Olen kärsinyt kaksi viikkoa Hiilto Adventuren jälkeisistä post-traumaattisista oireista, joihin kuuluvat muun muassa hetkittäiset, voimakkaat pyörrytyksen ja häpeän tunteet kisan väliaikoja tutkittaessa sekä syvät itsetutkiskelun kaudet ja eksistentiaaliset pohdiskelut tyyliin: "Onko minäni rakentunut levykompassin varaan vai olenko kuitenkin pohjimmiltani peukalokompassilla suunnistaja?" Lukemalla tämän syväluotaavan, moniosaisen proosan (josta tässä siis ensimmäinen osa), herkimmät pystyvät varmasti samaistumaan tilanteeseeni. Paatuneimmille se tarjoaa huvituksen hetkiä ja ylemmyyden tunnetta.
"Lähestyn nyt ovelasti takavasemmalta"
Näin alkoi ensimmäinen meilini Nuuksion Nuolelle. Emme siis seikkailuparini kanssa tunteneet toisiamme ennalta, ainoat ennakkotiedot olivat Nuolen osalta luettavissa Peräkylän Ponnistuksen kotisivuilta. Näiden tietojen pohjalta ei tarvinnut omata työkokemusta CIA:ssa tai NYPD:ssä, kun sai muodostettua riittävän henkilöprofiilin: Teini-iän nippanappa ohittanut nainen, melkolailla hurahtanut kestävyysurheiluun, tuskan ja väsymyksen raastaessa puree todennäköisimmin hammasta ja jatkaa - vaikka seuraavat 45 tuntia. Vastausmeili alkoikin lupaavasti : "Mielenkiintoinen kysymys - periaatteessa kiinnostaa", ja niinpä viikon säätämis- ja miettimisajan jälkeen ilmoitin joukkueemme kisaan.
"Varustehankintojen suhteen saat olla aika kekseliäs!"
Joopa, kaikenlaista urheiluryönäähän sitä on nurkkiin kertynyt, eikä loppua näy. Tätä kisaa varten piti hankkia uimapatja (Clas Ohlson, 6,95), pyörän sisäkumi ja pumppu, edellisiä versioita isompi juoksureppu (Ospray), rullalle käärittävä iso vesipussi sekä täydentää energiamömmövarastoa. Hiiltomiesten sivuille ilmestyi varsin yksityiskohtaista tietoa kisan kulusta, jonka vuoksi arvioimme pyöräilykengät kantavan repun olevan tarpeen, etenkin kun mukaan piti vielä mahduttaa juomapussi Pekka Poudan lupaillessa kisaviikonlopuksi yli +25 asteen hellettä. Nuoli tilasi netistä vesijuoksuhanskat, jolla packrafting-osuuden piti sujua nuolennopeudella. Aika suppeilla ja perusteluilla (niin aina...) hankinnoilla siis selvisimme.
"Eikös se packrafting ole sitä että..."
Etukäteen suurinta hupia tuotti packrafting, tuo ilmapatjapulikointi, joka on naamioitu aikuismaiseen ja hyväksyttävään asuun antamalla sille tehokkaalta ja urheilulliselta kuulostava nimi. Ensimmäisen harjoituksen kuvaus löytyy blogistani otsikolla "Joutilaalla jottain": Lausahdus on äitini käyttämä, eri yhteyksiin sopiva, sanonta, joka vaikkapa tamperelaisittain olisi muotoiltavissa lauseeksi "Jossei sulla ny torellakaan oo muuta hommaa".
Hellekelien jatkuessa kävin patjailemassa toistamiseenkin. Juoksin kotoa patja pienimpään juoksureppuun sullottuna Sorlammelle, puhalsin patjan (vain viiden minuutin koitos) ja uiskentelin lammen toiselle rannalle, josta jatkoin Pikku Sorlammelle. Tehtyäni kierroksen lammen ympäri juoksin Lajalammelle, mutta totesin sen etelärannan olevan niin ruovikkoinen, että jatkoin kipitystäni Hakjärvelle, josta rantauduin Nupurin puoleisessa päässä. Juoksennellessani kotiin vaatteet märkinä, uimapatja kainalossa, Karhuniityntien päässä olevien työmiesten ilmeet olivat jotakuinkin yhtä isoa kysymysmerkkiä. He olivat todistaneet myös lähtöni puolisentoista tuntia aikaisemmin, jolloin uimapatja oli siis vielä repun suojissa.
