maanantai 30. toukokuuta 2011

Karhunkierros kynttä vaille ajassa 11.45

Pikku perheenäitien virkistäytymisloma suuntautui tällä kertaa Kuusamon Karhunkierrokselle. Sääennuste lupasi sen verran rivakkaa vesisadetta lauantaille, että päätimme lähteä laputtamaan jo perjantaina. Ja mikäs sen näppärämpää: Lento Kuusamoon iltapäivällä, kamat kävelykylän hotelliin, ruokailu ravintelissa, juoksuvarusteet niskaan ja jotain sälää reppuun, taksilla S-markettiin ostamaan pari Snickersiä ja kolmioleipä Dominalle ja siitä suoraan Hautajärven luontotuvalle. Matkaan pääsi siis sopivasti tankanneena ja lenkin jälkeen pääsisi juuri sopivasti hotlan aamiaiselle. Täydellinen suunnitelma! Huoneen numero "tatuoitiin" käteen varmuuden vuoksi.


Tuntui perin oudolta heittää Ospray selkään ja lähteä hölköttelemään ilman sen kummempia seremonioita. Varusteet olivat hyvin pitkälti yhdistelmää Koli & Mammuttimarssi. Paksumpi juoksupaita, trikoot, Injinji-kompressiosukkayhdistelmä, puoliputki päässä ja pitkätossu-Asicsit jaloissa. Gaitereihin valikoin Dirty Girlin käpäläkuosin, koska se tuntuu toimivan hyvin juuri valoisissa polkujuoksuissa. Mustien öiden kissatouhuihin on sitten ihan oma printtinsä (ks. Mammuttimarssi-juttu). Reppussa kulki täyteen ladattu (!) kahden litran hyvin laimea nestepussi, jotain urkeilukaapin pohjilta kaivettuja patukoita (eivätkö ne ikinä lopu?), leukoplastia, compeedia, sekalaisia nappeja, villakerrastonpaita ja kokonainen pääputki, hanskat sekä Oz gore-takki. Lisäksi eväinä oli kaksi munariisipasteijaa, suolapähkinöitä, Snickers ja suolakeksejä. Leipäpuolen vähyys hieman arvelutti, mutta en vain ollut viitsinyt nähdä vaivaa niiden hankkimiseen. Selvitymisvälineistöön voi laskea kartan, Petzlin tikan, sekä vakituisen korttinivaskan (kela-, pankki- ja elintestamenttisellaisen).


Alussa juoksimme väärää tietä ja teimme noin kilometrin ylimääräisen lenkuran, mutta mitäpä näitä laskemaan, kun matkaa oli edessä noin 85 kilometriä! Sinnehän soppaan tuollaiset tiraukset helpostikin sekoittuvat! Ensimmäinen nähtävyyskin, Rupakivi, meni sivusuun, kun jarrut saatiin toimimaan vasta Savilammen riippusillalla. Siitäpä sitä sitten napsuteltiin ilman kummempia muistikuivia Taivalkönkään riippusillalle ja Oulangan luontokeskukselle. Matkaa kertyi kartasta laskien noin 29 km. Luontokeskuksella pidimme oikein istumatauon ja otimme jotain pikkupurtavaa sekä täytimme hanasta vesisäiliöt. Tästä eteenpäin seuraava vajaa kymppi olikin hermoja ja jalkoja lepuuttavaa leveää polkua, joka oli todella tervetullutta vastapainoa kivien ja juurien lomissa könyämiselle.




Seuraava tauko oli Jussinkämpällä. Yö oli jo hämärtynyt ja lisäsimme vaatetta sen yhden varalla olleen kerrastonpaidan ja hanskojen verran, sekä otimme lamput esille. Arvelin seuraavan etapin, Kitkanjoen varren, olevan kaikista haastavin tasaisen maan pätkä. Mieleeni oli siis jäänyt kahdenkymmenen vuoden takainen hikinen ähkiminen väärin pakatun rinkan kanssa ja verrattain huonossa fyysisessä kunnossa. Melkoista taiteilua tuo joenvarsikivikko nytkin oli, mutta toisaalta juostavaakin löytyi ja aivan joen tuntumassa juokseminen oli kivaa vaihtelua metsäosuuksien jälkeen.





Pienellä Karhunkierroksella emme kiertäneet Jyrävän kautta, vaan menimme suoraan Myllykoskelle. Harrisuvannon jälkeiseltä synkältä rotkolaaksolta oli suoraan sanoen pelsepuupimainen nousu ylös Kallioportille. Harmi, että energia ei riittänyt kameran kaivamiseen... Yritin läpsytellä akuna portaat ylös koko jalkaterällä, jotta pohkeet eivät ottaisi liikaa itseensä. Silti puolessa välissä fiilikset olivat kokolailla kuten Domina asian ilmaisi: "Oksettaa ja pyörryttää."

Tämän jälkeen matkaa näytti olevan niin todella vähän. Joopa joo. Kyllä se kymppikin jossain tuntuu, jos takana on riittävästi matkaa. Bonuksena juostava pohja oli sitä %&¤#**:n kaluamista liukkaita kiviä ja juuria pitkin. Sadehan oli tosiaankin alkanut klo 02, mutta vasta parin tunnin jälkeen reagoimme moiseen ihmeeseen goretakeilla. Siinä vaiheessa vettä tulikin jo ihan esteristä mojovan tuulen kera. Yllyimme paikkapaikoin ihan juoksuunkin, mutta sillä vauhdilla lämpöä ei saanut enää pidettyä yllä. Kaivoin kartan muovista ja levitin sen eteeni katsoakseni loppunousun käyriä. Tein pikaisen yhteenvedon fyysisestä tilasta, sääolosuhteista ja juostusta matkasta: Tämä on nyt tässä. Rukalle nousu jääköön johonkin seuraavaan kertaan. Pysähdyimme Konttaisen infopisteen kohdalle ja tilasimme taksin. Taksikeskuksen paikallistuntemus ei tainnut olla ihan kohillaan, koska olivat laittamassa meille pirssiä ravintola Karhunkierrokseen. Tietysti ajankohdan huomioonottaen (klo 05.45 lauantai-aamuna) yleisimmät naikkosten noutopisteet ovat ehkä enemmänkin tuon tyyppisiä. Mene ja tiedä.

Infopisteellä piti parkkiaan myös henkilöauto, jonka avoimista ikkunoista keski-ikäinen turistipariskunta kiikaroi lintuja. Saatoin ehkä hieman häiritä näkymiä likistyessäni ruokintapaikan kuusen runkoa vasten sateensuojaan, joten katsoin parhaaksi avata tilannetta parilla (englanninkielisellä) lauseella. Hieman epäuskoisen naurunhörähdyksen jälkeen pariskunta kurvasi niine hyvineen tien päälle jättäen meidät kalistelemaan hampaitamme parkkipaikan kuusikkoon.

Kämpillä kuoriuduimme likomäristä vaatteistamme ja painuimme suihkun jälkeen pehkuihin. Tosin minä nukahdin ensin kaksi kertaa kylpyammeeseen (joo, oli vettä ja tulppa). Tunnin unien jälkeen toikkaroimme vastapäisen hotellin aamiaiselle ja olimme luultavasti juuri sen näköisiä, että olimme olleet sillä toisella Karhunkierroksella laulamassa karaokea tappiin saakka ja sen jälkeen vielä nappailemassa poromiesten peräkontista kossua loivennukseksi. Ainakin oma, kolme kuukautta parturoimatta ollut, juoksussa vanuttunut, pesemätön surffityttötukkani oli jo varsinainen näky. Aamiaisen jälkeen jatkoimmekin unia. Välillä tosin katsoimme höpöohjelmia telkusta, jaarittelimme niitä näitä, saunoimme ja illemmalla taas söimme. Siinähän se päivä menikin. On tosin sanottava, että täydellisempää palautumisohjelmaa saa hakea. Ehkä siksi jalat olivatkin merkillisen tuoreet jo seuraavana päivänä! Pelottavaa.

Hieno reissu. Ja ei rakon rakkoa.

Salainen ase made by Tuomas Fysio Foxista

torstai 26. toukokuuta 2011

Että sellanen keli tulossa lauantaille...

Täsmäsää™

3 päivän ennuste

Perjantai
  Lauantai
Pilvistä, runsasta sadetta
Päivä: +8°
Yö: +6°
 (Foreca)

Suunnitelma B käyttöön. Stay tuned...

tiistai 10. toukokuuta 2011

Spring Adventure

Spring Adventure on nyt sitten kisailtu. Tässä ytimekkäähköt tunnelmapalat:

Ennakkomietteet

Onneksi avasin suuni kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja sain Marjan tuuraamaan virus-Poutiaista sekasarjaan (toiveita parantumisesta siis elätellään edelleen). Kajakkitouhuakin ehdittiin kokeilla kertaalleen kisaa edeltävänä perjantai-iltana. Muutenhan varustepuolesta ei tarvinnut paljoakaan keskustella, koska kisan lajivalikoima oli aika perinteinen, ja sääennustekin oli varsin lupaava.




Prologi ja melonta

Muistisuunnistus meni mukavasti kolmen ensimmäisen rastin osalta, mutta viimeisen kohdalla sattui "pieni" erreys ja lähdimme - taaksemme katsomatta - 90 astetta väärään suuntaan. Ja riittävän pitkälle. Vaihtoon saavuttua pyöräilykengät jalkoihin, satulaan ja paateille.

Melonta oli todellakin sujunut ihan hyvin Oittaan rannassa. Minä olin polkimissa ensikertalaisena, mutta jujun tajusi nopeasti, eikä asiassa pitänyt olla sen ihmeempiä kommervenkkejä. Eipä niin. Ensin päästelimme suoraan rantaruovikkoon ja loput matkasta piirturi veti s-kirjaimen muotoista kuviota Mustiojokeen. Yritin katsella rumien sanojen lomassa taakseni, jotta olisin löytänyt jotain vikaa peräsimestä, mutta se näytti liikkuvan polkimien mukaisesti. Polkimilla taas ei ollut mitään tekemistä ohjauksen kanssa. Kruunuksi täräytimme joen pituussuuntaisen lähestymisen rastille ja jumituimme taas ruovikkoon. Arvelin, että vesi yltää ehkä vähän yli polven, mutta totuus oli puolisen metriä ylempänä. Pohjamutaa oli pohkeeseen saakka, ja pyöräilykenkä meinasi lurpsahtaa pohjan syvyyksiin. Rämmin leimauspuuhiin ja lähdimme alun kaltaisella, todellisella vee-tyylillä takaisin rantaa kohti.

Itse pää-Kulkunen seisoi huppuihinsa muumioituneena rannalla. "Kannattais varmaan laskea se peräsin ens melontaosuudelle, niin vois ohjautua vähän paremmin! Kato siinä on se solmu!" Niinpä. Kun nostimme paatin auton katolle perjantaina, Kulkunen näpräsi peräsimen naruun solmu, jotta se ei hakkaa auton kattoa ajon aikana. Tämä toiminto ei minulla saavuttanut aivan syvintä älyämiskeskusta, joten en hoksannut koko solmun olemassa oloa...


MTB

Sitten lähdimmekin inhokkiosuudelleni eli pyöräilyyn. Marja suunnisti ja minä inisin perässä. Jo julkisestikin parjatun Nishiki-paran puolustukseksi on sanottava se, että vaihteet vaihtuvat hyvin ja ihan miten ja missä tahansa. Toisinaan se voi olla hieman kovaäänistä, mutta kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu.

Välillä A3 - A4 emme toivomuksestani lähteneet kikkailemaan metsään, vaan pysyttelimme isolla tiellä. Rastivälin lopussa polkeet syöksivät tulta, kun tuuppasimme pyörät rinnettä ylös (tietenkin jyrkintä kohtaa). Laskettelurinteen juoksentelu ylös ja alas kolme kertaa verrytti jalat mukavasti, enkä viitsinyt valita kiertävää, loivempaa vaihtoehtoa. Juoksuosuuden jälkeen karautimme mäen alas pyörillä ja suuntasimme kohti siltarastia.

Siltarasti oli hauska, vaikka en uskaltanutkaan laskeutua palkkien raosta suoraan rastille. En nimittäin huomannut rakenteissa pystyä ristipalkkia, jota pitkin olisi päässyt laskeutumaan vaakapalkille. Pyöräilykengät eivät myöskään ole ihan parhaimmat kikkailukengät. Ja sitten suorinta tietä rautatietunneliin!

Olin jo viikolla etsinyt tunnelin huvikseni kartalta, mutta siitä nyt tietenkään ollut mitään apua itse kisaan. Marja polki edelläni tunneliin, minä parkkeerasin pyörän sepelille jo hieman aiemmin ja aloin kaivella kävellessäni lamppua. Tunnelin toisessa päässä näkyi palloilemassa joku miesten tiimi rastia etsimässä. Aloimme valaista tunnelin sivukourua ja syvennyksiä, mutta emme nähneet rastia. Menimme miesten seuraksi ihmettelemään tunnelin toisen pään kallioleikkauksia. Ei näkynyt rastia, ei. Käännyimme takaisin ja yritimme tutkia reunat tarkemmin. Ihmeekseni näinkin jo pian Marjan pyörän - ja siitä muutaman metrin päässä rastilipun! Hohhoijjaa. Miljoona paria ajoi meidät kiinni ja lähdimme yksissä tuumin huristelemaan kohti viimeisiä pyöräilyrasteja.


Suunnistus

Olin etukäteen arvellut tämän juoksu-/suunnistusosuuden olevan meille sopivin väli saada mahdollisesti muihin eroa, jos tarvetta olisi. Ja sitähän oli alun törttöilyiden jälkeen. B1 - A2 väli toi tilaisuuden hopeatarjottimella, kun muut parit jäivät rämpimään alarinteen hakkuulle. Me suuntasimme ylös polulle ja luikimme rastin kautta karkuun sen siliän tien.


Melonta

Melonta oli kieltämättä helpompaa ja kirjaimellisesti suoraviivaisempaa peräsimen kanssa. Opettavainen kokemus siis kaikenkaikkiaan. Olkapäistä roikkuvat narut olivat tietenkin aivan hapoilla moisesta (varsin lyhytkestoisesta) höykkyytyksestä...


Wetrun

Ensimmäinen rasti oli keskellä jokea, kävelysillan alla. Sillalta oli huomaavaisesti laitettu roikkumaan köysi, jota olisi voinut käyttää apuna. Tällä koordinaatiolla ja lihasvoimalla touhussa olisi käynyt omalla kohdallani siten, että olisin ehkä kyennyt ripustautumaan köyden varaan sillan kaiteen kohdalla ja sitten luistanut nahka savuten uppeluksiin veteen. Hylkäsin siis köysivaihtoehdon ja lähdin rannasta uimasille. Vesi jokseenkin vilvoittavaa, alussa piti muutaman kerran haukkoa hieman henkeäkin. Muistelin uidessani sitä erästä talvi-iltaa kymmenisen vuotta sitten, kun haastoin itseni uimaan 50 metriä Tampereen Kaukajärven avannossa. Sen jälkeen olin kylmissäni koko loppuillan, nyt vain hetken vedestä nousun jälkeen. Marja muuten ui myötätunnosta myöskin joen yli! Kakkosella uudestaan veteen, kolmosella olimme nössöjä ja kiersimme rannan kautta vaihtoon.

Kanootin kantoon olin ottanut avuksi pari slingiä. Näin kajakin paino saatiin mukavasti kaulajänteelle käsiä rasittamasta. Kuvittelin jo mielessäni hitaat katseet opettajanhuoneessa: "Viimeiset työviikot koulussa ovat ne rankimmat, mutta että noin rankat..."


