Karhunkierros kynttä vaille ajassa 11.45

Pikku perheenäitien virkistäytymisloma suuntautui tällä kertaa Kuusamon Karhunkierrokselle. Sääennuste lupasi sen verran rivakkaa vesisadetta lauantaille, että päätimme lähteä laputtamaan jo perjantaina. Ja mikäs sen näppärämpää: Lento Kuusamoon iltapäivällä, kamat kävelykylän hotelliin, ruokailu ravintelissa, juoksuvarusteet niskaan ja jotain sälää reppuun, taksilla S-markettiin ostamaan pari Snickersiä ja kolmioleipä Dominalle ja siitä suoraan Hautajärven luontotuvalle. Matkaan pääsi siis sopivasti tankanneena ja lenkin jälkeen pääsisi juuri sopivasti hotlan aamiaiselle. Täydellinen suunnitelma! Huoneen numero "tatuoitiin" käteen varmuuden vuoksi.

Tuntui perin oudolta heittää Ospray selkään ja lähteä hölköttelemään ilman sen kummempia seremonioita. Varusteet olivat hyvin pitkälti yhdistelmää Koli & Mammuttimarssi. Paksumpi juoksupaita, trikoot, Injinji-kompressiosukkayhdistelmä, puoliputki päässä ja pitkätossu-Asicsit jaloissa. Gaitereihin valikoin Dirty Girlin käpäläkuosin, koska se tuntuu toimivan hyvin juuri valoisissa polkujuoksuissa. Mustien öiden kissatouhuihin on sitten ihan oma printtinsä (ks. Mammuttimarssi-juttu). Reppussa kulki täyteen ladattu (!) kahden litran hyvin laimea nestepussi, jotain urkeilukaapin pohjilta kaivettuja patukoita (eivätkö ne ikinä lopu?), leukoplastia, compeedia, sekalaisia nappeja, villakerrastonpaita ja kokonainen pääputki, hanskat sekä Oz gore-takki. Lisäksi eväinä oli kaksi munariisipasteijaa, suolapähkinöitä, Snickers ja suolakeksejä. Leipäpuolen vähyys hieman arvelutti, mutta en vain ollut viitsinyt nähdä vaivaa niiden hankkimiseen. Selvitymisvälineistöön voi laskea kartan, Petzlin tikan, sekä vakituisen korttinivaskan (kela-, pankki- ja elintestamenttisellaisen).

Alussa juoksimme väärää tietä ja teimme noin kilometrin ylimääräisen lenkuran, mutta mitäpä näitä laskemaan, kun matkaa oli edessä noin 85 kilometriä! Sinnehän soppaan tuollaiset tiraukset helpostikin sekoittuvat! Ensimmäinen nähtävyyskin, Rupakivi, meni sivusuun, kun jarrut saatiin toimimaan vasta Savilammen riippusillalla. Siitäpä sitä sitten napsuteltiin ilman kummempia muistikuivia Taivalkönkään riippusillalle ja Oulangan luontokeskukselle. Matkaa kertyi kartasta laskien noin 29 km. Luontokeskuksella pidimme oikein istumatauon ja otimme jotain pikkupurtavaa sekä täytimme hanasta vesisäiliöt. Tästä eteenpäin seuraava vajaa kymppi olikin hermoja ja jalkoja lepuuttavaa leveää polkua, joka oli todella tervetullutta vastapainoa kivien ja juurien lomissa könyämiselle.

Seuraava tauko oli Jussinkämpällä. Yö oli jo hämärtynyt ja lisäsimme vaatetta sen yhden varalla olleen kerrastonpaidan ja hanskojen verran, sekä otimme lamput esille. Arvelin seuraavan etapin, Kitkanjoen varren, olevan kaikista haastavin tasaisen maan pätkä. Mieleeni oli siis jäänyt kahdenkymmenen vuoden takainen hikinen ähkiminen väärin pakatun rinkan kanssa ja verrattain huonossa fyysisessä kunnossa. Melkoista taiteilua tuo joenvarsikivikko nytkin oli, mutta toisaalta juostavaakin löytyi ja aivan joen tuntumassa juokseminen oli kivaa vaihtelua metsäosuuksien jälkeen.





Pienellä Karhunkierroksella emme kiertäneet Jyrävän kautta, vaan menimme suoraan Myllykoskelle. Harrisuvannon jälkeiseltä synkältä rotkolaaksolta oli suoraan sanoen pelsepuupimainen nousu ylös Kallioportille. Harmi, että energia ei riittänyt kameran kaivamiseen... Yritin läpsytellä akuna portaat ylös koko jalkaterällä, jotta pohkeet eivät ottaisi liikaa itseensä. Silti puolessa välissä fiilikset olivat kokolailla kuten Domina asian ilmaisi: "Oksettaa ja pyörryttää."

Tämän jälkeen matkaa näytti olevan niin todella vähän. Joopa joo. Kyllä se kymppikin jossain tuntuu, jos takana on riittävästi matkaa. Bonuksena juostava pohja oli sitä %&¤#**:n kaluamista liukkaita kiviä ja juuria pitkin. Sadehan oli tosiaankin alkanut klo 02, mutta vasta parin tunnin jälkeen reagoimme moiseen ihmeeseen goretakeilla. Siinä vaiheessa vettä tulikin jo ihan esteristä mojovan tuulen kera. Yllyimme paikkapaikoin ihan juoksuunkin, mutta sillä vauhdilla lämpöä ei saanut enää pidettyä yllä. Kaivoin kartan muovista ja levitin sen eteeni katsoakseni loppunousun käyriä. Tein pikaisen yhteenvedon fyysisestä tilasta, sääolosuhteista ja juostusta matkasta: Tämä on nyt tässä. Rukalle nousu jääköön johonkin seuraavaan kertaan. Pysähdyimme Konttaisen infopisteen kohdalle ja tilasimme taksin. Taksikeskuksen paikallistuntemus ei tainnut olla ihan kohillaan, koska olivat laittamassa meille pirssiä ravintola Karhunkierrokseen. Tietysti ajankohdan huomioonottaen (klo 05.45 lauantai-aamuna) yleisimmät naikkosten noutopisteet ovat ehkä enemmänkin tuon tyyppisiä. Mene ja tiedä.

Infopisteellä piti parkkiaan myös henkilöauto, jonka avoimista ikkunoista keski-ikäinen turistipariskunta kiikaroi lintuja. Saatoin ehkä hieman häiritä näkymiä likistyessäni ruokintapaikan kuusen runkoa vasten sateensuojaan, joten katsoin parhaaksi avata tilannetta parilla (englanninkielisellä) lauseella. Hieman epäuskoisen naurunhörähdyksen jälkeen pariskunta kurvasi niine hyvineen tien päälle jättäen meidät kalistelemaan hampaitamme parkkipaikan kuusikkoon.

Kämpillä kuoriuduimme likomäristä vaatteistamme ja painuimme suihkun jälkeen pehkuihin. Tosin minä nukahdin ensin kaksi kertaa kylpyammeeseen (joo, oli vettä ja tulppa). Tunnin unien jälkeen toikkaroimme vastapäisen hotellin aamiaiselle ja olimme luultavasti juuri sen näköisiä, että olimme olleet sillä toisella Karhunkierroksella laulamassa karaokea tappiin saakka ja sen jälkeen vielä nappailemassa poromiesten peräkontista kossua loivennukseksi. Ainakin oma, kolme kuukautta parturoimatta ollut, juoksussa vanuttunut, pesemätön surffityttötukkani oli jo varsinainen näky. Aamiaisen jälkeen jatkoimmekin unia. Välillä tosin katsoimme höpöohjelmia telkusta, jaarittelimme niitä näitä, saunoimme ja illemmalla taas söimme. Siinähän se päivä menikin. On tosin sanottava, että täydellisempää palautumisohjelmaa saa hakea. Ehkä siksi jalat olivatkin merkillisen tuoreet jo seuraavana päivänä! Pelottavaa.

Hieno reissu. Ja ei rakon rakkoa.

Salainen ase made by Tuomas Fysio Foxista