Muurla Adventure

Tiimimme osoitti hämmästyttävää täsmällisyyttä, kun Alfa kurvasi Teijon luontotalon pihaan tasan klo 9. Kävimme hakemaan materiaalit ja suunnittelimme radat. Luvassa oli reilun mittainen oikea suunnistus, oikealla suunnistuskartalla; pyöräilyä, jota maustaisi yksi vesistön ylitys; lopuksi kunnollinen packrafting peräti kuudella rastilla. Suunnistusnastaria siis käpälään ja parit muut kengät laatikkoon (eräs tietty tapaus on osoittanut, että nastareilla ei kannata uimapatjailla...).

Kulkunen alkoi puuhailla ilmaa Skinin renkaisiin ja minä ilmaa uimapatjoihin. Jälkimmäinen sujui kommelluksitta, mutta Skinin venttiilissä oli parikin asiaa pielessä (yksi osa puuttui ja joku oli kierretty liian tiukkaan). Pian kuuluikin pof, ja venttiilli lensi kaaressa tantereeseen. ACAlaiset kohottelivat (innoissaan) kulmiaan, vaan Kulkunenpa kaivoi pikku työkalupakkinsa esiin ja sai rassattua venttiilin kuntoon ja ilmat sisälle. Well done. Pari geeliä takataskuun eväiksi ("hyyyvin riittää tässä reilun kolmen tunnin kisassa"), laatikot vaihtoalueelle ja eikun viivalle.

Kilpailu alkoi prologilla, jossa piti tunnistaa kuusi lintua: riekko, kiiruna, teeri, pyy, metso, kiiruna ja kumikana. Ensimmäiset kaksi menivät meiltä, jos muutamimlta muiltakin, ristiin, ja jouduimme kipittämään uuden vastauslapun laiturilta parin sadan metrin päästä. ACA arpoi linnut oiken heti kättelyssä, Paakkanen&Kaartinen kärsivät saman kohtalon kuin me. Lähdimme siis suunnistustaipaleelle viitisen minuuttia ACAa perässä yhdessä P&K:n kanssa.

Etukäteisspekulaation mukaan kisan kompastuskivi oli meillä minun pyöräilyvauhtini, ACAlla suunnistettavat kohdat ja P&K:lla ei kumpikaan edellisistä. Omilla käpälilläni ei myöskään juostaisi suurta eroa P&K:een, joten oli luotettava tuuriin ja kohtaloon. Näissä kisoissa kun ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Suunnistusvirheiden lisäksi voi tunaroida questit, puhkoa renkaansa, loukata jalkansa, hukata emitin/kompassin, unohtaa pelastusliivit tai kypärän vaihtoon ja niin edelleen. No, ACAa alettiin pelata pois ensimmäisellä legillä, kun he tulivat meitä vastaan 2 - 3 välillä. Vaikka kyseessä olikin eri reitinvalinta, olimme ottaneet eron kiinni ja teimme samalla muutaman minuutin eron. Mutta Paakkasesta&Kaartisesta ei meinannut päästä millään eroon! Melkein jo hykertelimme tyytyväisyyttämme lähetyessämme nelosrastia, sillä takana ei ollut näkynyt tuolla välillä enää ketään. Mutta niin vain kettu-Kaartinen oli kaarrellutkin suon oikeaa reunaa, tornien kautta, ja leimasivat ällistykseksemme samaan aikaan. Damn. Hyvä uutinen tosin oli se, että he eivät olleet nähneet ACAa, joten pelättyä beesiletkaa ei oltu saatu aikaiseksi.

Leimasimme vaihdon 40 sekunnin kärjessä ja lähdimme pyöräilyosuudelle. Otin itse pienen juomarepun selkään, jonne olin laittanut varakompassin (Kulkunen hukkasi Perttelissä omansa sukasta, oh yes, vesiquestin lammen pohjaan), varapaidan ja takin (pohjalla traumaattiset kokemukset tämän vuoden Springistä), yhden myslipatukan ja reittikirjan.

Kohtalon sormi odotti sorkkimishetkeään, kun lähestyimme pyöräilyn ensimmäistä rastia, kiveä tien vieressä. Kulkunen jätti pyöränsä rinteeseen ja lähti juoksemaan aika summittaisen näköisesti mäkeen. Kiviä oli niin perskuleesti tuossa avoimessa mäessä, mutta lippua ei missään. Siristelin silmiä ja tiirailin mäkeä eteenpäin ja olin mielestäni näkevinäni vilauksen oranssista lipusta, mutta en ollut aivan varma. Kulkusen mielestä rasti ei voinut olla siellä saakka. P&K jarruttelivat jo tien vieressä hekin ja kipaisivat mäkeen, koska luulivat, että me olimme jo leimanneet. Rilli tiiraili samaa kiveä kuin minä aikaisemmin ja yksissä tuumin siirryimme leimaamaan rastille. Rastilla oli neljän ihmisen hässäkkä, tosin vain yksi kummastakin tiimistä aivan lipussa kiinni. Kulkunen mölisi jotain, mutta en noteerannut kummemmin ja koska mölinä ei jatkunut, niin unohdin koko asian enkä edes kysellyt enempää. Lähdimme äkkiä juoksemaan pyörille, jotta ACA ei näkisi rastin paikkaa. Vilkaisin taakseni, mutta Kulkusta ei näkynyt missään! Mitä kummaa?! Oliko hätä yllättänyt vai mikä ihmeen säätö kiven takana oli meneillään. Piti ihan alkaa huudella, kun P&A jo karauttivat hiekka pöllyten liikkeelle.

Pyörillä Kulkunen sanoi, että emit-kapulassa oli ollut kyltti reittimuutoksesta: ennen seuraavaa rastia eli ensimmäistä questia, meidän piti käydä hakemassa ylimääräinen pyöräilyrasti reilun neljän kilometrin päästä Pajajärven rannasta, sillan alta. Aikaa oli mennyt siis rastin piirtämiseen. Kohtalo oli siis kadottanut P&K:n jo kauas horisonttiin ilmeisemminkin ilman tuota rastin merkitsemistä. Hieman jo hymyilytti, vaikka arvailun varaan ei voinutkaan täysin laskea.

Matkalla lisärastille Kulkunen päätti "niistättää" reisiäni koko rahalla, ja päästeli Teijon citycenterin jälkeen suoraan Laviakallion päälle kääntymättä Salon tielle. No mitäpä näistä, onneksi oli lörpsähtänyt vetohärpäke eli vetonaru matkassa. Sanattomalla sopimuksella päätimme pikku pikakokouksessa jättää tämän erreyksen kisan ainokaiseksi hölmöilyksi.

Ensimmäinen Quest oli Kirjakkalan urheilupyhätössä ja sisälsi kottikärryradan tiimin kummankin jäsenen suoritettavaksi. Istuin kärryyn ja Kulkunen ohjasi taitavasti laudoista tehtyä siksak-rataa ja juosta hölkötteli loppu radan urheilukentän ympäri. Omalla vuorollani tipautin kärryjen renkaan kerran pois lankulta ja saimme alkaa alusta. Mehun juonnin jälkeen satulaan ja quest kakkoselle.

Hamarijärven rannassa meitä odotti kasa finnfoam-levyjä ja pari pätkää pakettinarua. Tarkoituksena oli siis sitoa pyörä "lauttaan" ja siirtyä salmen toiselle rannalle. Askartelussa ei mennyt montaa hetkeä ja lähdimme uiskentelemaan yllättävän lämpimään veteen. Minä uin sammakkoa ja työnsin lauttaa edessäni, Kulkunen veti pyörää vetonarusta ja ui "pystykroolia". Tahti oli ideaalisti suht sama ja rantauduimme yhtä aikaa. Uidessani tuli mieleen, että kyllähän se reppukin olisi mennyt pyöräilykenkineen lautalla selässä kantamisen sijaan. Eipä tuo tosin paljoa haitannut.

Quest kakkoselta siirryimme ihmettelemään puuttuvaa mastorastia C3 rinkulaan, mutta lippu löytyi lähistöltä aika nopsasti. C4 -rastille saimme taas polkea aikaisemman harhareittimme mäen ylös. Rastilta löytyi taas pieni reittimuutos, sillä ohjeen mukaan leimasin löytyisi Sahajärven saaressa sijaitsevasta laavusta. Ajoimme pyörillä vasemman puoleista polkua (virhe) rantaan (virhe?), jätimme pyöräilykengät ja repun rantaan ja polskuttelimme saareen. Laavu löytyi tietysti saaren toisesta päästä, mutta sukkasillaan oli aika hyvä juosta. Rastin ja paluu-uinnin jälkeen ajelimme rastille C5.

Rastilla oli taas ylläri: lippu näkyi talon kokoisen kiven huipulla ja kiven juurella oli kiipeilyköysi, jonka avulla nousu piti tapahtua. Luovina ihmisinä yritimme ensin muita konsteja, toisin sanoen kiipeämistä suoraan, mutta kivi oli sen verran jyrkkäkylkinen ja liukas, että kummankin yritykset kariutuivat melko nopeasti. Köyden kanssa kiipeäminen olikin nopea homma ja lähdimme polkemaan viimeiselle rastille.

Q3 -rastilla oli tarkoituksena ampua muovikuula-aseella 2x3 pulloa alas. Kulkunen tulitti omansa nurin, minä sain heti kaksi, mutta viimeisen tähtäily ei tuottanut tulosta ja jouduimme juoksemaan yhden sakkokierroksen tämän pitkähkön legin lopuksi. Pikku nälkä alkoikin jo hieman vaivata, koska edellisestä ruuasta eli aamupuurosta oli aikaa noin 7,5 tuntia ja takataskun kaksi geeliä oli imeskelty jo ajat sitten...

Viimeisenä oli vuorossa ilahduttavan pitkä (meillä 0:50:12) packrafting. Koko kesä hujahti ilman ainuttakaan uimapatjailutreeniä, joten olimme käyneet pienellä koekauhonnalla edellisenä päivänä Hakjärvellä. Patjoina oli tutut Jyskin vahvemmat versiot, joita oli käytetty jo vuoden 2011 Archipelagossakin. Kulkusen patja oli edelleen "propelli" ei peruskiero ja se oli vahvistettu ilmattomasta reunaliepeestä putkiteipillä (en muista miksi, ehkä vedin siihen kerran vahingossa nastarilla). Edellä mainitut eivät kuitenkaan haitanneet, sen sijaan patja alkoi kuulemaa vuotaa jostain oikean korvan lähettyviltä. Patja kantoi kuitenkin hyvin, eikä ongelmia (lukuun ottamatta hapottavia käsiä) muutenkaan ollut. Välillä P4 - P5 teimme kiertävän reitinvalinnan rantaa pitkin aivan P5 -rastin kohdalle ja kauhoimme siitä saarelle. Rasti ei kuitenkaan ollut ympyrän laavulla, vaan ohjeen mukaan se oli siirretty saaren toiselle laavulle, jonne juoksimme pienen sivukaarron kera. Lopuksi pulimme enää nautinnolliset pikku saaret ja "loppuviitoituksen" kisakeskuksen rantaan.

 Hyvin onnistuneen kisan ja hienon radan jälkeen nautiskelimme vielä saunasta ja ruuasta. Suuret kiitokset järjestäjille, oli upeasti järjestetty kisa ja lämminhenkinen tunnelma!

Tulokset:

1 49 SEKA Tiukunen&Kulkunen 5:04:32 5:04:32
2 57 M GT 5:19:35 5:19:35
3 56 SEKA Mehukatti&Spede 5:29:52 5:29:52
4 47 M JuJu 5:37:56 5:37:56
5 42 SEKA Ali Salama feat Nemo 5:39:12 5:39:12
6 59 SEKA Paakkanen&Kaartinen (sakko: Pajajärven silta 1:00) 4:47:40 5:47:40
7 52 SEKA Ampelmann 5:48:38 5:48:38
8 38 M Urpon Rytky 5:55:36 5:55:36
9 58 M Miesyhdistys 5:59:11 5:59:11
10 55 SEKA Arctic Circle Adventure Pyöräily->Patjailu 0:15 5:47:26 6:02:26
11 40 SEKA Hitaasti mutta varmasti 6:11:25 6:11:25
12 45 M Perttu Uotilan päiväkahvit Pyöräily->Patjailu 0:15 5:57:56 6:12:56
13 39 N Hulvattomat 6:21:32 6:21:32
14 54 SEKA Uskelan Urhot 6:37:41 6:37:41
15 37 SEKA Vahvaselkä 6:44:54 6:44:54
16 44 SEKA Hähkänän Pyrintö 6:49:20 6:49:20
17 41 SEKA Rasti-Perniö 6:50:00 6:50:00
18 43 N Harhalaukaus 7:00:17 7:00:17
19 46 N Äidit pulassa osa 2 7:06:08 7:06:08
20 50 SEKA Huvinsa kullakin 8:23:44 8:23:44
21 53 N Metsään mennään C4 1:00 7:49:26 8:49:26
22 48 SEKA PESO P5 1:00 8:29:45 9:29:45
kesk 51 SEKA Tähtisilmät 

Ihana Islanti 2012

On tunnustettava, että olen menettänyt sydämeni tuolle hiukan omituiselle saarelle. Ajoittain hiukan erakkomaiselle luonteelleni sopii mainiosti se, että lomalla ei tarvitse seistä liikenneruuhkassa, ihmisiä on harvakseltaan (koko saarella n. 50 000 enemmän kuin Espoossa), lentokenttä on sopivan pieni ja saari on kuin luotu suosikkilajieni, kuten suunnistuksen, juoksun ja ratsastuksen, harrastamiseen. Ilma on suosinut minua jokaisella kolmella matkallani, niin nytkin: koko viikon aikana satoi vain kerran, ja sekin yhtenä aamupäivänä ennen kisaa. Toisaalta koskaan ei ole hellettä, mikä sekin sopii minulle varsin mainiosti. Ja jos tulee kylmä, voi mennä loikoilemaan ulkoilmaan kuumavesialtaaseen johonkin lukuisista uimaloista - jo pelkästään Reykjavikin alueella uimaloita on ainakin parisenkymmentä. Eikä voi olla suitsuttamasta, että yleinen hintataso on (enintään) Suomen luokkaa. Kolmen tunnin ratsastus n. 50 e, tilauksesta valmistettu kahdeksan kappaleen sushilajitelma Reykjavikin ydinkeskustassa 7 e, pääsymaksu uimalaan (Suomen kylpylätasoa) 3 euroa ja niin edelleen.

Tänä vuonna tein viikon mittaisen äiti-poika -matkan tuonne satujen saarelle. Icelandair veti pisteet kotiin tarjottuaan ilmaiseksi lapsille kuulokkeet ja paketin, joka sisälsi pikkulämmintä syötävää, suklaapatukkaa, mehua ja Helge-puuhakirjan värikynineen. Tämän jälkeen saarelle saavuttuamme pisteet keräsi ihana vuokraemäntäni Gudrún, joka kyyditsi meitä omalla autollaan ja oli hoitanut Eemelille viikoksi kuusivaihteisen maastopyörän puoli ilmaiseen hintaan. Eemeli totesikin jo ensimmäisenä iltana: "Islanti on aika hieno maa". Ja kun ensimmäisenä iltana katselin Mosfellsbaerin kylältä avautuvaa vuori- ja merinäkymää ja nautiskelin talon seinustalla savulammasleikkeleellä höystettyjä leipiä, ei minulla ollut kommenttiin mitään lisäämistä.

Viikon aluksi osallistuin kolmipäiväiseen suunnistuskisaan. ICE-O järjestettiin nyt kolmatta kertaa ja konsepti oli edellisten vuosien mukainen: kaupunkisprint, normaalimatka ja keskimatka. Kisoissa oli noin 100 osallistujaa per päivä, joten odotteluun ja jonotteluun ei tarvinnut aikaansa tuhlata. Sen sijaan tunnelma oli leppoisa ja rento, ja juoksun jälkeen oli kiva hengailla pienellä ravintolateltalla (jota käytettiin myös mm. pukeutumistilana) syöden vastapaistettuja vohveleita.

Kisoista lyhyesti:

Sprintti meni muuten kohtuullisesti, mutta kolmanneksi viimeisellä ajattelin "happoaivona" rastin olevan rakennuksen tulopuolella ja heti sen jälkeen luulin pääseväni rakennuksen läpi vasemmalta. No ei. Piti kiertää koko rakennus ja siis vielä väärältä puolelta. Huh.

 Ennen sprinttiä verryttelimme Eemelin kanssa kämpiltä Laxnesin talille varaamaan ratsastusta ensi viikoksi - minä rullaluistimilla ja Eemeli pyörällä. Koko matka oli islantilaiseen tapaan erittäin hyväkuntoista asvalttipäällysteistä kävelytietä, vaikka käyttäjiä ei taatusti ole kovin montaa.

Normaalimatka meni kisoista parhaiten. Maasto oli aika vaativa ja raskas. Alla oli mökkyräistä tai vähemmän mökkyräistä laavakiveä, päällä joko matalaa heinää tai sammalta tai pahimmissa kohdissa lupiinipuskaa hartioihin saakka (yleensä näitä alueita ei oltu merkitty karttaan millään erityisellä värillä).

Extremekohdissa, jotka oli merkitty karttaan vihreällä värillä, oli miehenkorkuista vaivaiskoivupusikkoa, jossa edettiin neliraajauinnilla jalkojen tapaillessa pohjaa vain hetkittäin.

Kun sitten tuota lupiinia ja puskikkoa oli sekaisin ja rastina puolen metrin kivi (kuten alla olevassa kartassa rasteilla 1 ja 5), oli parasta vain luottaa kompassiin, toivoa parasta ja pelätä pahinta. Rastilta 10 eteenpäin oli hauskaa kikkailua laavajyrkännemaastossa.

Illalla vietimme aikaa partiolaisten aika hulppeissa tiloissa ns. social dinnerin merkeissä. Ja grillilammas oli taas niin hyvvee...

Keskimatka oli pienellä alueella Reykjavikin keskustan ja Mosfellsbaerin puolessa välissä. Poluilla laukattiin maitohapon jyllätessä, mutta rastit olivat välillä hankalia (näkyvyys istutetussa havumetsässä on aika heikko). Reilunpuoleinen virhe sattui rastien 9, 10 ja 11 lenkillä, kun juoksin ensin rastille 10 (tietoisesti...). Kun tulin sitten ysiltä takaisin kympille, en enää muistanutkaan, että missä kohtaa lupiinikoivikkopusikkoa rastini oli ja piti ihan alkaa katsastella. Rastille 11 mennessäni väistelin pusikoita ja päädyin polulle... Lopussa leivoin vielä rastia 14 ja etenkin rastia 16, jotka kumpainenkaan eivät näytä kartalta oikein miltään.

Muksulaa kisoissa ei ollut, mutta onneksi paikalla oli eräs jo ennestään tuttu suomalaisperhe, ja Eemeli vietti aikaa perheen lasten kanssa muun muassa halkomalla kiviä toisilla kivillä. Hyvinhän siinä hommassa yksi normaalimatkan aika kului!

Illalla menimme tutstumaan Mosfellsbaerin (n. 8000 asukasta) toiseen uimalaan. Pääsymaksu oli olematon ja sillä sai erilaisia, erittäin puhtaita uima-altaita, joissa ainakin kahdessa veden lämpö oli +38C; kolme hot tubea, joista kuumin oli +43C; kaksi pitkähköä putkiliukumäkeä ja yhden tosi leveän liu'un. Allasalueella, joka oli siis pääosin ulkona, oli myös kovasti höyryävä sauna. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi uinti on kovin suosittua Islannissa...

Maanantaina kävin ratsastamassa Laxnesin tallin maisemissa. Reitti ei ollut mielestäni kauhean erikoinen, osittain tietysti siksi, että oli jo rullinut samaa pätkää (tosin toisella puolella jokea) ja koska viime vuoden ratsastusmaisemia Snaefellsjökullin kilometrien mittaisella autiolla hiekkarannalla on aika vaikea päihittää. Mutta valkea hevoseni Flygan oli erittäin vireä ja virkku ja todella herkkä avuille. Turneeta odotellessa sai rapsutella ihanaa Kallea, joka edustaa siis kaunista islantilaista paimenkoirarotua.

Tiistaina oli turistipäivä Annen poppoon kanssa. Perussetti eli Golden Circle rassattiin auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. GC on nyt nähty noin 2,5 kertaa, joten ensi kerralla on syytä katsastaa jo uusiakin kohteita.

Eemelille oli tietty hienoa nähdä pärskivä Strokkur ja vesiputous Gulfoss, joka voitti kuulemma jopa Kotkan Sapokan putouksen Suomessa.

Paluumatkalla kävimme syömässä Selfossissa Hnakkaburgerit, joiden sulattelussa meni vähintään loppuilta.

Keskiviikkona oli vuorossa white water raftingia kumikajakilla Jukin kanssa. Menomatka Drumbon basecampille oli kuin italialaisesta sukufarssista: oli siis pientä säätöä sinne menosta, kartanluvusta, ajosta kuoppaisella hiekkatiellä ja niin edelleen. Ääntä piisasi ja silleen. Noh, kaiken mesoamisen jälkeen Anne lähti survival-reissulle lasten kanssa (kotieläinpuisto), minä ja Juki suuntasimme soinnustautumaan hihattomaan märkäpukuun, melontatakkiin ja kypärään. Melontahanskat olin tietty jättänyt kämpille, Jukilla oli jäänyt vettä kestävä kamera. Reissusta ei siis ole omia kuvia.



 (Kuvat raftingia tarjoavan firman sivuilta)

Parituntinen lutraus oli hieno kokemus! Matkaan lähti neljä kumilauttaa 8 hengen "miehistöllä" ja oppaalla sekä me ainoina pikkupelillä. Nautimme reilusti virtaavan joen "töyssyistä" ja yhden kerran pääsimme myös ajelehtimaan jokea veden varassa, kun laskimme kumilauttaoppaan mukaan "eddyyn" (suomeksi kai akanvirta, mikäs sen sopivampaa), ja ilmatäytteinen kajakkikaksikkomme heitti puolivoltin. Melat pysyivät kuitenkin käsissä, joten hinasimme toisemme paattiin ja jatkoimme matkaa. Puolessa välissä reissua hyppäsimme viiden metrin kalliolta jokeen.

Torstaina lähdin heti aamusta äiti-poika -retkelle kohti Reykjavikin keskustaa rannassa kulkevaa pyörätietä pitkin. Eemeli polki pyörää ja minä vedin rullaluistimilla. Päivä oli kaunis ja maisema avaraa.

 Parin tunnin jälkeen äitiosapuolen inhimillisyyspuuskassa lukitsimme kulkupelimme Laugardalurin pyörätelineeseen ja huristelimme bussilla ydinkeskustaan. Shoppailimme tuliaisia ja Eemeli sai kuin saikin kärtettyä uudet lunnipehmot itselleen ja siskolle. Söimme ulkoilmassa pizzaa (E), valkosipulietanoita (J) ja sushia (J) eväiksi iltapäivän suunnistustreeniä varten.

Kun palailimme Laugardaluriin treeniä varten, huomasimme, että osanottajia oli tasan kaksi: Anne ja minä. No, laatu korvaa määrän. Laputimme reilun neljän kilometrin sprinttiradan ja menimme sitten koko porukalla uimahalliin loikoilemaan. Pääoven viereiseltä kojulta nautiskeltujen lukuisten hodareiden jälkeen ajelimme kämpille pakkauspuuhiin ja nautimme vielä ilta-auringosta talon seinustalla.

Niin jäi taas ihana Islanti taakse... Toivottavasti tapaamme pian uudestaan!