Korjatakseni suhteemme ennalleen, yritin muunmuassa helliä kankkua uusilla pohjallisilla, jotka teetin kalliilla rahalla eräällä arvostetulla asemalla, erään arvostetun asiantuntijan kätösissä. Pohjalliset olivat kovat ja muhkuraiset, eivätkä oikein sopineet kenkiin (ts. kantapää nousi kengässä liian korkealle ja liikkui kantakupissa joka juoksuaskeleella ylös ja alas). Erään Paloheinämarahölköttelyn jälkeen sain vasemman akilleksen kipeäksi. Kärvistelin koko joulukuun ja taivuin lumenpuutteessa jopa vesijuoksuun. Parin yksityislääkärikäynnin jälkeen varasin ajan vielä Kallion Tapsalle, joka totesi, että vasemman jalan pohjallinen kippaa kantapään aivan eri asennossa ylös kuin oikean. Tästä johtuisi myös akillesvaiva. Heitin pohjalliset mäkeen ja vaiva parantui pikkuhiljaa.
Sen sijaan pakara oli edelleen kestojumissa, eikä hieronnatkaan tuntuneet auttavan. Lisäksi takareiden yläosat menivät aina pidemmillä tielenkeillä tönköksi, mutta maastossa tätä ongelmaa ei ollut. Niinpä päätin pitää välivuoden sekä maratoneista että ultrista (sisältäen myös pikku perheenäitien virkistysmatkat, ks. teksti toukokuulta 2011).
Sitten tärähti uutinen: polkumaraton Nuuksiossa! Ilmoittatuminen lähti siltä seisomalta. Sen sijaan treenauksella ei ollut niinkään kiirettä, kuka hullu sitä nyt helteellä (yli +20C) juoksisi (pitkiä lenkkejä siis)! Niinpä palasin asiaan elokuussa ja kävin juoksemassa Anun kanssa reitin pohjoisosan Solvallasta Haukkalammelle ja seuraavana viikonloppuna Eka Vekaran kanssa Siikajärveltä Haukkalammen ja Kattilan kautta reitin loppuosan, lukuunottamatta Soidinsuon kiertoa. Molemmilla lenkeillä juoksu tuntui ihan mukavalta ja maratonin reitti vaikutti erittäin onnistuneelta.
Viimeistelyharjoituksena toimi Muurla Adventure, jonka kuvaus on luettavissa tuosta alempaa. Harmi vaan, että kolmen tunnin sijaan kisa kestikin viisi tuntia, enkä ollut polkenut pyörällä kuin kerran viikkoon, joten kolmen tunnin rullaus tuntui hieman liikaa reisissä jo kisan aikana- ja huolestuttavasti vielä maraa edeltävänä sunnuntaina ja maanantainakin. Tiistaina ja keskiviikkona verryttelin hieman jäseniä ja torstaina oli hieronta. Perjantaina kävin juoksemassa Soidinsuon laitaa 10 minuuttia kisamateriaalin hakureissun ohessa ja meno tuntui hyvältä.
Sen sijaan noin kilometri Classicin startin jälkeen meno tuntui todella pahalta. Reidet olivat aivan lötköt ja tukkoiset, syke korkealla ja koko kroppa unessa. Onneksi tuli laskettelurinne ja herätteli hieman jalkojen lihaksia.
Jaa vähän hapoilla... |
Nappasin vielä geelin sekä kofeiini- ja suolatabun, ja kun lähdimme latupohjilta pikkupoluille, alkoi homma vähitellen pelittää. Sain sopivan beesin ja kilometrejä tuli puolihuomaamatta. Saarijärven rantapolulla kompastuin ja tukijalka taipui polvesta vähän taaksepäin, mutta koska en voinut päästää beesiä karkuun, jatkoin nopeasti ja polvi turtui jo seuraavan kilometrin aikana. Ennen Högbackan juottoa otin geelin ja söin puolikkaan patukan. Saavilla täytin juomarepun varmuuden vuoksi, jotta ei tarvitsisi enää loppumatkasta pysähdellä.
Haukkalammen jälkeen tunsi olevansa jo melkein maalissa, sillä loppumatka oli todella tuttua seutua. Sisäreisi kramppasi jossain vaiheessa, mutta vanhastaan tiesin sen loppuvan nopeammin, jos vain vääntää väkisin eteenpäin, eikä jää esimerkiksi venyttelemään. Ja näinhän kävi. Seurakseni olin saanut pari miestä ja matka sujui rattoisasti kolmannen geelin voimalla.
Viimeisessä juotossa yritin otta repusta vielä yhden geelin, mutta koska se ei onnistunut poistamatta reppua selästä, annoin koko homman olla. Ajatuskin energia- ja pähkinäpatukoista ällötti, joten kotivarastot karttuivat taas reilusti. Vasemman reiden loitontaja (tms.) oli hieman kiristynyt, koska vasenta polvea kalvoi aina alamäessä, mutta verkkaisessa vauhdissa sillä ei ollut niin väliä. Yhdessä varpaassa tunsin rakon. Muita "erikoistuntemuksia" ei ollutkaan, lihasrasitus luokitellaan ihan normaaliksi ja odotetuksi. Pakara ja takareidet toimivat pienillä poluilla, sillä askeleen kulma muuttui luonnollisesti jatkuvasti. Sen sijaan pidemmillä tiepätkillä oli tullut takuuvarmasti ongelmia.
Viimeisen kilometrin aikana sain jopa hieman kiristettyä vauhtia ja maaliin sai lasketella ihan reippaasti loppuajalla 5.17.xx, johon olin alun möngintäkymppiä lukuunottamatta ihan tyytyväinen. Nuuksio Classicin reitti on mielestäni erittäin hyvä tällaisenaan, sillä pikkupolkujen pitkän matkan juoksuja ei tämän lisäksi ole juuri tarjolla. Kolilla tuntumaa saa paikoitellen, mutta sielläkin viimeinen kymppi laputetaan lähes tulkoon tietä pitkin. Radalle ei muodostunut missään vaiheessa ruuhkaa ja juottojen vesi oli raikasta. Reitti oli merkitty erittäin selkeästi ja miehitystä oli maastossa vähintään riittävästi. Myös muut järjestelyt olivat erinomaiset, joten suuri kiitos järjestäjille hienosta tapahtumasta!
...ja kiitos StanleyParkille kuvista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti