lauantai 19. tammikuuta 2013
Pakkastouhuja
Pari tuntia Nuuksion laduilla ylhäisessä yksinäisyydessä ja johan alkoi lumiukkokin osoittaa kiinnostuksen merkkejä...
lauantai 22. joulukuuta 2012
Pakkasyö Oravankololla
Kuvat puhukoot puolestaan. Suuremman liikunnan sijaan ohjelmassa oli monen tunnin saunomista, hyvät unet untuvapussissa ja aamulla pari pakettia pekonia.
 |
| Ehkä vähän isompi uintia varten? |
perjantai 12. lokakuuta 2012
Mammuttimarssin ilmoittautuminen avattu!
Lähetä viestiä MM2012info@gmail.com, niin pääset parin viikon päästä kokemaan pimeyttä, kurjuutta, kylmää ja nälkää koko rahalla (35e). Ja jos maksat joukkueena vielä 30 euroa lisää, saat mukaasi gps-seurantalaitteen. Tästäpä riittäisi jälkipeleihin juttua!
Kisaohjeet löytyvät tästä osoitteesta:
http://www.perakylanponnistus.com/kilpailut/mammuttimarssi.php
Kisaohjeet löytyvät tästä osoitteesta:
http://www.perakylanponnistus.com/kilpailut/mammuttimarssi.php
tiistai 4. syyskuuta 2012
Nuuksio Classic 2012
Viime lokakuun Mammuttimarssissa oikea pakaralihakseni sanoutui odottamattomasti irti konsensuksesta noin 50 kilometrin kohdalla, ja akuutin kriisitilanteen pahentuessa jouduin keskeyttämään noin 10 kilometriä ennen maalia. Kuin kettuillakseen, pakara suostui uuteen yhteistyöneuvotteluihin heti seuraavana keskiviikkona Solvallan latupohjilla. Neuvottelut tuottivat tulosta ja jatkoimme hiukan tulehtuneissa väleissä talvikauteen.
Korjatakseni suhteemme ennalleen, yritin muunmuassa helliä kankkua uusilla pohjallisilla, jotka teetin kalliilla rahalla eräällä arvostetulla asemalla, erään arvostetun asiantuntijan kätösissä. Pohjalliset olivat kovat ja muhkuraiset, eivätkä oikein sopineet kenkiin (ts. kantapää nousi kengässä liian korkealle ja liikkui kantakupissa joka juoksuaskeleella ylös ja alas). Erään Paloheinämarahölköttelyn jälkeen sain vasemman akilleksen kipeäksi. Kärvistelin koko joulukuun ja taivuin lumenpuutteessa jopa vesijuoksuun. Parin yksityislääkärikäynnin jälkeen varasin ajan vielä Kallion Tapsalle, joka totesi, että vasemman jalan pohjallinen kippaa kantapään aivan eri asennossa ylös kuin oikean. Tästä johtuisi myös akillesvaiva. Heitin pohjalliset mäkeen ja vaiva parantui pikkuhiljaa.
Sen sijaan pakara oli edelleen kestojumissa, eikä hieronnatkaan tuntuneet auttavan. Lisäksi takareiden yläosat menivät aina pidemmillä tielenkeillä tönköksi, mutta maastossa tätä ongelmaa ei ollut. Niinpä päätin pitää välivuoden sekä maratoneista että ultrista (sisältäen myös pikku perheenäitien virkistysmatkat, ks. teksti toukokuulta 2011).
Sitten tärähti uutinen: polkumaraton Nuuksiossa! Ilmoittatuminen lähti siltä seisomalta. Sen sijaan treenauksella ei ollut niinkään kiirettä, kuka hullu sitä nyt helteellä (yli +20C) juoksisi (pitkiä lenkkejä siis)! Niinpä palasin asiaan elokuussa ja kävin juoksemassa Anun kanssa reitin pohjoisosan Solvallasta Haukkalammelle ja seuraavana viikonloppuna Eka Vekaran kanssa Siikajärveltä Haukkalammen ja Kattilan kautta reitin loppuosan, lukuunottamatta Soidinsuon kiertoa. Molemmilla lenkeillä juoksu tuntui ihan mukavalta ja maratonin reitti vaikutti erittäin onnistuneelta.
Viimeistelyharjoituksena toimi Muurla Adventure, jonka kuvaus on luettavissa tuosta alempaa. Harmi vaan, että kolmen tunnin sijaan kisa kestikin viisi tuntia, enkä ollut polkenut pyörällä kuin kerran viikkoon, joten kolmen tunnin rullaus tuntui hieman liikaa reisissä jo kisan aikana- ja huolestuttavasti vielä maraa edeltävänä sunnuntaina ja maanantainakin. Tiistaina ja keskiviikkona verryttelin hieman jäseniä ja torstaina oli hieronta. Perjantaina kävin juoksemassa Soidinsuon laitaa 10 minuuttia kisamateriaalin hakureissun ohessa ja meno tuntui hyvältä.
Sen sijaan noin kilometri Classicin startin jälkeen meno tuntui todella pahalta. Reidet olivat aivan lötköt ja tukkoiset, syke korkealla ja koko kroppa unessa. Onneksi tuli laskettelurinne ja herätteli hieman jalkojen lihaksia.
Nappasin vielä geelin sekä kofeiini- ja suolatabun, ja kun lähdimme latupohjilta pikkupoluille, alkoi homma vähitellen pelittää. Sain sopivan beesin ja kilometrejä tuli puolihuomaamatta. Saarijärven rantapolulla kompastuin ja tukijalka taipui polvesta vähän taaksepäin, mutta koska en voinut päästää beesiä karkuun, jatkoin nopeasti ja polvi turtui jo seuraavan kilometrin aikana. Ennen Högbackan juottoa otin geelin ja söin puolikkaan patukan. Saavilla täytin juomarepun varmuuden vuoksi, jotta ei tarvitsisi enää loppumatkasta pysähdellä.
Haukkalammen jälkeen tunsi olevansa jo melkein maalissa, sillä loppumatka oli todella tuttua seutua. Sisäreisi kramppasi jossain vaiheessa, mutta vanhastaan tiesin sen loppuvan nopeammin, jos vain vääntää väkisin eteenpäin, eikä jää esimerkiksi venyttelemään. Ja näinhän kävi. Seurakseni olin saanut pari miestä ja matka sujui rattoisasti kolmannen geelin voimalla.
Viimeisessä juotossa yritin otta repusta vielä yhden geelin, mutta koska se ei onnistunut poistamatta reppua selästä, annoin koko homman olla. Ajatuskin energia- ja pähkinäpatukoista ällötti, joten kotivarastot karttuivat taas reilusti. Vasemman reiden loitontaja (tms.) oli hieman kiristynyt, koska vasenta polvea kalvoi aina alamäessä, mutta verkkaisessa vauhdissa sillä ei ollut niin väliä. Yhdessä varpaassa tunsin rakon. Muita "erikoistuntemuksia" ei ollutkaan, lihasrasitus luokitellaan ihan normaaliksi ja odotetuksi. Pakara ja takareidet toimivat pienillä poluilla, sillä askeleen kulma muuttui luonnollisesti jatkuvasti. Sen sijaan pidemmillä tiepätkillä oli tullut takuuvarmasti ongelmia.
Viimeisen kilometrin aikana sain jopa hieman kiristettyä vauhtia ja maaliin sai lasketella ihan reippaasti loppuajalla 5.17.xx, johon olin alun möngintäkymppiä lukuunottamatta ihan tyytyväinen. Nuuksio Classicin reitti on mielestäni erittäin hyvä tällaisenaan, sillä pikkupolkujen pitkän matkan juoksuja ei tämän lisäksi ole juuri tarjolla. Kolilla tuntumaa saa paikoitellen, mutta sielläkin viimeinen kymppi laputetaan lähes tulkoon tietä pitkin. Radalle ei muodostunut missään vaiheessa ruuhkaa ja juottojen vesi oli raikasta. Reitti oli merkitty erittäin selkeästi ja miehitystä oli maastossa vähintään riittävästi. Myös muut järjestelyt olivat erinomaiset, joten suuri kiitos järjestäjille hienosta tapahtumasta!
...ja kiitos StanleyParkille kuvista!
Korjatakseni suhteemme ennalleen, yritin muunmuassa helliä kankkua uusilla pohjallisilla, jotka teetin kalliilla rahalla eräällä arvostetulla asemalla, erään arvostetun asiantuntijan kätösissä. Pohjalliset olivat kovat ja muhkuraiset, eivätkä oikein sopineet kenkiin (ts. kantapää nousi kengässä liian korkealle ja liikkui kantakupissa joka juoksuaskeleella ylös ja alas). Erään Paloheinämarahölköttelyn jälkeen sain vasemman akilleksen kipeäksi. Kärvistelin koko joulukuun ja taivuin lumenpuutteessa jopa vesijuoksuun. Parin yksityislääkärikäynnin jälkeen varasin ajan vielä Kallion Tapsalle, joka totesi, että vasemman jalan pohjallinen kippaa kantapään aivan eri asennossa ylös kuin oikean. Tästä johtuisi myös akillesvaiva. Heitin pohjalliset mäkeen ja vaiva parantui pikkuhiljaa.
Sen sijaan pakara oli edelleen kestojumissa, eikä hieronnatkaan tuntuneet auttavan. Lisäksi takareiden yläosat menivät aina pidemmillä tielenkeillä tönköksi, mutta maastossa tätä ongelmaa ei ollut. Niinpä päätin pitää välivuoden sekä maratoneista että ultrista (sisältäen myös pikku perheenäitien virkistysmatkat, ks. teksti toukokuulta 2011).
Sitten tärähti uutinen: polkumaraton Nuuksiossa! Ilmoittatuminen lähti siltä seisomalta. Sen sijaan treenauksella ei ollut niinkään kiirettä, kuka hullu sitä nyt helteellä (yli +20C) juoksisi (pitkiä lenkkejä siis)! Niinpä palasin asiaan elokuussa ja kävin juoksemassa Anun kanssa reitin pohjoisosan Solvallasta Haukkalammelle ja seuraavana viikonloppuna Eka Vekaran kanssa Siikajärveltä Haukkalammen ja Kattilan kautta reitin loppuosan, lukuunottamatta Soidinsuon kiertoa. Molemmilla lenkeillä juoksu tuntui ihan mukavalta ja maratonin reitti vaikutti erittäin onnistuneelta.
Viimeistelyharjoituksena toimi Muurla Adventure, jonka kuvaus on luettavissa tuosta alempaa. Harmi vaan, että kolmen tunnin sijaan kisa kestikin viisi tuntia, enkä ollut polkenut pyörällä kuin kerran viikkoon, joten kolmen tunnin rullaus tuntui hieman liikaa reisissä jo kisan aikana- ja huolestuttavasti vielä maraa edeltävänä sunnuntaina ja maanantainakin. Tiistaina ja keskiviikkona verryttelin hieman jäseniä ja torstaina oli hieronta. Perjantaina kävin juoksemassa Soidinsuon laitaa 10 minuuttia kisamateriaalin hakureissun ohessa ja meno tuntui hyvältä.
Sen sijaan noin kilometri Classicin startin jälkeen meno tuntui todella pahalta. Reidet olivat aivan lötköt ja tukkoiset, syke korkealla ja koko kroppa unessa. Onneksi tuli laskettelurinne ja herätteli hieman jalkojen lihaksia.
 |
| Jaa vähän hapoilla... |
Nappasin vielä geelin sekä kofeiini- ja suolatabun, ja kun lähdimme latupohjilta pikkupoluille, alkoi homma vähitellen pelittää. Sain sopivan beesin ja kilometrejä tuli puolihuomaamatta. Saarijärven rantapolulla kompastuin ja tukijalka taipui polvesta vähän taaksepäin, mutta koska en voinut päästää beesiä karkuun, jatkoin nopeasti ja polvi turtui jo seuraavan kilometrin aikana. Ennen Högbackan juottoa otin geelin ja söin puolikkaan patukan. Saavilla täytin juomarepun varmuuden vuoksi, jotta ei tarvitsisi enää loppumatkasta pysähdellä.
Haukkalammen jälkeen tunsi olevansa jo melkein maalissa, sillä loppumatka oli todella tuttua seutua. Sisäreisi kramppasi jossain vaiheessa, mutta vanhastaan tiesin sen loppuvan nopeammin, jos vain vääntää väkisin eteenpäin, eikä jää esimerkiksi venyttelemään. Ja näinhän kävi. Seurakseni olin saanut pari miestä ja matka sujui rattoisasti kolmannen geelin voimalla.
Viimeisessä juotossa yritin otta repusta vielä yhden geelin, mutta koska se ei onnistunut poistamatta reppua selästä, annoin koko homman olla. Ajatuskin energia- ja pähkinäpatukoista ällötti, joten kotivarastot karttuivat taas reilusti. Vasemman reiden loitontaja (tms.) oli hieman kiristynyt, koska vasenta polvea kalvoi aina alamäessä, mutta verkkaisessa vauhdissa sillä ei ollut niin väliä. Yhdessä varpaassa tunsin rakon. Muita "erikoistuntemuksia" ei ollutkaan, lihasrasitus luokitellaan ihan normaaliksi ja odotetuksi. Pakara ja takareidet toimivat pienillä poluilla, sillä askeleen kulma muuttui luonnollisesti jatkuvasti. Sen sijaan pidemmillä tiepätkillä oli tullut takuuvarmasti ongelmia.
Viimeisen kilometrin aikana sain jopa hieman kiristettyä vauhtia ja maaliin sai lasketella ihan reippaasti loppuajalla 5.17.xx, johon olin alun möngintäkymppiä lukuunottamatta ihan tyytyväinen. Nuuksio Classicin reitti on mielestäni erittäin hyvä tällaisenaan, sillä pikkupolkujen pitkän matkan juoksuja ei tämän lisäksi ole juuri tarjolla. Kolilla tuntumaa saa paikoitellen, mutta sielläkin viimeinen kymppi laputetaan lähes tulkoon tietä pitkin. Radalle ei muodostunut missään vaiheessa ruuhkaa ja juottojen vesi oli raikasta. Reitti oli merkitty erittäin selkeästi ja miehitystä oli maastossa vähintään riittävästi. Myös muut järjestelyt olivat erinomaiset, joten suuri kiitos järjestäjille hienosta tapahtumasta!
...ja kiitos StanleyParkille kuvista!
tiistai 28. elokuuta 2012
Muurla Adventure
Tiimimme osoitti hämmästyttävää täsmällisyyttä, kun Alfa kurvasi Teijon luontotalon pihaan tasan klo 9. Kävimme hakemaan materiaalit ja suunnittelimme radat. Luvassa oli reilun mittainen oikea suunnistus, oikealla suunnistuskartalla; pyöräilyä, jota maustaisi yksi vesistön ylitys; lopuksi kunnollinen packrafting peräti kuudella rastilla. Suunnistusnastaria siis käpälään ja parit muut kengät laatikkoon (eräs tietty tapaus on osoittanut, että nastareilla ei kannata uimapatjailla...).
Kulkunen alkoi puuhailla ilmaa Skinin renkaisiin ja minä ilmaa uimapatjoihin. Jälkimmäinen sujui kommelluksitta, mutta Skinin venttiilissä oli parikin asiaa pielessä (yksi osa puuttui ja joku oli kierretty liian tiukkaan). Pian kuuluikin pof, ja venttiilli lensi kaaressa tantereeseen. ACAlaiset kohottelivat (innoissaan) kulmiaan, vaan Kulkunenpa kaivoi pikku työkalupakkinsa esiin ja sai rassattua venttiilin kuntoon ja ilmat sisälle. Well done. Pari geeliä takataskuun eväiksi ("hyyyvin riittää tässä reilun kolmen tunnin kisassa"), laatikot vaihtoalueelle ja eikun viivalle.
Kilpailu alkoi prologilla, jossa piti tunnistaa kuusi lintua: riekko, kiiruna, teeri, pyy, metso, kiiruna ja kumikana. Ensimmäiset kaksi menivät meiltä, jos muutamimlta muiltakin, ristiin, ja jouduimme kipittämään uuden vastauslapun laiturilta parin sadan metrin päästä. ACA arpoi linnut oiken heti kättelyssä, Paakkanen&Kaartinen kärsivät saman kohtalon kuin me. Lähdimme siis suunnistustaipaleelle viitisen minuuttia ACAa perässä yhdessä P&K:n kanssa.
Etukäteisspekulaation mukaan kisan kompastuskivi oli meillä minun pyöräilyvauhtini, ACAlla suunnistettavat kohdat ja P&K:lla ei kumpikaan edellisistä. Omilla käpälilläni ei myöskään juostaisi suurta eroa P&K:een, joten oli luotettava tuuriin ja kohtaloon. Näissä kisoissa kun ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Suunnistusvirheiden lisäksi voi tunaroida questit, puhkoa renkaansa, loukata jalkansa, hukata emitin/kompassin, unohtaa pelastusliivit tai kypärän vaihtoon ja niin edelleen. No, ACAa alettiin pelata pois ensimmäisellä legillä, kun he tulivat meitä vastaan 2 - 3 välillä. Vaikka kyseessä olikin eri reitinvalinta, olimme ottaneet eron kiinni ja teimme samalla muutaman minuutin eron. Mutta Paakkasesta&Kaartisesta ei meinannut päästä millään eroon! Melkein jo hykertelimme tyytyväisyyttämme lähetyessämme nelosrastia, sillä takana ei ollut näkynyt tuolla välillä enää ketään. Mutta niin vain kettu-Kaartinen oli kaarrellutkin suon oikeaa reunaa, tornien kautta, ja leimasivat ällistykseksemme samaan aikaan. Damn. Hyvä uutinen tosin oli se, että he eivät olleet nähneet ACAa, joten pelättyä beesiletkaa ei oltu saatu aikaiseksi.
Leimasimme vaihdon 40 sekunnin kärjessä ja lähdimme pyöräilyosuudelle. Otin itse pienen juomarepun selkään, jonne olin laittanut varakompassin (Kulkunen hukkasi Perttelissä omansa sukasta, oh yes, vesiquestin lammen pohjaan), varapaidan ja takin (pohjalla traumaattiset kokemukset tämän vuoden Springistä), yhden myslipatukan ja reittikirjan.
Kohtalon sormi odotti sorkkimishetkeään, kun lähestyimme pyöräilyn ensimmäistä rastia, kiveä tien vieressä. Kulkunen jätti pyöränsä rinteeseen ja lähti juoksemaan aika summittaisen näköisesti mäkeen. Kiviä oli niin perskuleesti tuossa avoimessa mäessä, mutta lippua ei missään. Siristelin silmiä ja tiirailin mäkeä eteenpäin ja olin mielestäni näkevinäni vilauksen oranssista lipusta, mutta en ollut aivan varma. Kulkusen mielestä rasti ei voinut olla siellä saakka. P&K jarruttelivat jo tien vieressä hekin ja kipaisivat mäkeen, koska luulivat, että me olimme jo leimanneet. Rilli tiiraili samaa kiveä kuin minä aikaisemmin ja yksissä tuumin siirryimme leimaamaan rastille. Rastilla oli neljän ihmisen hässäkkä, tosin vain yksi kummastakin tiimistä aivan lipussa kiinni. Kulkunen mölisi jotain, mutta en noteerannut kummemmin ja koska mölinä ei jatkunut, niin unohdin koko asian enkä edes kysellyt enempää. Lähdimme äkkiä juoksemaan pyörille, jotta ACA ei näkisi rastin paikkaa. Vilkaisin taakseni, mutta Kulkusta ei näkynyt missään! Mitä kummaa?! Oliko hätä yllättänyt vai mikä ihmeen säätö kiven takana oli meneillään. Piti ihan alkaa huudella, kun P&A jo karauttivat hiekka pöllyten liikkeelle.
Pyörillä Kulkunen sanoi, että emit-kapulassa oli ollut kyltti reittimuutoksesta: ennen seuraavaa rastia eli ensimmäistä questia, meidän piti käydä hakemassa ylimääräinen pyöräilyrasti reilun neljän kilometrin päästä Pajajärven rannasta, sillan alta. Aikaa oli mennyt siis rastin piirtämiseen. Kohtalo oli siis kadottanut P&K:n jo kauas horisonttiin ilmeisemminkin ilman tuota rastin merkitsemistä. Hieman jo hymyilytti, vaikka arvailun varaan ei voinutkaan täysin laskea.
Matkalla lisärastille Kulkunen päätti "niistättää" reisiäni koko rahalla, ja päästeli Teijon citycenterin jälkeen suoraan Laviakallion päälle kääntymättä Salon tielle. No mitäpä näistä, onneksi oli lörpsähtänyt vetohärpäke eli vetonaru matkassa. Sanattomalla sopimuksella päätimme pikku pikakokouksessa jättää tämän erreyksen kisan ainokaiseksi hölmöilyksi.
Ensimmäinen Quest oli Kirjakkalan urheilupyhätössä ja sisälsi kottikärryradan tiimin kummankin jäsenen suoritettavaksi. Istuin kärryyn ja Kulkunen ohjasi taitavasti laudoista tehtyä siksak-rataa ja juosta hölkötteli loppu radan urheilukentän ympäri. Omalla vuorollani tipautin kärryjen renkaan kerran pois lankulta ja saimme alkaa alusta. Mehun juonnin jälkeen satulaan ja quest kakkoselle.
Hamarijärven rannassa meitä odotti kasa finnfoam-levyjä ja pari pätkää pakettinarua. Tarkoituksena oli siis sitoa pyörä "lauttaan" ja siirtyä salmen toiselle rannalle. Askartelussa ei mennyt montaa hetkeä ja lähdimme uiskentelemaan yllättävän lämpimään veteen. Minä uin sammakkoa ja työnsin lauttaa edessäni, Kulkunen veti pyörää vetonarusta ja ui "pystykroolia". Tahti oli ideaalisti suht sama ja rantauduimme yhtä aikaa. Uidessani tuli mieleen, että kyllähän se reppukin olisi mennyt pyöräilykenkineen lautalla selässä kantamisen sijaan. Eipä tuo tosin paljoa haitannut.
Quest kakkoselta siirryimme ihmettelemään puuttuvaa mastorastia C3 rinkulaan, mutta lippu löytyi lähistöltä aika nopsasti. C4 -rastille saimme taas polkea aikaisemman harhareittimme mäen ylös. Rastilta löytyi taas pieni reittimuutos, sillä ohjeen mukaan leimasin löytyisi Sahajärven saaressa sijaitsevasta laavusta. Ajoimme pyörillä vasemman puoleista polkua (virhe) rantaan (virhe?), jätimme pyöräilykengät ja repun rantaan ja polskuttelimme saareen. Laavu löytyi tietysti saaren toisesta päästä, mutta sukkasillaan oli aika hyvä juosta. Rastin ja paluu-uinnin jälkeen ajelimme rastille C5.
Rastilla oli taas ylläri: lippu näkyi talon kokoisen kiven huipulla ja kiven juurella oli kiipeilyköysi, jonka avulla nousu piti tapahtua. Luovina ihmisinä yritimme ensin muita konsteja, toisin sanoen kiipeämistä suoraan, mutta kivi oli sen verran jyrkkäkylkinen ja liukas, että kummankin yritykset kariutuivat melko nopeasti. Köyden kanssa kiipeäminen olikin nopea homma ja lähdimme polkemaan viimeiselle rastille.
Q3 -rastilla oli tarkoituksena ampua muovikuula-aseella 2x3 pulloa alas. Kulkunen tulitti omansa nurin, minä sain heti kaksi, mutta viimeisen tähtäily ei tuottanut tulosta ja jouduimme juoksemaan yhden sakkokierroksen tämän pitkähkön legin lopuksi. Pikku nälkä alkoikin jo hieman vaivata, koska edellisestä ruuasta eli aamupuurosta oli aikaa noin 7,5 tuntia ja takataskun kaksi geeliä oli imeskelty jo ajat sitten...
Viimeisenä oli vuorossa ilahduttavan pitkä (meillä 0:50:12) packrafting. Koko kesä hujahti ilman ainuttakaan uimapatjailutreeniä, joten olimme käyneet pienellä koekauhonnalla edellisenä päivänä Hakjärvellä. Patjoina oli tutut Jyskin vahvemmat versiot, joita oli käytetty jo vuoden 2011 Archipelagossakin. Kulkusen patja oli edelleen "propelli" ei peruskiero ja se oli vahvistettu ilmattomasta reunaliepeestä putkiteipillä (en muista miksi, ehkä vedin siihen kerran vahingossa nastarilla). Edellä mainitut eivät kuitenkaan haitanneet, sen sijaan patja alkoi kuulemaa vuotaa jostain oikean korvan lähettyviltä. Patja kantoi kuitenkin hyvin, eikä ongelmia (lukuun ottamatta hapottavia käsiä) muutenkaan ollut. Välillä P4 - P5 teimme kiertävän reitinvalinnan rantaa pitkin aivan P5 -rastin kohdalle ja kauhoimme siitä saarelle. Rasti ei kuitenkaan ollut ympyrän laavulla, vaan ohjeen mukaan se oli siirretty saaren toiselle laavulle, jonne juoksimme pienen sivukaarron kera. Lopuksi pulimme enää nautinnolliset pikku saaret ja "loppuviitoituksen" kisakeskuksen rantaan.
Hyvin onnistuneen kisan ja hienon radan jälkeen nautiskelimme vielä saunasta ja ruuasta. Suuret kiitokset järjestäjille, oli upeasti järjestetty kisa ja lämminhenkinen tunnelma!
Tulokset:
1 49 SEKA Tiukunen&Kulkunen 5:04:32 5:04:32
2 57 M GT 5:19:35 5:19:35
3 56 SEKA Mehukatti&Spede 5:29:52 5:29:52
4 47 M JuJu 5:37:56 5:37:56
5 42 SEKA Ali Salama feat Nemo 5:39:12 5:39:12
6 59 SEKA Paakkanen&Kaartinen (sakko: Pajajärven silta 1:00) 4:47:40 5:47:40
7 52 SEKA Ampelmann 5:48:38 5:48:38
8 38 M Urpon Rytky 5:55:36 5:55:36
9 58 M Miesyhdistys 5:59:11 5:59:11
10 55 SEKA Arctic Circle Adventure Pyöräily->Patjailu 0:15 5:47:26 6:02:26
11 40 SEKA Hitaasti mutta varmasti 6:11:25 6:11:25
12 45 M Perttu Uotilan päiväkahvit Pyöräily->Patjailu 0:15 5:57:56 6:12:56
13 39 N Hulvattomat 6:21:32 6:21:32
14 54 SEKA Uskelan Urhot 6:37:41 6:37:41
15 37 SEKA Vahvaselkä 6:44:54 6:44:54
16 44 SEKA Hähkänän Pyrintö 6:49:20 6:49:20
17 41 SEKA Rasti-Perniö 6:50:00 6:50:00
18 43 N Harhalaukaus 7:00:17 7:00:17
19 46 N Äidit pulassa osa 2 7:06:08 7:06:08
20 50 SEKA Huvinsa kullakin 8:23:44 8:23:44
21 53 N Metsään mennään C4 1:00 7:49:26 8:49:26
22 48 SEKA PESO P5 1:00 8:29:45 9:29:45
kesk 51 SEKA Tähtisilmät
Kulkunen alkoi puuhailla ilmaa Skinin renkaisiin ja minä ilmaa uimapatjoihin. Jälkimmäinen sujui kommelluksitta, mutta Skinin venttiilissä oli parikin asiaa pielessä (yksi osa puuttui ja joku oli kierretty liian tiukkaan). Pian kuuluikin pof, ja venttiilli lensi kaaressa tantereeseen. ACAlaiset kohottelivat (innoissaan) kulmiaan, vaan Kulkunenpa kaivoi pikku työkalupakkinsa esiin ja sai rassattua venttiilin kuntoon ja ilmat sisälle. Well done. Pari geeliä takataskuun eväiksi ("hyyyvin riittää tässä reilun kolmen tunnin kisassa"), laatikot vaihtoalueelle ja eikun viivalle.
Kilpailu alkoi prologilla, jossa piti tunnistaa kuusi lintua: riekko, kiiruna, teeri, pyy, metso, kiiruna ja kumikana. Ensimmäiset kaksi menivät meiltä, jos muutamimlta muiltakin, ristiin, ja jouduimme kipittämään uuden vastauslapun laiturilta parin sadan metrin päästä. ACA arpoi linnut oiken heti kättelyssä, Paakkanen&Kaartinen kärsivät saman kohtalon kuin me. Lähdimme siis suunnistustaipaleelle viitisen minuuttia ACAa perässä yhdessä P&K:n kanssa.
Etukäteisspekulaation mukaan kisan kompastuskivi oli meillä minun pyöräilyvauhtini, ACAlla suunnistettavat kohdat ja P&K:lla ei kumpikaan edellisistä. Omilla käpälilläni ei myöskään juostaisi suurta eroa P&K:een, joten oli luotettava tuuriin ja kohtaloon. Näissä kisoissa kun ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Suunnistusvirheiden lisäksi voi tunaroida questit, puhkoa renkaansa, loukata jalkansa, hukata emitin/kompassin, unohtaa pelastusliivit tai kypärän vaihtoon ja niin edelleen. No, ACAa alettiin pelata pois ensimmäisellä legillä, kun he tulivat meitä vastaan 2 - 3 välillä. Vaikka kyseessä olikin eri reitinvalinta, olimme ottaneet eron kiinni ja teimme samalla muutaman minuutin eron. Mutta Paakkasesta&Kaartisesta ei meinannut päästä millään eroon! Melkein jo hykertelimme tyytyväisyyttämme lähetyessämme nelosrastia, sillä takana ei ollut näkynyt tuolla välillä enää ketään. Mutta niin vain kettu-Kaartinen oli kaarrellutkin suon oikeaa reunaa, tornien kautta, ja leimasivat ällistykseksemme samaan aikaan. Damn. Hyvä uutinen tosin oli se, että he eivät olleet nähneet ACAa, joten pelättyä beesiletkaa ei oltu saatu aikaiseksi.
Leimasimme vaihdon 40 sekunnin kärjessä ja lähdimme pyöräilyosuudelle. Otin itse pienen juomarepun selkään, jonne olin laittanut varakompassin (Kulkunen hukkasi Perttelissä omansa sukasta, oh yes, vesiquestin lammen pohjaan), varapaidan ja takin (pohjalla traumaattiset kokemukset tämän vuoden Springistä), yhden myslipatukan ja reittikirjan.
Kohtalon sormi odotti sorkkimishetkeään, kun lähestyimme pyöräilyn ensimmäistä rastia, kiveä tien vieressä. Kulkunen jätti pyöränsä rinteeseen ja lähti juoksemaan aika summittaisen näköisesti mäkeen. Kiviä oli niin perskuleesti tuossa avoimessa mäessä, mutta lippua ei missään. Siristelin silmiä ja tiirailin mäkeä eteenpäin ja olin mielestäni näkevinäni vilauksen oranssista lipusta, mutta en ollut aivan varma. Kulkusen mielestä rasti ei voinut olla siellä saakka. P&K jarruttelivat jo tien vieressä hekin ja kipaisivat mäkeen, koska luulivat, että me olimme jo leimanneet. Rilli tiiraili samaa kiveä kuin minä aikaisemmin ja yksissä tuumin siirryimme leimaamaan rastille. Rastilla oli neljän ihmisen hässäkkä, tosin vain yksi kummastakin tiimistä aivan lipussa kiinni. Kulkunen mölisi jotain, mutta en noteerannut kummemmin ja koska mölinä ei jatkunut, niin unohdin koko asian enkä edes kysellyt enempää. Lähdimme äkkiä juoksemaan pyörille, jotta ACA ei näkisi rastin paikkaa. Vilkaisin taakseni, mutta Kulkusta ei näkynyt missään! Mitä kummaa?! Oliko hätä yllättänyt vai mikä ihmeen säätö kiven takana oli meneillään. Piti ihan alkaa huudella, kun P&A jo karauttivat hiekka pöllyten liikkeelle.
Pyörillä Kulkunen sanoi, että emit-kapulassa oli ollut kyltti reittimuutoksesta: ennen seuraavaa rastia eli ensimmäistä questia, meidän piti käydä hakemassa ylimääräinen pyöräilyrasti reilun neljän kilometrin päästä Pajajärven rannasta, sillan alta. Aikaa oli mennyt siis rastin piirtämiseen. Kohtalo oli siis kadottanut P&K:n jo kauas horisonttiin ilmeisemminkin ilman tuota rastin merkitsemistä. Hieman jo hymyilytti, vaikka arvailun varaan ei voinutkaan täysin laskea.
Matkalla lisärastille Kulkunen päätti "niistättää" reisiäni koko rahalla, ja päästeli Teijon citycenterin jälkeen suoraan Laviakallion päälle kääntymättä Salon tielle. No mitäpä näistä, onneksi oli lörpsähtänyt vetohärpäke eli vetonaru matkassa. Sanattomalla sopimuksella päätimme pikku pikakokouksessa jättää tämän erreyksen kisan ainokaiseksi hölmöilyksi.
Ensimmäinen Quest oli Kirjakkalan urheilupyhätössä ja sisälsi kottikärryradan tiimin kummankin jäsenen suoritettavaksi. Istuin kärryyn ja Kulkunen ohjasi taitavasti laudoista tehtyä siksak-rataa ja juosta hölkötteli loppu radan urheilukentän ympäri. Omalla vuorollani tipautin kärryjen renkaan kerran pois lankulta ja saimme alkaa alusta. Mehun juonnin jälkeen satulaan ja quest kakkoselle.
Hamarijärven rannassa meitä odotti kasa finnfoam-levyjä ja pari pätkää pakettinarua. Tarkoituksena oli siis sitoa pyörä "lauttaan" ja siirtyä salmen toiselle rannalle. Askartelussa ei mennyt montaa hetkeä ja lähdimme uiskentelemaan yllättävän lämpimään veteen. Minä uin sammakkoa ja työnsin lauttaa edessäni, Kulkunen veti pyörää vetonarusta ja ui "pystykroolia". Tahti oli ideaalisti suht sama ja rantauduimme yhtä aikaa. Uidessani tuli mieleen, että kyllähän se reppukin olisi mennyt pyöräilykenkineen lautalla selässä kantamisen sijaan. Eipä tuo tosin paljoa haitannut.
Quest kakkoselta siirryimme ihmettelemään puuttuvaa mastorastia C3 rinkulaan, mutta lippu löytyi lähistöltä aika nopsasti. C4 -rastille saimme taas polkea aikaisemman harhareittimme mäen ylös. Rastilta löytyi taas pieni reittimuutos, sillä ohjeen mukaan leimasin löytyisi Sahajärven saaressa sijaitsevasta laavusta. Ajoimme pyörillä vasemman puoleista polkua (virhe) rantaan (virhe?), jätimme pyöräilykengät ja repun rantaan ja polskuttelimme saareen. Laavu löytyi tietysti saaren toisesta päästä, mutta sukkasillaan oli aika hyvä juosta. Rastin ja paluu-uinnin jälkeen ajelimme rastille C5.
Rastilla oli taas ylläri: lippu näkyi talon kokoisen kiven huipulla ja kiven juurella oli kiipeilyköysi, jonka avulla nousu piti tapahtua. Luovina ihmisinä yritimme ensin muita konsteja, toisin sanoen kiipeämistä suoraan, mutta kivi oli sen verran jyrkkäkylkinen ja liukas, että kummankin yritykset kariutuivat melko nopeasti. Köyden kanssa kiipeäminen olikin nopea homma ja lähdimme polkemaan viimeiselle rastille.
Q3 -rastilla oli tarkoituksena ampua muovikuula-aseella 2x3 pulloa alas. Kulkunen tulitti omansa nurin, minä sain heti kaksi, mutta viimeisen tähtäily ei tuottanut tulosta ja jouduimme juoksemaan yhden sakkokierroksen tämän pitkähkön legin lopuksi. Pikku nälkä alkoikin jo hieman vaivata, koska edellisestä ruuasta eli aamupuurosta oli aikaa noin 7,5 tuntia ja takataskun kaksi geeliä oli imeskelty jo ajat sitten...
Viimeisenä oli vuorossa ilahduttavan pitkä (meillä 0:50:12) packrafting. Koko kesä hujahti ilman ainuttakaan uimapatjailutreeniä, joten olimme käyneet pienellä koekauhonnalla edellisenä päivänä Hakjärvellä. Patjoina oli tutut Jyskin vahvemmat versiot, joita oli käytetty jo vuoden 2011 Archipelagossakin. Kulkusen patja oli edelleen "propelli" ei peruskiero ja se oli vahvistettu ilmattomasta reunaliepeestä putkiteipillä (en muista miksi, ehkä vedin siihen kerran vahingossa nastarilla). Edellä mainitut eivät kuitenkaan haitanneet, sen sijaan patja alkoi kuulemaa vuotaa jostain oikean korvan lähettyviltä. Patja kantoi kuitenkin hyvin, eikä ongelmia (lukuun ottamatta hapottavia käsiä) muutenkaan ollut. Välillä P4 - P5 teimme kiertävän reitinvalinnan rantaa pitkin aivan P5 -rastin kohdalle ja kauhoimme siitä saarelle. Rasti ei kuitenkaan ollut ympyrän laavulla, vaan ohjeen mukaan se oli siirretty saaren toiselle laavulle, jonne juoksimme pienen sivukaarron kera. Lopuksi pulimme enää nautinnolliset pikku saaret ja "loppuviitoituksen" kisakeskuksen rantaan.
Hyvin onnistuneen kisan ja hienon radan jälkeen nautiskelimme vielä saunasta ja ruuasta. Suuret kiitokset järjestäjille, oli upeasti järjestetty kisa ja lämminhenkinen tunnelma!
Tulokset:
1 49 SEKA Tiukunen&Kulkunen 5:04:32 5:04:32
2 57 M GT 5:19:35 5:19:35
3 56 SEKA Mehukatti&Spede 5:29:52 5:29:52
4 47 M JuJu 5:37:56 5:37:56
5 42 SEKA Ali Salama feat Nemo 5:39:12 5:39:12
6 59 SEKA Paakkanen&Kaartinen (sakko: Pajajärven silta 1:00) 4:47:40 5:47:40
7 52 SEKA Ampelmann 5:48:38 5:48:38
8 38 M Urpon Rytky 5:55:36 5:55:36
9 58 M Miesyhdistys 5:59:11 5:59:11
10 55 SEKA Arctic Circle Adventure Pyöräily->Patjailu 0:15 5:47:26 6:02:26
11 40 SEKA Hitaasti mutta varmasti 6:11:25 6:11:25
12 45 M Perttu Uotilan päiväkahvit Pyöräily->Patjailu 0:15 5:57:56 6:12:56
13 39 N Hulvattomat 6:21:32 6:21:32
14 54 SEKA Uskelan Urhot 6:37:41 6:37:41
15 37 SEKA Vahvaselkä 6:44:54 6:44:54
16 44 SEKA Hähkänän Pyrintö 6:49:20 6:49:20
17 41 SEKA Rasti-Perniö 6:50:00 6:50:00
18 43 N Harhalaukaus 7:00:17 7:00:17
19 46 N Äidit pulassa osa 2 7:06:08 7:06:08
20 50 SEKA Huvinsa kullakin 8:23:44 8:23:44
21 53 N Metsään mennään C4 1:00 7:49:26 8:49:26
22 48 SEKA PESO P5 1:00 8:29:45 9:29:45
kesk 51 SEKA Tähtisilmät
keskiviikko 15. elokuuta 2012
Ihana Islanti 2012
On tunnustettava, että olen menettänyt sydämeni tuolle hiukan omituiselle saarelle. Ajoittain hiukan erakkomaiselle luonteelleni sopii mainiosti se, että lomalla ei tarvitse seistä liikenneruuhkassa, ihmisiä on harvakseltaan (koko saarella n. 50 000 enemmän kuin Espoossa), lentokenttä on sopivan pieni ja saari on kuin luotu suosikkilajieni, kuten suunnistuksen, juoksun ja ratsastuksen, harrastamiseen. Ilma on suosinut minua jokaisella kolmella matkallani, niin nytkin: koko viikon aikana satoi vain kerran, ja sekin yhtenä aamupäivänä ennen kisaa. Toisaalta koskaan ei ole hellettä, mikä sekin sopii minulle varsin mainiosti. Ja jos tulee kylmä, voi mennä loikoilemaan ulkoilmaan kuumavesialtaaseen johonkin lukuisista uimaloista - jo pelkästään Reykjavikin alueella uimaloita on ainakin parisenkymmentä. Eikä voi olla suitsuttamasta, että yleinen hintataso on (enintään) Suomen luokkaa. Kolmen tunnin ratsastus n. 50 e, tilauksesta valmistettu kahdeksan kappaleen sushilajitelma Reykjavikin ydinkeskustassa 7 e, pääsymaksu uimalaan (Suomen kylpylätasoa) 3 euroa ja niin edelleen.
Tänä vuonna tein viikon mittaisen äiti-poika -matkan tuonne satujen saarelle. Icelandair veti pisteet kotiin tarjottuaan ilmaiseksi lapsille kuulokkeet ja paketin, joka sisälsi pikkulämmintä syötävää, suklaapatukkaa, mehua ja Helge-puuhakirjan värikynineen. Tämän jälkeen saarelle saavuttuamme pisteet keräsi ihana vuokraemäntäni Gudrún, joka kyyditsi meitä omalla autollaan ja oli hoitanut Eemelille viikoksi kuusivaihteisen maastopyörän puoli ilmaiseen hintaan. Eemeli totesikin jo ensimmäisenä iltana: "Islanti on aika hieno maa". Ja kun ensimmäisenä iltana katselin Mosfellsbaerin kylältä avautuvaa vuori- ja merinäkymää ja nautiskelin talon seinustalla savulammasleikkeleellä höystettyjä leipiä, ei minulla ollut kommenttiin mitään lisäämistä.
Viikon aluksi osallistuin kolmipäiväiseen suunnistuskisaan. ICE-O järjestettiin nyt kolmatta kertaa ja konsepti oli edellisten vuosien mukainen: kaupunkisprint, normaalimatka ja keskimatka. Kisoissa oli noin 100 osallistujaa per päivä, joten odotteluun ja jonotteluun ei tarvinnut aikaansa tuhlata. Sen sijaan tunnelma oli leppoisa ja rento, ja juoksun jälkeen oli kiva hengailla pienellä ravintolateltalla (jota käytettiin myös mm. pukeutumistilana) syöden vastapaistettuja vohveleita.
Kisoista lyhyesti:
Sprintti meni muuten kohtuullisesti, mutta kolmanneksi viimeisellä ajattelin "happoaivona" rastin olevan rakennuksen tulopuolella ja heti sen jälkeen luulin pääseväni rakennuksen läpi vasemmalta. No ei. Piti kiertää koko rakennus ja siis vielä väärältä puolelta. Huh.
Ennen sprinttiä verryttelimme Eemelin kanssa kämpiltä Laxnesin talille varaamaan ratsastusta ensi viikoksi - minä rullaluistimilla ja Eemeli pyörällä. Koko matka oli islantilaiseen tapaan erittäin hyväkuntoista asvalttipäällysteistä kävelytietä, vaikka käyttäjiä ei taatusti ole kovin montaa.
Normaalimatka meni kisoista parhaiten. Maasto oli aika vaativa ja raskas. Alla oli mökkyräistä tai vähemmän mökkyräistä laavakiveä, päällä joko matalaa heinää tai sammalta tai pahimmissa kohdissa lupiinipuskaa hartioihin saakka (yleensä näitä alueita ei oltu merkitty karttaan millään erityisellä värillä).
Kun sitten tuota lupiinia ja puskikkoa oli sekaisin ja rastina puolen metrin kivi (kuten alla olevassa kartassa rasteilla 1 ja 5), oli parasta vain luottaa kompassiin, toivoa parasta ja pelätä pahinta. Rastilta 10 eteenpäin oli hauskaa kikkailua laavajyrkännemaastossa.
Illalla vietimme aikaa partiolaisten aika hulppeissa tiloissa ns. social dinnerin merkeissä. Ja grillilammas oli taas niin hyvvee...
Keskimatka oli pienellä alueella Reykjavikin keskustan ja Mosfellsbaerin puolessa välissä. Poluilla laukattiin maitohapon jyllätessä, mutta rastit olivat välillä hankalia (näkyvyys istutetussa havumetsässä on aika heikko). Reilunpuoleinen virhe sattui rastien 9, 10 ja 11 lenkillä, kun juoksin ensin rastille 10 (tietoisesti...). Kun tulin sitten ysiltä takaisin kympille, en enää muistanutkaan, että missä kohtaa lupiinikoivikkopusikkoa rastini oli ja piti ihan alkaa katsastella. Rastille 11 mennessäni väistelin pusikoita ja päädyin polulle... Lopussa leivoin vielä rastia 14 ja etenkin rastia 16, jotka kumpainenkaan eivät näytä kartalta oikein miltään.
Muksulaa kisoissa ei ollut, mutta onneksi paikalla oli eräs jo ennestään tuttu suomalaisperhe, ja Eemeli vietti aikaa perheen lasten kanssa muun muassa halkomalla kiviä toisilla kivillä. Hyvinhän siinä hommassa yksi normaalimatkan aika kului!
Illalla menimme tutstumaan Mosfellsbaerin (n. 8000 asukasta) toiseen uimalaan. Pääsymaksu oli olematon ja sillä sai erilaisia, erittäin puhtaita uima-altaita, joissa ainakin kahdessa veden lämpö oli +38C; kolme hot tubea, joista kuumin oli +43C; kaksi pitkähköä putkiliukumäkeä ja yhden tosi leveän liu'un. Allasalueella, joka oli siis pääosin ulkona, oli myös kovasti höyryävä sauna. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi uinti on kovin suosittua Islannissa...
