Syksyisen flunssakauden häränsilmässä hillittömän rutinoitunut tiimimme Tiukunen & Kulkunen arpoi osallistumistaan vielä kisaa edeltävänä torstaina. Kulkunen valitti ruumiinlämmön sahaamista, itse olin jo lähes menettänyt taistelun flunssaa vastaan ja salaisesti itsekseni toivoin, että reissumme peruuntuisi. Kulkunen kuitenkin kuittasi perjantaisen vointitiedusteluni tekstarilla: "Vuh. Parempi", joten eihän siinä sitten auttanut minunkaan vetäytyä. Että eikun kajakkia katolle (ja sävy sävyyn tietty).
Saavuimme Sääksin parkkipaikalle lähellä kuuluisaa viime hetkeä eli tässä tapauksessa klo 03.35 (lähtöön siirtyminen klo 03.50). Varusteet oli onneksi kasattu suht valmiiksi, joten ainoat kisaa edeltävät hommat olivat karttatelineen ja eturenkaan asentaminen Kulkusen pyörään, sekä melontaliivin pukeminen ja karttojen säätäminen telineeseen. Luonnollisesti Miryn pultti napsahti poikki sitä kiristäessäni, mutta kuin tilauksesta Kulkusen pyörässä ei pysty edes käyttämään kuin yhtä kiinnityspulttia, joten niinpä selvisimme säikähdyksellä ─ ja teipillä. Kipittelimme parkkikselta Sääksin hiekkarannalle viemään lootan ja pyörät varikolle, ja siitä lähestulkoon samantien lähtöviivalle.
Lähtökäskystä kiihdytimme kanooteille ja laskimme purret vesille. Etukäteen tiimiämme hieman mietitytti se, miten kajakkikaksikostamme noustaisiin mahdollisimman nopeasti rantaan leimaamaan ja ennen kaikkea miten purtilo pysyisi toimituksen aikana oikeinpäin (siis ns. reikäpuoli ylöspäin). Ennakkotestausta ei luonnollisesti oltu tehty, mutta hyvinhän tuo meni muutenkin. Ykkösrastilla vaihdoimme emitin lennosta omaan käteeni, koska minä lyhyempireitisenä olin ketterämpi nousemaan leimauspuuhiin. Ja siinäpä sitä saikin voimistella ja pulia yhtä lukuunottamatta joka rastilla: kajakin istuimesta tuli jo kertalaakista viileänpuoleinen istuma-amme. Melonta oli kuitenkin verrattain lyhyt ja ilma tyyni, joten paatti kulki harjoitukseen (=0) nähden ihan kiitettävästi. Tulimme vaihtoon kaikista kilpasarjoista sijalla 13. Well done.
Alaselkään asti jo kastuneena edessä oleva yösuunnistus tuli oikeaan väliin lämmittämään lihaksia ja kuivaamaan vaatteita. Jalatkin toimivat jotenkin järjellisesti, vaikka hengitys ei taudista johtuen ollutkaan ihan kuosissa. Kulkunen veti hyvin ja kellotimmekin sarjassamme parhaat osuusajat väleillä 7 - 14, miesten sarjassakin olisi vielä pötkitty sijalla 13. Keskinäiset nyrkki maassa -pisteemme olivat kisan tässä vaiheessa 1- 1.
Varikolla Kulkunen vaihtoi pyöräilykenkiin, minä jatkoin Ice Bugin nappuloilla edelleen. Vuorossa oli lyhyt, vajaan kympin mittainen maastopyöräily pääosin hyvillä baanoilla. MTB-C -rastin tienoolla oli puolisen kilometriä kapeaa pikkupolkua, jossa päästin suosiolla ja hyvän hengen vuoksi muita pareja edelleni ─ tosin välillä tuntui, että ihan turhaan. Kävelyksi näytti muillakin välillä menevän. Tultuamme pikkupolun ja leveämmän kärrytien risteykseen Kulkunen pysähtyi ja alkoi sadatella tutkiessaan karttaa. "#*%*¤*, leimasin väärällä rastilla!" Hä? Millä ihmeen väärällä rastilla? Kulkunen muisteli leimanneensa polun varrella rastilla koodinumero 118, mutta reittikirjan mukaan kyseinen koodi löytyisi vasta seuraavalta suunnistuspätkältä Märkiö-järven päästä, jossa emme todellakaan olleet käyneet. Paikalle pölähti muitakin tiimejä mölyämään ja pällistelemään, jonka seurauksena me päättelimme leimauksiemme olevan kunnossa. Tästä torikokouksesta osa lähti polkemaan kohti vaihtoa, Hiiltonaiset takaisin leimaamaan väliin jääneelle rastille ja me väärää kärrypolkua ulos kartalta. Suitsin kuitenkin Kulkusen (tuon Oittaan Orhin) varsin nopeasti ja tiukalla otteella, ja pienen kartan ääressä suoritetun puhaltelutuokion seurauksena teimme uparit ja pääsimme oikealle uralle. Heja heja.
