sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Tiuku's Sense and Sensibility


Viikko sitten hiihtelin katsomaan Kattilajärventien pohjoispuolelle erästä mäennyppylää ja sen pienoista jyrkännettä. Lähdin matkaan köydet ja muut tykötarpeet repussani, mutta koska lähtö venyi pitkälle iltapäivään, alkoi nyppylälle päästyäni jo kovin hämärtää. Tutkailin huipulta avautuvia hienoja maisemia ja suunnittelin mielessäni sopivia ankkuripaikkoja. Jyrkänteen alla oleva Katajasuo näytti alaspainuvan auringon viime säteissä kuitenkin kovin synkältä ja mustalta, joten kerrankin järkikulta voitti: kaivoin repusta köysien sijasta otsalampun ja lähdin jynkimään umpea takaisin ladulle.


Tänään palasin samalle paikalle. Aikaisemmasta viisastuttuani olin kiinnittänyt noin kymmenen kiloa painavaan reppuuni myös lumikengät ja kiipeilykypärän lisäpainoiksi, ja tämänpä vuoksi hiki virtasi suhteellisen vuolaana jo Karhusuon yhdysladun päässä. Suihkin siis latua Kattilajärven tielle saakka, vaihdoin lumikengät ja suuntasin tutkailemaan näkymiä jyrkänteen alle. Ja olihan siinä katseltavaa:


Kulkunen saapui paikalle kuin tilauksesta tekemään arviota köyden pituuden riittävyydestä. Päädyimme kokeilemaan ensin hieman matalampaa seinämää, johon luonto oli rakennellut kauniit jääveistoksensa. Mähkimme siis mäen päälle ja rakentelimme ankkurit kahteen mäntyyn.

Alasmenossa kiittelin itseäni kypäräpäisyydestäni sekä ranskalaisen prusikin solmimisesta. Metrin pituiset jäätikarit kolisivat laskeutumisen tahdissa, eikä mono meinannut välillä oikein pitää epätasaisella jääseinämällä. Alhaalla jäin odottelemaan ensin lumikenkien ja sitten myös Kulkusen laskeutumista.


Tutkailimme alhaalta käsin uuden reitin paikkaa (huomasimme "jättikäävän" alla myös kivettyneen hain)


ja nousimme taas ylös tekemään uudet viritykset. Tällä kertaa komensin Kulkusen kärkeen, mikä aiheutti jotain pientä vikinää:


Tämä seinä oli noin 30 metrin korkuinen ja suureksi osin jään peittämä. Loppuosuudella sai myös maistella negaa.




Kömmimme lopuksi ylös purkamaan ankkurit ja keräämään kamat reppuun. Koska hiihtomononi eivät meinanneet pysyä millään lumikengän (säätämättömässä) kantakupissa, Kulkunen päätti tehdä pienen ässän tielle "oikoessa". Annoin kuitenkin anteeksi, sillä Alfa Romeon kyyti veti illan piemetessä selkeästi pidemmän korren hiihtohommiin nähden.


... Ja uusi jyrkänne on jo katsottuna!

perjantai 21. tammikuuta 2011

Työmatkalla Nuuksiossa




Kaunis ja ekologinen ajatukseni oli viedä lapset Nupuriin päiväkotiin autolla, hypätä siitä bussin kyytiin ja ajella töihin Veikkolaan suksipussin kanssa. Tovin nettitutkailun jälkeen totesin, että päiväkotikeikan jälkeen pitäisi ajaa Lommilaan, josta bussi poimisi kyytiinsä. Tämä siis nopein vaihtoehto. Yhtenä mahdollisuutena masiina esitti menoa Nupurista Espoon keskukseen (siis päinvastaiseen suuntaan) ja sieltä sitten Veikkolaan. Juu ei.

Työpäivän jälkeen ajelin Berlingollani koululta Elohoville päin ja jätin auton Nuuksion porttina tunnettuun paikkaan. Tämä on siis sangen huomaamattomaksi jäävä kaponen tie, joka kääntyy Veikkolasta päin tultaessa oikealle. Risteyksessä on stop-merkki, mutta ei mitään kansallispuistoon viittaavaa, parkkipaikan merkistä puhumattakaan. Tie oli kuitenkin juuri aurattu ja sen päässä oli muutamalle autolle mitoitettu parkkipaikkakin (tämän kaiken olin jo nuuskinut selville viime viikon juoksulenkillä). Laitoin siis pikku-Ospray selkään, uudet eräsauvat puuterisompineen käteen, Atomicit jalkaan ja kiipesin aurausvallin yli ladulle.