Maanantaina kävin ratsastamassa Laxnesin tallin maisemissa. Reitti ei ollut mielestäni kauhean erikoinen, osittain tietysti siksi, että oli jo rullinut samaa pätkää (tosin toisella puolella jokea) ja koska viime vuoden ratsastusmaisemia Snaefellsjökullin kilometrien mittaisella autiolla hiekkarannalla on aika vaikea päihittää. Mutta valkea hevoseni Flygan oli erittäin vireä ja virkku ja todella herkkä avuille. Turneeta odotellessa sai rapsutella ihanaa Kallea, joka edustaa siis kaunista islantilaista paimenkoirarotua.
Tiistaina oli turistipäivä Annen poppoon kanssa. Perussetti eli Golden Circle rassattiin auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta. GC on nyt nähty noin 2,5 kertaa, joten ensi kerralla on syytä katsastaa jo uusiakin kohteita.
Eemelille oli tietty hienoa nähdä pärskivä Strokkur ja vesiputous Gulfoss, joka voitti kuulemma jopa Kotkan Sapokan putouksen Suomessa.
Paluumatkalla kävimme syömässä Selfossissa Hnakkaburgerit, joiden sulattelussa meni vähintään loppuilta.
Keskiviikkona oli vuorossa white water raftingia kumikajakilla Jukin kanssa. Menomatka Drumbon basecampille oli kuin italialaisesta sukufarssista: oli siis pientä säätöä sinne menosta, kartanluvusta, ajosta kuoppaisella hiekkatiellä ja niin edelleen. Ääntä piisasi ja silleen. Noh, kaiken mesoamisen jälkeen Anne lähti survival-reissulle lasten kanssa (kotieläinpuisto), minä ja Juki suuntasimme soinnustautumaan hihattomaan märkäpukuun, melontatakkiin ja kypärään. Melontahanskat olin tietty jättänyt kämpille, Jukilla oli jäänyt vettä kestävä kamera. Reissusta ei siis ole omia kuvia.
(Kuvat raftingia tarjoavan firman sivuilta)
Parituntinen lutraus oli hieno kokemus! Matkaan lähti neljä kumilauttaa 8 hengen "miehistöllä" ja oppaalla sekä me ainoina pikkupelillä. Nautimme reilusti virtaavan joen "töyssyistä" ja yhden kerran pääsimme myös ajelehtimaan jokea veden varassa, kun laskimme kumilauttaoppaan mukaan "eddyyn" (suomeksi kai akanvirta, mikäs sen sopivampaa), ja ilmatäytteinen kajakkikaksikkomme heitti puolivoltin. Melat pysyivät kuitenkin käsissä, joten hinasimme toisemme paattiin ja jatkoimme matkaa. Puolessa välissä reissua hyppäsimme viiden metrin kalliolta jokeen.
Torstaina lähdin heti aamusta äiti-poika -retkelle kohti Reykjavikin keskustaa rannassa kulkevaa pyörätietä pitkin. Eemeli polki pyörää ja minä vedin rullaluistimilla. Päivä oli kaunis ja maisema avaraa.
Parin tunnin jälkeen äitiosapuolen inhimillisyyspuuskassa lukitsimme kulkupelimme Laugardalurin pyörätelineeseen ja huristelimme bussilla ydinkeskustaan. Shoppailimme tuliaisia ja Eemeli sai kuin saikin kärtettyä uudet lunnipehmot itselleen ja siskolle. Söimme ulkoilmassa pizzaa (E), valkosipulietanoita (J) ja sushia (J) eväiksi iltapäivän suunnistustreeniä varten.
Kun palailimme Laugardaluriin treeniä varten, huomasimme, että osanottajia oli tasan kaksi: Anne ja minä. No, laatu korvaa määrän. Laputimme reilun neljän kilometrin sprinttiradan ja menimme sitten koko porukalla uimahalliin loikoilemaan. Pääoven viereiseltä kojulta nautiskeltujen lukuisten hodareiden jälkeen ajelimme kämpille pakkauspuuhiin ja nautimme vielä ilta-auringosta talon seinustalla.
Niin jäi taas ihana Islanti taakse... Toivottavasti tapaamme pian uudestaan!
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Peikko Challenge 2012
Mehukattien blogista bongasin varsinais-suomalaisen cupin, jonka ensimmäinen kisa oli nyt 14.7. Salon Kajalassa ja viimeinen tulee olemaan elokuussa Muurlassa. Kisaan lähtö ei kauheasti huvittanut edellisenä iltana, koska takana oli juuri riemullinen viikko Islannissa (siitä tuonnempana), mutta raavin kaapista joitakin vaatteita ja tarvikkeita, öljysin ketjut ja hyppäsin aamulla Kulkusen Alfa Romeoon.
Kisan konseptista ei ollut kauheasti tietoa, eikä sitä herunut juuri ennen lähtöäkään, koska kartat annettiin useammassa osassa kisan kuluessa. Kerrankin sai ottaa rauhassa ennen kisaa! Starttikäskyn kajahtaessa syöksyimme hakemaan ensimmäisen kartan, joka neuvoi meidät heti suoraan ensimmäiselle questille läheiselle sorakuopalle. Tehtävänä oli rakentaa kivistä metrin korkuinen torni maahan merkityn ympyrän sisälle. Kulkunen kieritti nokkelasti alimmaiseksi hieman isomman kiven, jonka päälle saimme aika nopeasti kasattua lopputornin. Kolme nopeinta paria lähti seuraavalle välille luultavasti alle puolen minuutin sisään, me mukaanlukien. Arctic Circle Adventuren Tommi ja Riitta polkivat tuhatta ja sataa ohi (todella ohi...), Kulkunen alkoi jarrutella ja huomasi meidän ohittaneen parhaimman reitinvalinnan risteyksen, kolmas pari (miehiä) pääsi tuossa meistä ohi. Kurvailimme oikealle väylälle ja siitä quest2 -rastille. ACAkin paahtoi taas takaa ohi.
Kakkosrastin tehtävänä oli laskea maalattuja kiviä, jotka oli laitettu keskenään sekaisin pitkään jonoon metsäautotielle. Kulkunen laski siniset ja minä sormimuistiin vihreät ja pääkoppaan keltaiset (takaisin tullessa tarkistin vielä vihreiden lukumäärän ja kuten olin arvellutkin, se heitti yhdellä). Luvut täsmäsivät oikeisiin ja jatkoimme pyörillä eteenpäin.
Seuraavana oli quest3, jossa piti kuljettaa kaksi punaista nestettä sisältävää mukia suht täytenä paljain jaloin kuljettavaa esterataa pitkin rastin maaliin. Kulkunen otti molemmat mukit (ns. topolinoriski huiteli pilvissä). Rata kulki seuraavasti: kivijonoa - saippuoitua kaltevaa pintaa - lammen rantaa - vedessä vyötäröön saakka - kuivaa maata pieni pläntti - vedessä kainaloita myöden ja lisäksi kelluvan tukin alitus. Rata meni hyvin yhteistyöllä ja mukit luovutettiin täytenä. Kisan marssijärjestys oli nyt ACA (seka), Team JuJu (miehet), me, ja eroa max muutama minuutti. Homma jatkui pyörillä.
Quest nelosella oli vuorossa hiihtoa. Survoin monot käpäliin ja lähdin hiihtämään merkittyä rinnettä rinneniitylle. Heinä oli matalaa ja rata lyhyt, joten siinähän se meni. Kulkunenkin löysi räpylöihinsä sopivat monot ja heitti saman kiepin, oli kuulemma oikein luistanut alamäessä. Sitten vaan pyörillä melonnan lähtöön!