Näiden harjoitusten jälkeen kustomoin vielä uimapatjaani siten, että rikoin takaiskuventtiilin erittäin huolellisesti ja leikkasin erikseen puhallettavan "päätyynyn" pois. Patjan kantavuuden tai liukkauden suhteen en huomannut mitään ongelmaa.
"On se kumma miten kesä on kiireisempää kuin talvi"
Yhteisen melontatreenin sovittaminen kahden perheellisen naisen aikatauluihin on lähes mission impossible, mutta muutaman sähköpostiviestin ja vain yhden perumisen ja uudelleen säätämisen jälkeen tiemme kohtasivat Oittaan navetan välinevuokraamolla. Vaihdoimme pyöräilykamat melontaan sopiviksi ja astelimme paateille. Päivä oli jokseenkin tuulinen, ristiaallokko tuntui etenkin Bodomin keskellä, mutta saimme inkkarin kulkemaan jopa hämmästyttävän hyvin eteenpäin. Niinpä huitelimmekin 2.5 tuntia samaan syssyyn, kun kerran oli tullut lähdettyä. Samalla saimme myös hieman tutustuttua toisiimme, sillä tämä olisi ensimmäinen ja viimeinen tapaamisemme ennen kisaa.
"Päivitin siis spekuloinnin"
Kuten jo aiemmin kirjoitin, Hiiltomiesten saiteille valunut tieto ennen kisaa mahdollisti reitin etukäteissuunnittelemisen aika tarkkaan. Etukäteen arvelin systeemin toimivan näin (tummennetut osiot omaa spekulointia):
•prologi 17', 2km suunnistus palakartalla
•pyöräily 22', 6km pyöräillään "parkkiin"
•juoksu 13', 1,9km -> siitä melontaliivit päälle ja juoksu seuraavan lähtöön
•packrafting 19', 0,8km
•suunnistus 17', 2km edellisen maalista suunnistus melonnan lähtöön = "parkkiin", tämän jälkeen patjat ja liivit pois
•quest 12' melonnan parkista juoksu sillalle -> laskeutuminen
•pyöräily 50', 15km
•suunnistus 25', 2,5km
•pyöräily 48', 14km
•melonta 55', 6,4km palataan parkkiin, jossa melonnan lähtö ja maali
•pyöräily 20', 6km
Ja näin homma kulki myös todellisuudessa, lukuun ottamatta prologin suunnistusta, jossa ei ollut palakarttaa. Koska pidemmät pyöräilypätkät sijoittuivat radan loppuun, varustelistaan lisättiin myös pyöräilykengät, jotka kulkisivat alkumatkan repussa. Kisaa edeltävällä viikolla saiteille tuli myös tieto, että kisa etenisi suoraviivaisesti (ei legeinä), jolloin varsinaista varikkopistettä ei olisi. Melontapaikalle olisi mahdollista viedä juomaa tms., mutta kaikki sinne viedyt tavarat pitäisi kuljettaa sieltä melonnan jälkeen mukanaan pois. Onneksi säätilaksi luvattiin poutaa, jolloin esimerkiksi vaihtovaatetta ei tarvittaisi.
"Suunnistus on kyllä hanskassa"
Etukäteen arveltuna suunnistus olisi vahvuutemme, packrafting sujuisi todennäköisimmin joutuisasti, melonta olisi vähintäänkin haasteellista, pyöräilyt menisivät siinä sivussa.
Kaikenlaisia hypoteeseja sitä pieni ihminen pikku päässään kehitteleekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti