Hyytävää hymyä

Lunta sitä piisaa, eikä tule heti kauhea hikikään, joten mikäpä on hiihdellessä. Ladulla pyörii koko PePo:n Karhusuon klaani Teppo Tulppua myöten, jota on siis kiittäminen tästäkin yläkuvan ohella:


Sunnuntain laskeutumisreissu toteutui, mutta kovin eri tyylisenä kuin mitä oli ennakkoon suunniteltu. Romvuorella oli muutaman jääkiipeilijän ohella myös silinterihattuisia pvc-pöksyjä. Niinpä. Tunsin itseni Tiu'uksi ihmemaassa, kun pongasin jälkimmäisen porukan jyrkänteen alta, näky oli sen verran absurdi. Olivat kuulemma tekemässä jotain musiikkivideota.

Jatkoin ihmispaljouden vuoksi matkaa eteenpäin ja valitsin Romvuoren toiselta laidalta mielestäni hyvän kohteen. Puskin ja konttasin suht jyrkkää rinnettä ylös ja viritin ankkurit. Juuri kun oli ruuvaamassa viimeistä sulkkaria kiinni, kuulin Kulkusen puhetta alapuolelta. Kyseistä keskustelua käytiin erään sedän ja Kulkusen kesken, jota hetken kuunneltuani kokosin viritelmät takaisin reppuuni ja luistelin lumikengillä omia jälkiäni alas. Kulkunen oli tällä välin suihkinut näkymättömiin huutoetäisyyden ulkopuolelle.

Hetken pyörittyäni löysin kuitenkin Kulkusen käpälänjäljet ja seurasin niitä etelään päin, kunnes ne nousivat ensin jyrkähkösti ja sitten jyrkästi ylös Romvuorelle. Eteneminen oli aika sutimista, välillä oli pakko myöntää fyysiset rajansa ja peruuttaa alaspäin, jotta pääsi taas noustavalle väylälle. Kun olin päässyt pahimman kohdan yläpuolelle, kuulinkin Kulkusen huhuilun - alhaalta. Huutelin, että jatkan ylhäällä kohti jääseinämää ja laskeudun sen jälkeen jostain sopivasta kohdasta alas. Näin tein, mutta laskutumiskohtaa ei meinannut löytyä mistään jyrkännejonon jatkuessa koko mäkialueen matkalta. Lopulta löysin matalan jyrksyn, josta pääsin alas kietaisemalla 20 metrisen köyden puun ympäri. Kaikkia oppeja noudattaen köysi oli laskeutuessani sotkuisessa mytyssä jalkojeni kohdalla, mutta riitti kuin riittikin alas saakka. Keräsin kamppeeni ja lampsimme autoille keskustellen muun muassa urheiluvammoista.

Kotimatkalla Kulkusen Alfa meinasi hyytyä Solvallan mäkiin, mutta lienee mies on kotiinsa päässyt, koska ei ole muutakaan kuulunut. Tosin metsässä loppunut puhelimen akkukin on edelleen lataamatta...

Tiuku's Sense and Sensibility

Viikko sitten hiihtelin katsomaan Kattilajärventien pohjoispuolelle erästä mäennyppylää ja sen pienoista jyrkännettä. Lähdin matkaan köydet ja muut tykötarpeet repussani, mutta koska lähtö venyi pitkälle iltapäivään, alkoi nyppylälle päästyäni jo kovin hämärtää. Tutkailin huipulta avautuvia hienoja maisemia ja suunnittelin mielessäni sopivia ankkuripaikkoja. Jyrkänteen alla oleva Katajasuo näytti alaspainuvan auringon viime säteissä kuitenkin kovin synkältä ja mustalta, joten kerrankin järkikulta voitti: kaivoin repusta köysien sijasta otsalampun ja lähdin jynkimään umpea takaisin ladulle.


Tänään palasin samalle paikalle. Aikaisemmasta viisastuttuani olin kiinnittänyt noin kymmenen kiloa painavaan reppuuni myös lumikengät ja kiipeilykypärän lisäpainoiksi, ja tämänpä vuoksi hiki virtasi suhteellisen vuolaana jo Karhusuon yhdysladun päässä. Suihkin siis latua Kattilajärven tielle saakka, vaihdoin lumikengät ja suuntasin tutkailemaan näkymiä jyrkänteen alle. Ja olihan siinä katseltavaa:


Kulkunen saapui paikalle kuin tilauksesta tekemään arviota köyden pituuden riittävyydestä. Päädyimme kokeilemaan ensin hieman matalampaa seinämää, johon luonto oli rakennellut kauniit jääveistoksensa. Mähkimme siis mäen päälle ja rakentelimme ankkurit kahteen mäntyyn.

Alasmenossa kiittelin itseäni kypäräpäisyydestäni sekä ranskalaisen prusikin solmimisesta. Metrin pituiset jäätikarit kolisivat laskeutumisen tahdissa, eikä mono meinannut välillä oikein pitää epätasaisella jääseinämällä. Alhaalla jäin odottelemaan ensin lumikenkien ja sitten myös Kulkusen laskeutumista.


Tutkailimme alhaalta käsin uuden reitin paikkaa (huomasimme "jättikäävän" alla myös kivettyneen hain)


ja nousimme taas ylös tekemään uudet viritykset. Tällä kertaa komensin Kulkusen kärkeen, mikä aiheutti jotain pientä vikinää:


Tämä seinä oli noin 30 metrin korkuinen ja suureksi osin jään peittämä. Loppuosuudella sai myös maistella negaa.




Kömmimme lopuksi ylös purkamaan ankkurit ja keräämään kamat reppuun. Koska hiihtomononi eivät meinanneet pysyä millään lumikengän (säätämättömässä) kantakupissa, Kulkunen päätti tehdä pienen ässän tielle "oikoessa". Annoin kuitenkin anteeksi, sillä Alfa Romeon kyyti veti illan piemetessä selkeästi pidemmän korren hiihtohommiin nähden.


... Ja uusi jyrkänne on jo katsottuna!

Elämä 2x10.5 mm:n varassa

Niinhän siinä kävi, että köysivyyhdit kilkuttimineen löysivät tiensä Karhusolaankin. Sivusuun mennyt ja menevä yhteistreeni Lupuksen ja Avanaden kanssa vauhdittivat päätöstäni ostaa omat kamat, eipä olisi sitten ainakaan muiden varustuksien varassa.

Sääennuste lupasi lauhempaa sunnuntaille, joten tein lauantaina hiihtolenkin hienossa auringonpaisteisessa pakkassäässä. Mittari näytti kuitenkin lauantain lukemat myös sunnuntaina, mutta taivas oli pilvessä. Karhusolan Tiuku muuttui muuliksi, lisäsi siis reppuunsa vaihtokerrastonpaidan ja taukotakiksi untsikan, heitti yli kahdeksan kiloa rompetta selkäänsä ja lähti tallustelemaan lumikengät kainalossa Sorlammen luontopolkua kohti Hynkänlampea. Kyseinen polku on niitä harvoja kapeita väyliä, jotka ovat tallattuina täällä Nuuksion kupeessa läpi talven, bonuksena saa vielä tehdä tuttavuutta iloisten nelijalkaisten ystävien kanssa. Tälläkin kertaa törmäsin laumaan hurmaavia lyhytkarvaisia saksanseisojia, jotka ulvahdellen juoksivat tervehtimään. Harmi, että kamera oli taskussa.

Sorlammella laitoin lumikengät ja lähdin pienen lammen halki kohti pohjoista. Keli oli erinomainen lumikenkäilyyn: upottava puuterilumi oli enää vain muisto. Hynkänlammen eteläpäässä kävin katsastamassa ensin tulosuunnassa oikeanpuoleisen mäen, mutta pidin vasemmanpuoleisen mäen jyrkänteitä paremman näköisenä, joten vaihdoin mäkeä. Ylös päästyäni vedin parkkiin, vaihdoin aluspaidan, laitoin taukotakin päälle ja aloin askarrella ankkureita puihin.


Kun viritelmät olivat laskeutumisköyden avaamista vaille valmiina, näin hiihtopummin saapuvan juuri parahiksi lampea pitkin. Pakan parhaat Ficherit jaloissaan hiihtopummi kurvaili mäen huipulta jyrkänteen reunaa kohti ja sai kuin saikin vältettyä "akut", eli niin sanotut aku ankat (hänelle tyypilliset moninaiset ja oudot tapaturmat), jarruttaessaan köysille. Sitten Tiuku liekaan ja alas:


Sitten Kulkunen liekaan ja alas:


Sitten taas Kulkunen liekaan ja alas kameramieheksi:


Ja sitten taas Tiuku liekaan ja alas.

Lopuksi ylös keräämään viritykset ja kohti kotia valmiiseen ruokapöytään. Jarkko Nieminenkin oli kai ollut tekemässä talvitreeniä?


Kylläpä oli mukava reissu! Ilmeetkin laskeutumiskuvissa kertovat lienee olennaisen...