Valitsimme rantaheinikosta vettä lähinnä olevan punaisen menopelin, vihreistä ämpäreistä kun on aika karuja kokemuksia... Totesimme jo aluksi, että vettä ei ole liiaksi ja pohjassa on kiviä reilunpuoleisesti. Toteamuksesta alkoikin kunnon puljaaminen, kun paattia kiskottiin, vedettiin ja lasketettiin, hypättiin melomaan muutama veto ja taas takaisin veteen jne. Vaikka pyöräilykengät jalassa tuo ei ehkä ollut ihan mukavinta, niin onnittelut ratamestarille vähän erilaisesta melontaosuudesta, hyvä valinta!
Seuraavana oli taas vuorossa quest, jossa tehtävänä oli löytää (osin nokkospusikossa kulkevan) merkityn polun varrelta neljä erilaista narunpätkää ja solmia niistä mallinmukainen "jono". Ekalla kierroksella löysimme vain kaksi ja jouduimme nuuskimaan koko rundin uudestaan... Tähän voisi murrealueen mukaisesti todeta: Pölöt! ACA lähti jatkamaan seuraavalle jo meidän tullessa questin lähtöön ja koska törttöilimme, pääsi Team JuJu myös näköetäisyyden ulkopuolelle.
Melonta jatkui ns. normaalina jokea pitkin ja Kulkunen keksi meille hyvän reitinvalinnan: vedimme paatin sillan kohdalta ylös tielle ja kannoimme sen melonnan maaliin. Vuoden 2011 Springistä viisastuneena emme edes yrittäneet mitään käsikantoa, vaan nostimme kanootin suosiolla pään päälle. Noin 50 metriä ennen melonnan maalia Team JuJu pyöräili vastaan, joten eroa heihin ei enää ollut paljoa.
Lopuksi oli tarjolla enää pyöräilyä, jonka loppupuolelle ratamestari oli vielä tehnyt pienen "hässäkän" eli maantiemätön sijaan muutama rasti pyöriteltiin pururadan maastossa. Tämä sopi meille, ja Kulkusen sujuvan kartanluvun ansiosta kuittasimme miesten päänahat vain neljä rastia ennen maalia. ACA voitti meidät noin kymmenellä minuutilla, hopean ja pronssin ero oli viitisen minuuttia.
Kisan lopuksi saimme naatiskella kisamakkaroista ja palkinnoista, ja todeta, että olipa mukava kisa! Ensi vuonna uudestaan!
Kisan konseptista ei ollut kauheasti tietoa, eikä sitä herunut juuri ennen lähtöäkään, koska kartat annettiin useammassa osassa kisan kuluessa. Kerrankin sai ottaa rauhassa ennen kisaa! Starttikäskyn kajahtaessa syöksyimme hakemaan ensimmäisen kartan, joka neuvoi meidät heti suoraan ensimmäiselle questille läheiselle sorakuopalle. Tehtävänä oli rakentaa kivistä metrin korkuinen torni maahan merkityn ympyrän sisälle. Kulkunen kieritti nokkelasti alimmaiseksi hieman isomman kiven, jonka päälle saimme aika nopeasti kasattua lopputornin. Kolme nopeinta paria lähti seuraavalle välille luultavasti alle puolen minuutin sisään, me mukaanlukien. Arctic Circle Adventuren Tommi ja Riitta polkivat tuhatta ja sataa ohi (todella ohi...), Kulkunen alkoi jarrutella ja huomasi meidän ohittaneen parhaimman reitinvalinnan risteyksen, kolmas pari (miehiä) pääsi tuossa meistä ohi. Kurvailimme oikealle väylälle ja siitä quest2 -rastille. ACAkin paahtoi taas takaa ohi.
Kakkosrastin tehtävänä oli laskea maalattuja kiviä, jotka oli laitettu keskenään sekaisin pitkään jonoon metsäautotielle. Kulkunen laski siniset ja minä sormimuistiin vihreät ja pääkoppaan keltaiset (takaisin tullessa tarkistin vielä vihreiden lukumäärän ja kuten olin arvellutkin, se heitti yhdellä). Luvut täsmäsivät oikeisiin ja jatkoimme pyörillä eteenpäin.
Seuraavana oli quest3, jossa piti kuljettaa kaksi punaista nestettä sisältävää mukia suht täytenä paljain jaloin kuljettavaa esterataa pitkin rastin maaliin. Kulkunen otti molemmat mukit (ns. topolinoriski huiteli pilvissä). Rata kulki seuraavasti: kivijonoa - saippuoitua kaltevaa pintaa - lammen rantaa - vedessä vyötäröön saakka - kuivaa maata pieni pläntti - vedessä kainaloita myöden ja lisäksi kelluvan tukin alitus. Rata meni hyvin yhteistyöllä ja mukit luovutettiin täytenä. Kisan marssijärjestys oli nyt ACA (seka), Team JuJu (miehet), me, ja eroa max muutama minuutti. Homma jatkui pyörillä.
Quest nelosella oli vuorossa hiihtoa. Survoin monot käpäliin ja lähdin hiihtämään merkittyä rinnettä rinneniitylle. Heinä oli matalaa ja rata lyhyt, joten siinähän se meni. Kulkunenkin löysi räpylöihinsä sopivat monot ja heitti saman kiepin, oli kuulemma oikein luistanut alamäessä. Sitten vaan pyörillä melonnan lähtöön!
Valitsimme rantaheinikosta vettä lähinnä olevan punaisen menopelin, vihreistä ämpäreistä kun on aika karuja kokemuksia... Totesimme jo aluksi, että vettä ei ole liiaksi ja pohjassa on kiviä reilunpuoleisesti. Toteamuksesta alkoikin kunnon puljaaminen, kun paattia kiskottiin, vedettiin ja lasketettiin, hypättiin melomaan muutama veto ja taas takaisin veteen jne. Vaikka pyöräilykengät jalassa tuo ei ehkä ollut ihan mukavinta, niin onnittelut ratamestarille vähän erilaisesta melontaosuudesta, hyvä valinta!
Seuraavana oli taas vuorossa quest, jossa tehtävänä oli löytää (osin nokkospusikossa kulkevan) merkityn polun varrelta neljä erilaista narunpätkää ja solmia niistä mallinmukainen "jono". Ekalla kierroksella löysimme vain kaksi ja jouduimme nuuskimaan koko rundin uudestaan... Tähän voisi murrealueen mukaisesti todeta: Pölöt! ACA lähti jatkamaan seuraavalle jo meidän tullessa questin lähtöön ja koska törttöilimme, pääsi Team JuJu myös näköetäisyyden ulkopuolelle.
Melonta jatkui ns. normaalina jokea pitkin ja Kulkunen keksi meille hyvän reitinvalinnan: vedimme paatin sillan kohdalta ylös tielle ja kannoimme sen melonnan maaliin. Vuoden 2011 Springistä viisastuneena emme edes yrittäneet mitään käsikantoa, vaan nostimme kanootin suosiolla pään päälle. Noin 50 metriä ennen melonnan maalia Team JuJu pyöräili vastaan, joten eroa heihin ei enää ollut paljoa.
Lopuksi oli tarjolla enää pyöräilyä, jonka loppupuolelle ratamestari oli vielä tehnyt pienen "hässäkän" eli maantiemätön sijaan muutama rasti pyöriteltiin pururadan maastossa. Tämä sopi meille, ja Kulkusen sujuvan kartanluvun ansiosta kuittasimme miesten päänahat vain neljä rastia ennen maalia. ACA voitti meidät noin kymmenellä minuutilla, hopean ja pronssin ero oli viitisen minuuttia.
Kisan lopuksi saimme naatiskella kisamakkaroista ja palkinnoista, ja todeta, että olipa mukava kisa! Ensi vuonna uudestaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)