Järjestäjien taholta lähetetyistä moninaisista ohjeista kävi hyvin selville, että meistä pidettäisiin todella hyvää huolta: huoltonyssäkkää olisi voinut pakata useampaankin paikkaan, energiaa tarjoiltaisiin syötävässä ja juotavassa muodossa varikoilla ja uimapatjailu oli lyhennetty puolesta tunnista 150 metriin!
Kisa alkoi melonnalla. Saimme hyvän lähdön ja sukelsimme suht umpimähkään ykkösrastin kaislikkoon Team Sherpan kannoilla. Tuota rastipisteenä ollutta kaivoa siten etsittiin yhtenä lössinä edestakaisin rantaviivaa. Yritin pinnistellä muistiani, mutta en ollut mielestäni koskaan nähnyt kaivoa rantaa kulkevan pikkupolun vieressä ja ihmettelin myös miksi sellainen olisi aikanaan siihen edes tehty. No, kyse ei ollutkaan mistään vanhasta juomavesikaivosta, vaan ihan jostain muusta, ja niinhän tuo suurehko betonimöhkäle viimein löytyikin. Pääsimme kanooteille kolmantena ja meloimme kakkosen kautta kolmosrastin questille.
Tehtävänä oli suoriutua eräänlaisesta trapetsiradasta, joka oli viritetty puiden väliin. Domina antoi jalomielisesti minulle mahdollisuuden näyttää (piilevät) kykyni. Ihan näpsästihän se sitten meni ─ mitä nyt välillä killuin horisontaaliakselilla ihmettelemässä, jotta miten tästä pitäisi oikein jatkaa.
Matka jatkui meloen kohti nelosta, joka leimattiin nopeasti. Viimeisellä melontarastilla ihmettelimme, että minnehän kaksi edellä kulkevaa paria olivat jo menneet, koska rannassakaan ei ollut näkynyt mitään liikettä. Vastaus tarjoiltiin meille karulla tavalla: Team Sherpan Tuomas valisti meitä ystävällisesti vastaan meloessaan, että olimme leimanneet väärällä nelosella. Oikea rasti olisi paljon kauempana. Great. Rehtiä kisamieltä osoittaen meloimme siis oikealle neloselle, sieltä uudestaan takaisin viitoselle ja viimein vaihtoon.
Seuraava legi oli helppo suunnistus Oittaan purtsilla. Nilkasta alaspäin puolitunnottomilla jaloillani juoksu ei ollut varmasti häävin näköistä, mutta saavutimme kuitenkin muutaman parin. Kahdeksannella rastilla oli taas quest, joka oli eräänlainen metsäinen parkouring. Kalliolle oli viritelty muovinaruilla kaista, joka kulki ylös ja alas rinnettä. Apuna sai käyttää pariaan ja parissa kohtaa järjestäjien virittämää köyttä. Tehtävä oli älyttömän hauska ja ruovin apinana aivan liekeissä!
Ysirastille teimme muista poikkeavan reitinvalinnan kiertäen hiihtoladun pohjaa oikealta ja voitimme siinä selvästi. Kymppirastin jälkeen suuntasimme taas varikolle ja vaihdoimme kulkupeliä.
Pyöräilypätkä alkoi polkaisulla Kehä III:n Röykän risteykseen, jossa hetken pyörimme rastilippua etsien. Matka jatkui Kauniaisten koululle ihmettelemään varikon herkkutarjontaa: kahta eri suklaata, irtonamuja, rusinoita, banaania, juomia... Emme viitsineet vaihtaa repuista lenkkareita, vaan jatkoimme kolmen rastin suunnistuksen pyöräilykengillä juosten (ja vanhasta tottumuksesta kypärät päässä). Domina onnistui vetämään kunnon lipat pikkupolulla, mutta muuten lenkki sujui ongelmitta. Vaihdoimme Kauniaisten varikolla taas pyörille ja lähdimme kaartelemaan hiljalleen kohti Solvallaa. Kasavuoren ohitukseen otimme tosinaisten reitinvalinnan vasemmalta (enemmän ja vähemmän kivikkoinen pikkupolku pururadan sijaan).
Rastilla numero 20 saavutimme soolona kulkevan nuoren miehen, joka teki Solvallan parkkipaikan kohdalla eri reitinvalinnan jatkaessaan viistosti oikealle autotien kautta. Me kaarsimme hissunkissun suorempaa reittiä parkkipaikan oikeasta kulmasta suoraan ylös rastin suuntaan. Nuuksion pikku mäennyppylät alkoivat raastaa reittä ja pohjetta, joten päätimme oikein ottaa omaa evästä repuista juuri ennen saapumista rastille 23. Kruunuksi tälle luksushetkelle revin vielä pyöräni tangosta irti siihen kolmisen viikkoa sitten teipatun pähkinäpatukan ja napostelin sen ajaessani. Sieltä löimme Hynkänlammen kautta (tietoinen, alamäkivoittoinen valinta) kohti Kellonummen rastia numero 24. Tältä rastilta lähti oikealla suunnistuskartalla oleva suunnistus, joka kiersi aika tarkkaan yleisimmin käyttämiäni lenkkipolkuja. Olisin voinut juosta radan vaikka ilman karttaa, joskaan siinä ei muutenkaan ollut mitään suuria suunnistustaitoa vaativia elementtejä. Kellotimme kuitenkin sarjamme parhaan ajan tälle erikoiskokeelle.
Vesi ei tuntunut edes kylmältä, joten oli sääli jättää uimapatjailu tuohon 150 metriin. Maali kuitenkin kutsui ja kello kilahti melko tarkkaan kuuden tunnin kohdalla (6.00.27). Siirryimme siis naatiskelemaan hyvin vietetystä päivästä saunanlauteille ja sieltä edelleen lohisopalle. Ja tietenkin seliseliseli...
Tulokset kertoivat meidän tulleen tässä pro-sarjassa (hehheh) neljänneksi team Sherpan viedessä voiton himpun verran alle viiden ja puolen tunnin ajalla. Soolona kilpaillut Seniili hävisi voiton niukasti neljällä minuutilla, me tipuimme pronssilta yhdeksällä minuutilla (kiitos itselleni melontamokasta...).
Kiitokset Hiutaleille hyvästä kisasta!
(Päivätyt kuvat http://www.teamsnowflakes.com/index.php?p=4&year=2010, muut kuvat Terho Lahtinen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti