeen saunottelua jatkettiin älyttömän kuumassa mökissä.

Sen pituinen se.

Wassup trail dawg? ─ Kolin Vaarojen maraton 2010

Taktiikka? Juosta normaalisti sen kun jaksaa. Selvitä mahdollisimman vähillä hiertymillä ynnä muilla vaurioilla, jotta Mammuttimarsin lähtötilanne olisi terveyden osalta mahdollisimman ideaali. Selvitä mahdollisimman vähillä kaatumisilla. Pitäisi muistaa juoda ja syödä matkan varrella jo ennen kuin on niin sanotusti myöhäistä. Pitää hauskaa ja katsoa edes pari kertaa maisemia. Siinäpä se.

Ensimmäinen maraton on kuulemma ikimuistoinen, niinpä päätin varmistaa sen valitsemalla tarkoitukseen sen "nopean ja helpon". Jep. Toisaalta lähestulkoon vain poluilla lenkkinsä juoksevalle maastomaraton sopisi kuin nyrkki silmään.

Kelin puolesta päivä oli ideaali: lämpöä saman verran kuin kotimaisemissakin (jotain alle +10˚C ) ja poutaa. Jaloissa Inov-8 Mudrocit, jotka eivät lipsu vaativassakaan maastossa, nilkoissa Dirtygirlgaitersin uutukaiset suojat (koirantassukuosi "Wassup trail dawg"), trikoot ja paitoina aitoa vintagea oleva Reima-paita (aktiivikäytössä vuodesta 1982) ja Icepeakin paksuhko juoksupaita. Käsiin ohuet hanskat ja otsalle huivi. Ripsiväri oli vastoin Annen suosituksia vesiliukoinen, koska en näillä keleillä juurikaan hikoile, enkä myöskään aikonut uida Kiviniemen vesistönylitystä. Selkään Deuterin pieni juomareppu ja sinne varapaita, peukkukompassi (!), vajaa pussillinen Dexalilla värjättyä vettä sekä sekalainen valikoima kaikkea kaapista löytynyttä energiasälää. Kello oli unohtunut kotiin, mutta arvelin, että luultavasti joltakulta muulta löytynee, ja toisaalta maaliviivahan se pysäyttää eikä mikään aikaraja.

Lähtökäskystä Anne ampaisi keulilta polulle, minä ja Marja kuuliaisesti kannoilla. Kiisseli koneeni löi ylikierroksilla, mutta niinhän se lyö aina ensimmäiset puoli tuntia lenkillä kuin lenkillä. Noin kolmenkilometrin jälkeen meidän kolmen yhteinen taipaleemme päättyi, kun Marja lähti lyömään tiepätkällä. Tienvarressa ensimmäinen duosarjan mies venytteli ilmeisesti krampanneita pohkeitaan. Jauholanvaaralle (213m) noustessa Marja juuttui hieman hitaampaan letkaan ja sain eron kurottua kiinni. Kohti Kiviniemeä juostessa arvelin vauhdin olevan hieman liikaa minulle, mutta annoin mennä kun kerran meni mukavasti. Rannassa soutuvenettä ei tarvinnut odotella ollenkaan, joten vesistön ylitys vei vähemmän aikaa kuin geelin kaiveluni takataskusta. Kiviniemen vesipisteellä porukkaa oli kuin Ilveksen maalilla, me pysähdyimme vain hörppäämään mukillisen vettä geelinpainikkeeksi ja jatkoimme matkaa. Kolivaaralle (185m) nousu ja lasku menivät suuremmitta muistikuvitta.

Kaksikymppiä paukahti tauluun ja tuli mieleen, että kohta voisi olla syytä ottaa jotain energiaa. Edessä kun olisi kuuluisa Ryläyksen nousu (yli 300m). Polku oli sitä mitä oli luvattu (ja mitä se oli ollut jo aiemminkin): kiveä, juurta ja tassujen asettelua. Lisänä veemäisen jyrkkiä nousuja, jotka lupasivat paljon huipunsaavuttamisen suhteen, mutta silti niitä vaan tuli ja tuli ja tuli... Kävelynousujen jälkeen piti jo käskeä itsensä juoksuaskeliin. Marja oli jäänyt, mutta onneksi oli aina jotain letkantynkää, vaikka mitään keskusteluja ei juuri käytykään. Kaivoin "vauhdissa" patukan repusta ja nakkasin sen kitusiini. Oli suunnitellut myös tyhjennystaukoa jo ainakin neljä kilometriä. Nyt hoksasin hetkeni tulleen, poistin valmiiksi juoksuhanskat vyötärökuminauhan alta ja juoksin ehkä kolmisen minuuttia kädet housunkauluksessa odotellen maastollisesti ja letkallisesti täydellistä hetkeä. Eikä turhaan: pit stoppi polulla formulatyyliin alle 10 sekuntia.

Kun nousuun vaadittavat reisilihakset oli jyystetty löysiksi alkoikin laskulihaksien kuumennus. Puolisen kilometriä ennen Ryläyksen päättävää lyhyttä maantiepätkää vasemman reiden lähentäjä kramppasi. Ei perhana. Venyttelin pienen hetken ja päästin yhden naisen ohi. Totesin, että ei sitä tähänkään voi jäädä ja pakotin itseni varovaiseen hölkkään. Kramppi meni onneksi ohi, mutta tiesin sen vaanivan sopivaa hetkeä iskeä uudestaan. Ryystin juomaa, otin geeliä ja nappasin myös noin kolmannen suolatabun. Tuolla lyhyellä tienpätkällä ohi meni kolme naista, ja hyppäsin junaan. Kolmekymppiä matkamittarissa kartan mukaan. Jeron rantoja nuoleva suht tasainen polkuosuus meni reisitilanteeseen nähden hyvin ja pysyin kyydissä. Yritin ryystää nestettä ja suunnittelin juomapussin täyttöä viimeisellä (eli toisella) vesipisteellä. Näin tein ja kaivoin samalla kaiken lopun energian repusta (pähkinäpatukka, eräpäivältään vuoden 2006 geeli). Edessä kuuden kilometrin tiepätkä. Nopeiden huoltotoimieni aikana naiset olivat jo lähteneet, joten menin niin sanottua omaa vauhtia. Se oli hidasta. Tyyleinä vuorottelivat reipas kävely ja juoksua imitoivat liikkeet. Nimetön varvas yritti krampata alamäessä ja etureisi-/lähentäjäosasto odotteli vuoroaan. Söin loput energiat, otin suolatabun ja vielä yhden ilmaisnäytteenä saadun piristysnapin. Matona korvassa kaiverteli Nordmanin jostain biisistä yksi ainokainen lause: "Om jag skulle dö nu..."

Kaksikolmasosaa tiepätkästä oli ilahduttavasti uutta tienparannussepeliä, joten Kolin puoleen väliin nouseva ja takaisin tielle laskeva loppua ounasteleva "pikkukiusaus" tuntui vain hyvältä. Olin saanut seurakseni naisihmisen, jonka kanssa tuo polkuosuus ja sitä seurannut lyhyt tienapsaus sujui mukavasti rupatellessa. Jalat toimivat jo ihan kiitettävästi aiempaan verrattuna. Varsinainen Kolille (n. 320m) nousu oli minulle odotettua helpompi (joskin juoksuaskeleita otettiin vain tasaisella) ja saavutin minut edellisellä tiellä ohittaneet pari miestä hyvissä ajoin ennen maalia. Juttelimme siinä kaikesta mukavasta, kuten pitkistä juoksutapahtumista, ja kannustin heitä osallistumaan myös Mammuttimarssiin. Miehet pitivät ehdotusta oikein hyvänä. Loppuviitoituksella jaksoin vielä venyä juoksuun ja ylitin maalilinjan ajassa 5.41.40.

(Kuva Tomi Mäkelä: http://picasaweb.google.fi/niilosmc/VaarojenMaraton2010?authkey=Gv1sRgCIG4lpGXvPXqHw#5526848122864116434)

Anne tupsahti maaliterassille parisen minuuttia myöhemmin ja otimme yhteistuumin hyvin paistuneet pötköt juoksijan vihannesta. Pienen valokuvaus-/rupattelu-/patsastelusession jälkeen keräilimme kamat kassin ja Ryläyksen ruoskiman Marjan mukaamme ja siirryimme Icepowerin katkuisen pukuhuoneen kautta saunan hellittäviksi. Oikean jalan varpaista löytyi pari kunnon rakkoa, vasemman jalan rakot huomasin vasta vuorokautta myöhemmin kotona. Muita hiertymiä ei tälläkään kertaa tullut, joten selvisin vähällä.

Loppuilta sujui ensin lounasruuan ja pari tuntia sen jälkeen päivällispihvin merkeissä. Nestetasapaino saatiin myös vakautettua, reidet verryteltiin mainion bankettibändin, Suklaamunien, tahdissa. "Minä tahdon Pohjois-Karjalaan...vaihdan farkut verkkarihousuun..." Kello 23.57 Suomen kansan saagaan saatiin uusi luku, kun viisi Ryläyksen ystävien (ehkä joskus ry?) tulevaa jäsentä allekirjoittivat perustamisasiakirjan. Kuin sinettinä edelliselle, ilta huipentui juoksulle Ukko-Kolin huipulle. Tähän huolellisesti suunniteltuun spektaakkeliin osallistuivat hyvin lyhyellä varoitusajalla vastaperustetun yhdistyksemme mediapäällikkö, sihteeri (valokuvaajana) sekä noin seitsemän tulevaa jäsentä. Tulkoon tämä kirmaus yhdistyksemme yön kirkkaimmaksi tähdeksi myös tulevina vuosina!

Hyvä lenkki, parempi mieli

Kun lenkkiseuralaiseni tipahtivat harmittavasti kyydistäni jo ennen lenkkiä (flunssaa ja aikatauluongelmia), päätin vaihtaa Karhusuo - Pirttimäki - Hynkänlampi -kolmiosta uusiin ja sitä kautta motivoivimpiin maisemiin. PePon lenkkipuutarhajuhlien päänäyttämönä olleen Stenbackan ympäristö oli minulle aika tuntematonta, lukuun ottamatta lyhyttä lenkkiä Klassarinkalliolla ja SM R1 -viestin kisapaikalla patsastelua parisen viikkoa sitten. Alueelta löytyi vähäisellä kaivamisella (vain ns. akuutti karttalaatikko) kolme käypää karttaa: Kattila - Tervalampi, SM-viestin kisakartta eli Sikolampi ja alueella asuvalta Jakosen Markulta (tunnetaan eräissä piireissä myös nimellä Kärppä) saamani 1:20 000-mittakaavan, vuoden 1974 priima yksilö.

Lenkki starttasi parkkipaikalta läheltä Elohovia sääolosuhteissa +10C ja auringonpaiste. Kipittelin ensin katsomaan tuota Tikankoloa, jossa siis pidetään myös tulokaspäiväni reilun viikon päästä. Siitä jatkoin viistosti kaakkoon Sikolammen kartan Holma-Saarijärvelle. Juoksupaidan alla ollut ohut craft alkoi ahistaa ja riisuinkin sen reppuun vaimentamaan erittäin vajaatäytteisen juomapussin ärsyttävää hölskettä. Kun sain juoksupaidan taas päälleni, vierestäni kuului köhimistä - kävelyretkensä tauolla oleva pappa päätti paljastaa sijaintinsa.

Jatkoin juoksua edelleen Haukkalammen eteläpuolelle, josta käännyin luoteeseen kohti Iso-Holmaa. Poikkesin kyseisen lammen kohdalta pääpolulta, käväisin katsomassa nuotiopaikaksi merkityn niemen ja jatkoin matkaa Kattilaan. Puolisen kilometriä ennen Kattilan rakennuksia käännyin metsäautotietä luoteeseen. Muistelin, että Nuuksion retkeilyoppaassa mainittiin alueella olevan siirtolohkare. Paikallisinkin sen suunnistuskartalta (uskomattoman huonon) karttamuistini avulla ja tein 300 metrin piston etelään. Ja siinähän se oli. Kohde, jolle en olisi suonut suunnistaessani tuskin ajatustakaan, mutta joka tarkemmin tutkaillen olikin aika hieno: suuri siirtolohkare oli asettunut vakaasti jumppapallon kokoisen kiven päälle keskelle avointa kalliorinnettä. Siis rasti ruutuun kohtaan "punainen 25" (Joel Ahola: Nuuksion retkeilyopas) ja kohti Ruuhilampea.

Ruuhilammella tarkastin Oravankolo-nimisen vuokramökin, joka oli valitettavasti jo varattu tulokaspäiväni ajankohtana. Mökki oli nytkin varattu, joten en mennyt koikkelehtimaan aivan pihapiiriin, vaan jatkoin matkaa Ruuhilammen lounaispäähän. Ajattelin hieman lyhentää lenkkiä oikomalla erään pikkupolkujen muodostaman kolmion, mutta päädyin puolivahingossa aiemmin suunnittelemalleni Tervalammen kartanolle vievälle uralle. Tämä ura oli merkitty parissa paikassa kyltein "kuntopolku" ja suurinpiirtein keskellä ei mitään puuhun oli köytetty metallinen postilaatikko. Postilaatikon kanteen oli ajan saatossa raaputeltu kaikenlaista, mm. " Hei hölmö, tämä laatikko ei sisällä rahaa". No pakkohan laatikkoon oli kurkistaa ja selata siellä oleva pieni ruutuvihko. Jonkinlaista lenkkipäiväkirjaa siinä tunnuttiin pitävän, tekstit kun olivat tyyliä Jaakko B2 jne. Mikä tuo B2 sitten oli, en tiedä.

Käännyin kaakkoon Saarilammelle päin ja huomasin Klassarinkallion sopivan loppureitilleni, joten mikäpä olikaan sopivampi kruunu mukavalle jolkotukselle kuin nousta muutama käyrä hienolle avokallioalueelle ja lasketella neulasten peittämää, samettista polkua alas kohti Elohovia. Tuossa alamäessä huomasin edelläni kulkevan pariskunnan. Ajattelin olla kohtelias ja varoittaa etukäteen hieman raskaammalla askeleella ja köhimisellä. Mutta kun sitten kahautin ohituskaistalle mustikanvarpuihin, taaimmaisena kulkeva mies hyppäsi pelästyksestä ilmaan ja päästi kauhistuneen huudon. Erittäin nopeasti reagoiva rouva pelästyi miehensä ääntä, katsoi taaksensa, näki minut ja pelästyi entistä enemmän. Pyytelin ohijuostessani anteeksi ja sanoin, että yritin kyllä vähän köhiä, mutta... No, hetken päästä kuulin jo helpottunutta naurua ja puheensorinaa. Olisi varmaankin pitänyt huudella aiemmin lanseeraamaani fraasia: "Täältä tulee ihminen, ei susi eikä karhu!" Pitääpä ottaa uudestaan käyttöön.