Latu oli siis todellakin latu: pohjaa oli ajeltu joskus kelkalla ja latua oli hiihdetty säännöllisesti, joten se tarjosi jopa parin kilometrin ajan ihan hiihtelynautintoa sanan normaalissa merkityksessä. Ensimmäisessä latujen risteyksessä otin Nuuksion retkeilyoppaan kartan käsittelyyni ja aloin tutkia mahdollisia reitinvalintoja. Kuin tilauksesta paikalle hiihteli sutjakka eläkeikäinen herrasmies, jolla oli selkeä käsitys latujen kulusta. Valitsin puheiden perusteella Holma-Saarijärven kautta kiertävän, Haukkalammelle päätyvän, reitin, koska halusin pitkittää metsänautintoa mahdollisimman pitkään. Tätä ajatellen liian nopeasti tupsahdinkin jo Ymmyrkäinenlammelle ja siitä Holma-Saarijärvelle. Aivan kuten herrasmies oli varoitellut, jäällä hiihtäessä vesi pyrki paikoin jään päälle. Olin kylläkin varautunut pienempään ja isompaankin "vesivahinkoon" eli pakannut vesitiiviisti reppuuni taukotakin, paidan, sukat ja kaksi hedelmäpussia, joiden avulla vedessä mulineista kengistä saisi vielä edes jotenkin kuivilta tuntuvat versiot jaloille. Repun olkaviilekkeessä roikkuivat lisäksi jäänaskalit.

Seuraavaksi hiihtelin Kolmikulmalammelle ja siitä huvin vuoksi umpea Mustalammelle.




Valklammelle menon könysin osittain käveltyä polkua, joka tarjosi kohtuullista menoa suht tasaisella, mutta joka oli alamäessä liian kapea ränni ja ylämäessä nousukelvoton kapeutensa vuoksi. Huomasin myös, että leveillä puuterisommilla ei todellakaan työnnellä ylämäessä (ei oikeastaan juurikaan missään). Olipa sekin ihme päässyt jo tipahtamaan muistista - pyöreäsompaisilla ruokosauvoilla hiihdosta kun on päässyt kulumaan noin 31 vuotta...


Valklammen itäpäässä nousin tielle ja astuin taas lumelle lammaslaitumelle (kyllä, aitaa näkyvissä noin 5 cm:ä; ei, ei lampaita näin talvella). Laidun vietti reippaasti alas rantaan ja olin olevinani suuremman luokan telemark-taituri, jota siis en ole, lasketellessani umpea Nuuksion Pitkäjärvelle. Siitä eteenpäin "pläni" olikin varsin selkeä: hiihto lähes järven toiseen päähän, ylös tielle ja pähkinäpensaslehdon kautta Sorlammelle ja kotiin. Suunnitelma myös toteutettiin. Tässä muutama lyhykäinen huomio matkan varrelta:

  • Romvuori oli hieno paikka ja sinne on luultavasti pakko palata tässä jossain vaiheessa. Tuo jyrkänne on Nuuksion Luonto-oppaan mukaan "Eteläisen Uudenmaan suosituin jääkiipeilypaikka", mutta aivan kuten arvelinkin, paikalla näkyi "pari lumisadetta sitten" hiihdetyt yhdet jäljet ja nekään eivät johtaneet itse seinämälle.

  • Pitkäjärvi on pitkä järvi - ei lyhyt. Vettä tuli jään päälle useassa kohdassa, kerran sauva mulahti vanhaan kairanreikään. Muuten oli kiva hiihdellä, ja ihan umpea vedin.


  • Jäniskallion maalauksia ei uskaltanut mennä katsomaan, koska kallion eteen oli havutettu ja kyltillä merkitty kielletty alue heikon jään takia.

  • Nuuksion ajetut ladut ovat älyttömän hyvässä kunnossa.

  • Asuinpaikka tuli valittua kolmisen vuotta sitten puolituurilla "viimosen päälle". On se Nuuksio vaan hieno alue niin kesällä kuin näin talvellakin!

Että sellainen työmatka tällä kertaa.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Elämä 2x10.5 mm:n varassa

Niinhän siinä kävi, että köysivyyhdit kilkuttimineen löysivät tiensä Karhusolaankin. Sivusuun mennyt ja menevä yhteistreeni Lupuksen ja Avanaden kanssa vauhdittivat päätöstäni ostaa omat kamat, eipä olisi sitten ainakaan muiden varustuksien varassa.

Sääennuste lupasi lauhempaa sunnuntaille, joten tein lauantaina hiihtolenkin hienossa auringonpaisteisessa pakkassäässä. Mittari näytti kuitenkin lauantain lukemat myös sunnuntaina, mutta taivas oli pilvessä. Karhusolan Tiuku muuttui muuliksi, lisäsi siis reppuunsa vaihtokerrastonpaidan ja taukotakiksi untsikan, heitti yli kahdeksan kiloa rompetta selkäänsä ja lähti tallustelemaan lumikengät kainalossa Sorlammen luontopolkua kohti Hynkänlampea. Kyseinen polku on niitä harvoja kapeita väyliä, jotka ovat tallattuina täällä Nuuksion kupeessa läpi talven, bonuksena saa vielä tehdä tuttavuutta iloisten nelijalkaisten ystävien kanssa. Tälläkin kertaa törmäsin laumaan hurmaavia lyhytkarvaisia saksanseisojia, jotka ulvahdellen juoksivat tervehtimään. Harmi, että kamera oli taskussa.

Sorlammella laitoin lumikengät ja lähdin pienen lammen halki kohti pohjoista. Keli oli erinomainen lumikenkäilyyn: upottava puuterilumi oli enää vain muisto. Hynkänlammen eteläpäässä kävin katsastamassa ensin tulosuunnassa oikeanpuoleisen mäen, mutta pidin vasemmanpuoleisen mäen jyrkänteitä paremman näköisenä, joten vaihdoin mäkeä. Ylös päästyäni vedin parkkiin, vaihdoin aluspaidan, laitoin taukotakin päälle ja aloin askarrella ankkureita puihin.


Kun viritelmät olivat laskeutumisköyden avaamista vaille valmiina, näin hiihtopummin saapuvan juuri parahiksi lampea pitkin. Pakan parhaat Ficherit jaloissaan hiihtopummi kurvaili mäen huipulta jyrkänteen reunaa kohti ja sai kuin saikin vältettyä "akut", eli niin sanotut aku ankat (hänelle tyypilliset moninaiset ja oudot tapaturmat), jarruttaessaan köysille. Sitten Tiuku liekaan ja alas:


Sitten Kulkunen liekaan ja alas:


Sitten taas Kulkunen liekaan ja alas kameramieheksi:


Ja sitten taas Tiuku liekaan ja alas.

Lopuksi ylös keräämään viritykset ja kohti kotia valmiiseen ruokapöytään. Jarkko Nieminenkin oli kai ollut tekemässä talvitreeniä?


Kylläpä oli mukava reissu! Ilmeetkin laskeutumiskuvissa kertovat lienee olennaisen...

torstai 6. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, uudet kynnet (ainakin hetken)


Kalenteri alkaa täyttyä moninaisista liikunnallisista tapahtumista: Multisport cup (parina Kulkunen), Kaukopartiohiihto (pikamatka 75km), Mammuttimarssi, Jukola tuplana, luultavasti Kolin maastomaraton, "vähän pidempi" juoksu Dominan kanssa jne. Sekaan mahtuu luultavasti myös muutama spontaanimpi veto. Huipentumana heinäkuussa lempimaisemissa juostava Laugavegur Ultra Maraton (55km), jota varten on syytä alkaa käydä lenkillä vähän mäkisemmissä maastoissa. Tätä palvelee loistavasti myös PePon Stairway to Hell -juoksuiloittelu Malminkartanon mäessä.

Vuoden 2011 tavoitteena on tehdä hauskoja harjoituksia vaihtelevissa maastoissa ja maisemissa. Arjen puurtaminen tulee tosin lyömään aika rajut reunukset tuolle toiminnalle, mutta toisaalta pienellä (tai isolla) säätämisellä ja mielikuvituksen käytöllä saa jo aika paljon aikaiseksi.

Välillä voi vaikka käydä juoksemassa Pispalan portaita:



maanantai 3. tammikuuta 2011

Lumikenkäilyä



Outo valoilmiö taivaalla kannusti Nuuksion metsiin päiväseltään. Mähkin Kaitakorvesta mäkiä pitkin Hyppykalliolle:



...ja sieltä kohti Hynkänkallioita. Lammen ranta jäi katsastamatta tällä kertaa, koska heppapolku ja alamäki vetivät liiaksi puoleensa loppumatkasta.



















Taas toi hiihtopummi... Sama heppu pyöri muistaakseni Huippuvuorillakin...




Peurojen makuuksia löytyi eräältä kalliolta runsaanpuoleisesti.