Varikolla ryyppäsimme nestettä, kengitimme orhin uudelleen ja säntäsimme vajaan kympin yösuunnistuspätkälle. Pieniä ongelmia joillekin näytti tuottavan suunnistusrasti numero 9 laajentuneen hakkuuaukon johdosta, sekä rasti numero 11 väärän sijaintinsa johdosta (pienen lahden sivussa; ei päässä, kuten rastiympyrä osoitti). Pari kilometriä ennen varikkoa aloinkin kuulemaan Kaajan ääniä takaani ja totesimme juoksevamme samassa "letkassa" sekä rogaining.fi-tiimin että Telemark Team Örnin kanssa. Myös JytkyVenture 2 oli kaiketi hyvinkin samoissa jäljissä väliajoista päätellen. Miesten sarjassa siis sijalla 11, omassa noin 27 minuutin keulat.
Vaihdoimme taas pyöräilykenkiin, otimme vähän energiaa messiin ja hyppäsimme satulaan. Päästelimme jo tuttua reittiä suunnistuskartan reunaan ja siitä 1:40 000-kartalle mtb-osiolle. Reitti oli pääosin leppoisaa poleskelua metsäautoteitä pitkin. Köröttelyn lomassa Kulkunen huusi äkisti minua pysähtymään. Ounastelin jotain kartanlukuerhettä, mutta tarkkaavainen parini oli huomannut, että etupyöräni lukitussysteemi oli auennut ja luultavasti hetken päästä mukanamme olevien ea-välineiden (1m urheiluteippiä ja ensiside) sijaan olisi pitänyt varautua rautalapiolla ─ käytettäväksi joko kuopan kaivamiseen tai tajun poiskalauttamiseen. Suunnistuksellisia ongelmia tuotti yksi vanha kärrytien pohja rastille MTB-G mennessä. Ura oli sinällään varsin ajettavaa sorttia, mutta emme lopultakaan löytäneet siltä rastille erkanevaa, samanvahvuiseksi merkittyä polkua. Radan tässä kohtaa olimme lähes neitseellisellä maaperällä, sillä miehet olivat vetäneet kick&run -osuuden ennen tätä viimeistä pyöräilyä ja lisäksi miesten rata koukkasi Vihtijärven suuntaan kahdelle lisärastille (MTB-E ja MTB-F). Muiden jälkiä ei siis ollut ja päätimme lähteä jynkimään erittäin hyvällä tahdolla jonkinlaiseksi uraksi tulkittavaa painaumaa, joka sitten kohta jo katosikin kokonaan. Taluttelimme kuusikossa kohti pohjoista, josta uskoimme osuvamme aikanaan metsäautotielle. Ennen tätä maasto muuttui hieman soistuvapohjaiseksi puskavitikoksi, jota vielä maustoivat pari tukkoisen ojan ylitystä ja vanha hakkuun tynkä. Pyörä jäi kiinni pariin otteeseen ja rumien sanojen määrä triplaantui. Hirvitornin nähdessäni aavistin onnettaren jälleen saavuttaneen meidät, ja kohta kuuluikin jo Kulkusen huutelu "tie on täällä!" Ja eikun naputtelemaan loput mtb-leimat plakkariin ja kohti kickbike-pätkää.
Kickbike-osuus oli hyvin yksinkertainen, joten Kulkuselle jäi aikaa tekniikanopetustehtäviinkin. Oppilas ei tosin ollut hapottavine tukijalkoineen kovin vastaanottavainen, mutta pisti kaiken korvan taakse tulevaisuutta ajatellen. Osuuden aluksi annoimme muille tasoitusta kääntymällä hakemaan unohtuneet pyöräilykypärämme varikolta melkein puolen kilometriä ajettuamme. Maalissa loppusijoituksemme siis sekasarjan (ja myös saman radan käyneiden naisten) ykkönen, eroa "sekakakkosiin" 41 minuuttia.
Kisasta jäi oikein hyvä mieli näin kauden päätteeksi. Ennakkoajatukset reitin sopivuudesta meille natsasivat ja Rajamäen maastot sopivat näiden kekkereiden näyttämöksi erittäin hyvin. Varikkotoiminta oli taas erinomaisen ripeää ja fiilis kohillaan koko kisan ajan. Kaiken kruunasi vielä Kulkusen siivellä nautittu lounas Oittaan navetalla ja ansaittu lepotauko kartanon residenssissä. Jalat ylhäällä, Ishestar-sukat jalassa, sopi unelmoida vaikka mahdollisesta Laugavegurista sitten joskus tulevaisuudessa... ja merkillisesti yltyneen flunssan paranemisesta mahdollisimman nopeasti...