Cityrun

Tuolla pätkällä ei sattunut mitään kummallista. Oli mukava juosta 1:5000:n kartalla, kun matka eteni mukavan nopeasti. Sisäreisi kramppasi Kolin maraa mukaillen ykkösrastin jälkeen, mutta pakotin itseni raviin, ja kramppi menikin ohi jo ennen kakkosta. Meinasi muuten ihan itseänikin naurattaa oma ulkomuotomme, kun ohitimme pubin terassin: Kaksi naista märissä vaatteissa, melontaliivit ja kypärät päässä, toinen ontuu kuin rampa kana. Siinäpä oli kaljottelijoille jutunjuurta ainakin yhdelle kulausten välille!

Ja edellisestä tulikin mieleen eräs koiran kanssa kävely opiskelukaupungissani Turussa. Eräänä kesäisenä iltana olin kävellen palaamassa edesmenneen sekarotuisen saksanpaimenkoirani Remuksen kanssa Ruissalosta keskustaan. Portsan laitamilla muutama laitapuolen veijari  hörppi liemiään puistonpenkillä ja kävi seuraavan keskustelun:
- Kato, mikä peto! 
-No entäs toi koira sitten?!


Maali

Maalin leimojentarkastuksessa ensimmäisen melonnan lähtöleima ei ollut rekisteröitynyt, mikä tietysti harmitti. Hauska kisa kuitenkin ja suunnistusjutuista iso plussa!

Kotimatkalla McFeast plus -ateria ja pikasuihkun (sekä lasten vaatettamisen, lahjan paketoinnin ja kortinteon) kautta Tiitus-pojan kaksivuotissynttäreille. Tukka jäi pesemättä ja kurapisteet pyyhin naamasta vain paikallisesti ajan säästämiseksi. Mutta tämähän vain säesti muutenkin kovin tuoretta ja hehkeää olemustani.

torstai 5. toukokuuta 2011

Ennakkotunnelmia

Tiukunen onnistui viikon varoitusajalla saamaan mykoplasma-Kulkusen tilalle Marjan, ja kisafiilis onkin taas nousussa. Varustesäätöä tehdään vielä huomenissa, mutta yksi asia se vaan on ja pysyy: Tiukusen fillari. Se on edelleen vanha, halpa ja huono. Markka-aikaan ostettu Nishiki sai tylyn tuomion pyörähuollosta, joten jotta pyöräparka ei olisi vallan hermostunut ja mennyt tolaltaan juuri näin kisojen alla, se ajettiin huollosta kiireen vilkkaa kotiin - ilman huoltoa. Parempi vetää varman päälle.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Etkot ja jatkot

Etkot:

Sitten pakollisten opiskelijahaalariaikojen, olen ollut erittäin antivappuihminen. Reilu 10 vuotta sitten huomasin, että koirankoulutuskentällä on miellyttävän hiljaista ja rauhallista juuri vappuaattona. Siitä lähtien vappu on merkinnyt minulle ihan jotain muuta kuin ydinkeskustassa tapahtuva tekohauskaa - ei sillä, että olisin ns. lasiinsylkijä, pakkojuhlinta ei vain muuten sytytä.

Majakka ja sivuvaunu, August Väkevän muistokilpailu, toikin mukavasti sisältöä vappuaattoon.Tässä kilpailussahan parilla on käytettävissä yksi polkupyörä, jonka on kuljettava koko ajan matkassa. Ajajaa saa vaihtaa mielensä mukaan ja toisen on siis kuljettava jalan. Reitille on mahdutettu sopivasti "kevyttä kumpareikkoa", kuten kilpailukutsussa mainittiin: reitti siis lähtee Solvallan uuden urheiluhallin parkkikselta, käy ensin Nuuksiontien asvalttiosuuden pohjoispäässä ja jatkuu täyskäännöksen jälkeen etelään kääntymään Nupurin kappelin kohdalla. Maali on samassa kuin lähtöpaikka.

Parina minulla oli Robert de Köykänen, joka jossain piireissä tunnetaan myös Björnpassets Björninä. Kulkupelinä Robin maastopyörä. Forecan sääennusteen sadetutka näytti sateen alkavan vasta klo 13, joten käänsimme sujuvasti takkia ja pyörsimme aamun osallistumattomuuspuheemme pari tuntia ennen kisaa. Taktiikkana oli vaihtaa menopeliä muutamien mäkien päällä. Hieman ennen lähtöä saimme tietää, että reitti käväisisi tosiaan kääntymässä pohjoisessa, mutta tieto ei aiheuttanut suurtakaan paniikkia. Arvelimme taktiikan luovan itse itsensä matkan varrella.

Lähtökehoituksen kaikuessa Solvallan kalliomaastoissa alkoivat myös ensimmäiset sadepisarat ropista. Ensimmäisesssä alamäessä pari minuuttia lähdön jälkeen pisarointi oli muuttunut silkaksi sateeksi. Minä olin ensinnä pyörävuorossa ja sain näin kunnian tiputtaa pyörän ketjut ennen ensimmäistä vaihtoa. Tämä pikku vahinko tapahtui ensimmäisessä ylämäessä. Sain onneksi rassattua ketjut suht nopeasti paikoilleen, mutta polkimille nousu oli hieman hankalaa, etenkin kun polkimina oli pienet klossiversiot. Sade yltyi ja jäädytti polkijaparan (etenkin polkijaparan hanskattomat kädet olivat täysin kohmeessa), mutta juoksun aikana keho taas lämpeni mukavasti. Tätä kohmeen ja lämpenemisen vuorottelua jatkettiin siis yhteensä 22 km:n ajan. Nupurin kappelin juomarastilla tarjoiltiin ennemmin väkeviä kuin mietoja, mutta peltimahana en arvellut sen haittaavan. Paluumatkalla sade alkoi pikkuhiljaa laantua, koska oli jo saanut tehtävänsä tehtyä. Solvallan urheiluopistolle nousevassa mäessä sain tiputettua ketjut toistamiseen, enkä näin saanut vaihdettua Robia satulaan viimeiseen nousuun. Koska tiesin kilpailun juryn tiukan linjan kaikenlaisen vilungin suhteen, sain huutamalla pidettyä pyöräntyöntöaikeissa olevan parini loitolla.

Afterskin tunnelmaa nostattivat Pehtoorin loihtima kanttiini ja kisailijoiden käymät taktiikkaspeksailut. Palkinnot olivat huippuluokkaa. Tämä kaikki häkellytti minut niin perusteellisesti, että unohdin kysyä, mitä tekemistä tällä kisalla ja August Väkevällä on toistensa kanssa. Onko kisan perustajakin kenties katkonut hevosenkenkiä paljain käsin vaiko sitten saanut tuotettua saman määrän jälkeläisiä (365 - 382)?

Jatkot:

Sunnuntaina olikin vuorossa ehtaa suunnistusta Tuusulan vappurasteilla. Olen noin kolmen vuoden ajan yrittänyt muistaa ilmoittaa itseni ajoissa kisaan siinä vieläkään onnistumatta. Täten sarjana oli siis tänäkin vuonna kuntosuunnistus (5,2 km). Rata oli ok, reidet eivät olleet enää niin tutisevat kuin viime maanantaina Luukin iltarasteilla, suunnistus sujui hyvin ja muksula oli sisätiloissa. Kaikinpuolin onnistunut reissu siis. Palkinnot olivat taas mahtavat, tällä kertaa pillimehu, superpallo ja viivotin. Tämän saaliin tosin korjasi kotiin esikoinen rastirallista, vaikka ei kuulemaa ollut jaksanutkaan juosta niin lujaa kuin Luukissa.

Vappurastit pääsivät muuten "kaikkein" -listalleni: urani kaikkein hitain maaliviitoitus! Juoksin ehkä viitisen askelta. Pohjana kun oli kivikko, päällä paksu heinikko ja kuorrutuksena puolitoistametrinen vatukko, vesotut kannot ja taimikko. Positiivisesti ajateltuna tähän vuodenaikaan pätkä oli kuitenkin inhimillinen esimerkiksi tulevankin heinäkuun tilanteeseen verrattuna...

Hauskaa vappua kaikille!